”Voiko tätä vettä juoda?” – Aamukasteita Tampereella jo 10 vuotta
Tampereen seurakuntien Aamukaste-tapahtuma täyttää tänä keväänä kymmenen vuotta. Seuraava Aamukaste järjestetään toukokuussa Aitolahden kirkossa.
Kastetilanteet isompien vauvojen ja taaperoiden kanssa ovat täynnä yllätyksiä. Kuva Aamukasteesta vuodelta 2019. Kuva: Hannu JukolaEnsimmäisen kerran Aamukaste järjestettiin helluntaina 27. toukokuuta vuonna 2012, jolloin Aleksanterin kirkossa kastettiin kerralla 18 lasta.
Tapahtumassa lapsen kastaminen on tehty perheille mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi. Kirkossa kastetaan kerralla useita lapsia, ja perheille ja heidän läheisilleen tarjotaan juhlan kunniaksi kakkukahvit.
Aamukaste on alun alkujaan Tampereen seurakunnissa kehitetty tapahtuma, joka on levinnyt myös muualle Suomeen.
– Meille tulee kollegoilta ympäri Suomea usein kyselyjä, miten tilaisuus kannattaa järjestää, kertoo pastori Merja Halivaara, joka on järjestänyt Aamukasteita alusta saakka.
Seuraava Aamukaste Tampereella järjestetään 28. toukokuuta Aitolahden kirkossa. Perheet voivat ilmoittautua kastetapahtumaan Tampereen seurakuntien verkkosivuilla olevalla lomakkeella.
.embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width: 100%; } .embed-container iframe, .embed-container object, .embed-container embed { position: absolute; top: 0; left: 0; width: 100%; height: 100%; }
Video Aamukasteesta 20.11.2021 Finlaysonin kirkossa , kuvaaja Tuula Vartiainen.
Kastettavia vauvasta ripari-ikäisiin
Aamukaste-tapahtumassa on tavanomaista, että kastettavien lasten iät vaihtelevat hyvinkin paljon.
– Aamukasteessa lapsi voi olla minkä ikäinen tahansa. Kasteessa on lapsia pikkuvauvoista rippikouluikäisiin, kertoo pastori Halivaara.
Koska moni kastettava on jo hyvinkin puhetaitoinen, myös Aamukasteen papit ovat tottuneet kuulemaan kastettavien suusta yllättäviä kysymyksiä.
– Joku saattaa kysyä, onko kastevesi kylmää vai kuumaa. Joku taas kysyy, voiko sitä vettä juoda. Ihan loogisia kysymyksiä, kun asiaa oikein ajattelee, sanoo pastori Halivaara.
Ensi kertaa Aitolahden kirkossa
Aamukaste järjestetään Tampereella kahdesti vuodessa, ja tapahtuma kiertää eri kirkoissa. Tänä keväänä Aamukaste pidetään ensi kertaa Aitolahden kirkossa (Jenseninkatu 4).
Tilaisuuden kulku määräytyy sen mukaan, kuinka paljon kastettavia on ja minkä ikäisiä lapset ovat.
Rippikouluikäisille järjestetään myös kokonaan omia kastetapahtumia. Nämä tapahtumat on tarkoitettu niille kastamattomille nuorille, jotka haluavat rippikouluun.