Yhteinen rukous tuo voimaa naisille
Toivoa naisille -rukouspiiri kokoaa naisia yhteen jakamaan huolia sekä saamaan rukouksesta lohtua ja apua. Lämpimässä ja turvallisessa ilmapiirissä pääsee myös kurkistamaan moniin kulttuureihin ja elinympäristöihin.
Rukouspiiri kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoisin Vuoreksen seurakuntakodissa. Samankaltaisia rukouspiirejä on eri puolilla Suomea noin 90. Suomessa Toivoa naisille -työstä vastaa Medialähetys Sanansaattajat.
Kyseessä on maailmalla vuonna 1997 alkunsa saanut naisten rukousyhteisö, joka rantautui Suomeen vuonna 2000. Yhteisön perusti Brasiliassa syntynyt Marli Spieker, joka sai näyn naisten yhteisestä rukouksesta. Suomen toiminnan nykyinen nimi otettiin käyttöön 2017.
Vuoreksen rukouspiiri on kokoontunut vuodesta 2015 lähtien, ja ryhmän jäsenet ovat välillä vaihtuneet. Piirissä on kymmenisen kävijää ja ohjaaja Marjatta Strömsholm, joka on toiminut ohjaajana toista vuotta.
Naiset sydämen asiana
Vuoreksen toiminnan aloitti Kaija Nykänen samana syksynä, jolloin Marli Spieker oli ollut puhumassa Suomessa. Nykänen kävi Viinikassa järjestettävässä piirissä ja halusi sitten perustaa samanlaisen ryhmän myös uuteen kaupunginosaan Vuorekseen, johon oli juuri muuttanut.
Toivoa naisille -rukouspiirien ydinajatuksena on rukoilla maailman naisia koskevien aiheiden puolesta, esimerkiksi naisten koulutuksen. Kansainvälisen toiminnan tavoitteena on myös levittää naisille sanaa rakastavasta Jumalasta median välityksellä.
Rukouspiirissä käsitellään joka kerralla uusia aiheita. Aiheet määräytyvät Toivoa naisille -yhteisön yhteisen rukouskalenterin ja sen mukana tulevan saatekirjeen mukaan. Lisäksi ohjaaja saa vinkkejä Medialähetys Sanansaattajien materiaaleista ja saattaa napata mukaan muitakin naisia koskettavia ajankohtaisia aiheita.
Joskus piirissä syntyy vilkasta keskustelua myös Suomen senhetkisistä tapahtumista. Tapaamisten lopuksi osallistujat rukoilevat oman elämän asioiden puolesta.
Rukouskalenteri on kaikkien halukkaiden saatavilla Toivoa naisille -yhteisön verkkosivuilla. Jokaiseen pieneen rukoukseen on yhdistetty jokin raamatunkohta. Suomessa rukouskalenterilla on jo lähes 1900 tilaajaa.
Tsemppihenki voimaannuttaa
Marjatta Strömsholm tuli rukouspiirin ohjaajaksi, kun edellinen ohjaaja jäi pois tehtävästä. Sitä ennen hän kävi piirissä osallistujana. Hän on nauttinut ryhmän ohjaamisesta.
– On jännittävää huomata yhä uudelleen, että rukous luo toivoa. Saman kokemuksen jakaminen ystävien kanssa ryhmässä tekee toiminnasta todella mielekästä, hän kuvailee.
Yksi piirin tavoitteista onkin koota naisia yhteen jakamaan huolia ja saamaan rukouksesta lohtua ja apua.
– Lämmin ja turvallinen ilmapiiri on ratkaisevan tärkeä asia. Rukouskalenterien kautta kokemus laajenee aivan maailmanlaajuiseksi. Samalla pääsee vähän kurkistamaan moniin kulttuureihin ja elinympäristöihin, Strömsholm toteaa.
Pirkko Hein ja Sirpa Mäkinen ovat olleet mukana piirissä melkein alusta lähtien. He kuulivat ryhmästä ystäviltään. Molemmat asuvat Vuoreksessa ja kertovat, että piirissä on lämmin tunnelma.
– Ryhmän tapaamiset ovat voimaannuttavia, niissä on tsemppihenki. Kokoontumiset antavat uskoa omaan arkeen sekä Jeesuksen kanssa elämiseen ja kulkemiseen, kertoo Hein.
Mäkinen pitää tärkeänä naisten puolesta rukoilemista ja arvostaa ryhmän jäsenten välistä ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Tapaamisissa tuntuu hyvältä keskittyä luettaviin teksteihin ja Jumalan sanaan.
Leena Tuominen veti rukouspiiriä kolmisen vuotta sitten, kun asui vielä Vuoreksessa. Nykyään hän asuu Pirkkalassa, mutta käy silti mahdollisuuksien mukaan yhä tapaamisissa, koska nauttii niistä niin paljon.
– Tämä on ihana pieni, lämminhenkinen ryhmä, hän sanoo.
Rukouspiirin kokoontumiset jatkuvat syksyn ajan kerran kuukaudessa keskiviikkoisin aina jouluun asti ja senkin jälkeen kevätkaudella. Ryhmän naiset kutsuvat kaikki kiinnostuneet mukaan rukouspiirin kokoontumisiin.
– Tämä rukouspiiri sopii aivan kaikille naisille. Olisi kiva saada mukaan vähän nuorempiakin osallistujia, Hein ja Mäkinen toteavat.
Teksti: Johanna Hämäläinen
Vuoreksen Toivoa naisille -rukouspiiri kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 11.11.2026 kello 18 Vuoreksen seurakuntakodissa, osoitteessa Vuoreksen puistokatu 87. Lisätietoa: Matti Etelänsaari, matti.etelansaari @ evl.fi, p. 040 185 2070