Aletaan luomakunnan kumppaneiksi
Ihmisen asema luomakunnassa ja elonkehässä on alkanut pohdituttaa Marjut Kuokkasta yhä enemmän. Lajimme ylivalta huolestuttaa häntä.
– Aikanaan luin Pentti Linkolaa, sitten Juha Hurmetta ja Eeva Kilpeä, ja törmäsin ekoteologiaan. Se kosketti, koska siinä puhutaan luomakunnan kumppanuudesta.
Kuokkanen huomauttaa, että olemme tottuneet ajattelemaan hierarkkisesti: ihminen on ylimpänä, eläimet seuraavina, sitten kasvit. Ihmisen olisi kuitenkin opittava olemaan ajattelematta olevansa kaiken keskipiste.
– Minusta on alkanut tuntua siltä, että olemme yhtä elonkehää. Olen ruvennut puhumaan kukille, ja minusta tuntuu, että ne vastaavat. Puut taas kuuntelevat ihmisten murheita ja lohduttavat.
Stefano Mancuson Kasvien tasavalta -kirjasta Kuokkaselle aukeni, kuinka kasveja pitäisi suojella ja varjella.
– Kasveillakin on liittoutumistaitoja ja rihmastoyhteistyötä. Jospa ottaisimme niistä esimerkkiä.
Tahtoa puuttuu
Psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut itsekkyyden ajasta. Ihminen ylikuluttaa maapallon resursseja ja tuhoaa samalla tulevaisuuttaan. Marjut Kuokkanen muistuttaakin, että ihmiskunta on riippuvainen kasvikunnasta.
– Ympäristöasioissa kyse ei ole tiedon, vaan tahdon puutteesta. Nyt eivät enää puheet auta, vaan asiaan on puututtava lainsäädännöllä.
Pohdiskelun myötä omakin käyttäytyminen on alkanut muuttua, erityisesti kuluttamisessa. Kohtuullisuus ja liian pois antaminen tuntuvat hyvältä.
– Enää en heitä puolikastakaan perunaa hukkaan. Houkuttelevaa tuotetta käyn katsomassa kolmesti, ja yleensä kolmannella kerralla ostohalu on poistunut.
Kuokkanen harrastaa myös omien vaatteiden huoltamista ja kierrättämistä, ajattoman valitsemista ja tuotteiden loppuun käyttämistä.
– Näitä kaikkia olen opetellut, kun kiire on vähentynyt.
Työhön Luojan kanssa?
Itsetutkiskeluun tottuminen on lapsuudenkodin kristillisen kasvatuksen antia.
– Ihmiskeskeisyys ei saa mennä niin pitkälle, että luovumme Jumala-keskeisyydestä. Kristillisellä uskolla on niin paljon kokemusta katastrofeista, että sillä on sanottavaa. Luoja haluaa meidät yhteistyökumppaneiksi planetaarisen hyvinvoinnin turvaamisessa, Kuokkanen uskoo.
– Seurakunnilla on jo alkanut olla luontokokemuksiin liittyvää tarjontaa, kuten metsäpyhiinvaellukset, hiljaisuuden kirkot ja Birgitan polut.
Ympäristötoiminta seurakunnissa – ja samalla aistien kuorman helpottaminen luonnossa – saattaisi kiinnostaa nuoriakin. Nuoret saavat tietoa seurakuntien mahdollisuuksista rippikouluissa.
– Nuorethan ovat pidemmällä esimerkiksi kasvisvoittoisen ruokavalion käytössä, ja heidän esimerkkinsä alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa. Tätä muutosta on hyvä viedä eteenpäin. Uusia innovaatioita kuitenkin tarvitaan.
Teemamessut puhuttelevat
Seurakuntatoiminnassa Kuokkanen on ollut mukana 15-vuotiaasta asti, ensin nuorisotyön parissa, sitten seurakuntaneuvostossa ja yhteiskunnallisen työn johtokunnassa. Nykyisin hän toimii Lohdun hetken päivystäjänä ja on mukana koulutuspäivien suunnittelussa.
– Muuten toteutan seurakuntalaisuuttani käymällä jumalanpalveluksissa, kuten Hiljaisuuden messuissa ja Kelttimessuissa, jotka ovat puhuttelevia ja hengellisesti avaria. Ne ilahduttavat, koska niissä pyhän kosketus on jotenkin ekumeeninen.
Kuokkasen mielestä tarvitaan kuitenkin myös perinteisiä jumalanpalveluksia, joita erityismessut täydentävät. Piirissä alttarin lähellä tunne on intiimi.
Entisenä partiolaisena Kuokkanen on tottunut olemaan luonnossa.
– Ehkä palvelemisen ja auttamisen asennekin on tullut partiosta.
Hän on onnellinen siitä, että Pirkanmaalla on runsaasti paikkoja, joissa pääsee metsiin ja vesistöjen äärelle. Tuolloin on hyvä hengittää ja kokea hiljaisuutta.
– Ruokakin maistuu niissä paremmalta.
Teksti: Asta Kettunen
Hävikkiviikko 21.-27.8.2026:
