”Eihän se oo elämää jos jännittää koko ajan.”
Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskelevia Jackia ja Emmaa yhdistää yhteinen entinen salaisuus – sosiaalinen jännittäminen. Kotipesän-toiminnan jännittäjäryhmä tarjosi heille vertaistukea sekä apua sosiaalisen jännittämisen kanssa pärjäämiseen.
Eri reittejä avun piiriin
Jack ja Emma hakeutuivat eri reittejä TAMKin henkilökunnan puheille alkuvuodesta 2026. Jack oli erityisopettajan puheilla yksilöllisiin tenttijärjestelyihin liittyen, jotka osittain liittyivät myös sosiaaliseen jännittämiseen. Keskustelussa nousi esille Kotipesä-toiminnan jännittäjäryhmä, jota pilotoitiin TAMKin opiskelijoiden kanssa ensimmäistä kertaa maaliskuussa 2026. Vaikka ajatus ryhmään osallistumisesta pelotti, Jack ajatteli, että hänellä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin ottaa tarjottu apu vastaan. ”Ajattelin, että en saa tehtyä opintoja loppuun, jos en pysty osallistumaan pakollisille lähiopetusjaksoille jännittämisen takia. Jännittäjäryhmään osallistuminen oli siis ainoa vaihtoehto”.
Tietojenkäsittelyä opiskeleva Emma haki ensimmäisen kerran apua korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitosäätiöltä YTHS:ltä opintojen jumiuduttua ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Opintoihin liittynyt esiintymistilanne oli aiheuttanut Emmalle paniikkikohtauksen, ja hänen olonsa oli muutenkin huonontunut merkittävästi. Emmalle oli tarjottu YTHS:ltä etänä toteutettavaa ryhmätoimintaa, mutta Emma oli kieltäytynyt tarjouksesta. ”Mietin silloin, että miten mä voisin mennä johonkin ryhmää, jos juuri esiintymisjännitys ja ryhmätilanteet oli niitä asioita, jotka aiheuttavat mulle paniikkia.”, Emma kertoo. TAMKin koulukuraattorin luona Emma aloitti tapaamiset tammikuussa 2026, ja kun kuraattori sekä Emma olivat tutustuneet toisiinsa hieman paremmin, ehdotti kuraattori Emmalle Kotipesä-toiminnan jännittäjäryhmää. ”Se, että ryhmä alkoi ensiksi etätoteutuksena Teamsissä eikä heti lähitapaamisilla, madalsi osallistumiskynnystä todella paljon.”. ”Joo, oli tosi hyvä, että jo ryhmän esitteessä oli selkeästi merkitty, että ryhmässä ei tarvitse olla mikkiä tai kameraa päällä. Tuli sellainen olo, että sitähän voi mennä vaikka vaan ihan kattelemaan, että mitä täällä ryhmässä tapahtuu.”, Jack komppaa Emmaa.
Matalan kynnyksen ryhmä madalsi osallistumispelkoa
Kotipesä-toiminnan jännittäjäryhmä koostuu kahdesta eri osuudesta, etä- ja lähiryhmästä. Etäryhmä kokoontuu viisi kertaa Teamsissa eikä osallistujilla tarvitse olla kameraa tai mikrofonia auki, mutta chat-kentässä viestittelyä edellytetään kaikilta. Emma ja Jack ovat molemmat sitä mieltä, että ’chattipakko’ oli hyvä asia, vaikka sekin tuntui aluksi pelottavalta. ”Chattiin kommentoimiseen liittyvä kynnys tuli ylitettyä heti ryhmän alussa ja siitä tuli onnistumisen tunne.”, Emma kommentoi. Jokaisessa jännittäjäryhmässä on läsnä myös vertaiskulkija, joka on aikaisemmin jännittäjäryhmän läpikäynyt osallistuja. Vertaiskulkijan rooli erityisesti etäryhmässä on tärkeä, kun ohjaaja pystyy juttelemaan hänen kanssaan jännittämiseen liittyvistä kokemuksista ja ajatuksista ilman, että osallistujien tarvitsee avata mikrofonia tai kameraa. Vertaiskulkija toimii ennen kaikkea elävänä esimerkkinä muille ryhmäläisille, että sosiaalisen jännittämisen kanssa voi oppia elämään eikä pelon tarvitse varjostaa kaikkea elämää.
Hanna – ryhmän ohjaaja – teki kaikkien olon niin turvalliseksi ja heti alusta asti oli selvää, että ryhmässä saa jännittää.
Etäryhmässä käydään läpi jännittämiseen liittyvää teoriaa ja tutustutaan osallistujiin chat-kentän välityksellä. Etäryhmän jälkeen siirrytään lähiryhmään, joka kokoontuu seurakuntien tiloissa kahdeksan viikon ajan kerran viikossa ja kertaa etäryhmässä käytyjä teemoja keskustelun sekä yksin tai ryhmässä tehtävien tehtävien avulla. ”Oli aika lähellä etten olisi tullut lähiryhmään. Onneksi etäryhmässä oli kuitenkin jo käsitelty esim. välttämiskäyttäytymistä, mikä helpotti omaa jännittämistä. Ryhmäläisiin oli tullu tutustuttua jo vähän etäryhmässä, niin paikan päälle tuleminen oli helpompaa. Hanna – ryhmän ohjaaja – teki kaikkien olon niin turvalliseksi ja heti alusta asti oli selvää, että ryhmässä saa jännittää.”, Emma kertoo. ”Kaksiosainen ryhmä oli kyllä ihan timantti.” Jack jatkaa. ”Ja Hanna on koko porukan äiti, se ottaa kaikki siipiensä suojaa.”, Jack kuvailee jännittäjäryhmien vetäjää, Hanna Kelokaskea, joka on työskennellyt vuosia sosiaalisten jännittäjien kanssa. ”Joo, Hanna tuli kohtaamaan ihan jokaisen lähiryhmätapaamisen aikana ja anto aina positiivista palautetta kaikille.”, Emma jatkaa Hannan kehumista.
Vertaistuki teki näkymättömästä näkyvää
Jännittäminen pilaa hetkessä elämisen. Sitä joko koko ajan murehtii menneitä tai tulevaa.
Emmalla ja Jackilla on monen monta jännittämiseen liittyvää tilannetta, jossa he samaistuvat toisiinsa vahvasti. Esimerkiksi se, kun jähmettyy ruokakaupassa aivosumuun eikä näe enää mitään, tai päinvastoin kävelee paniikissa koko ajan haluamiensa tuotteiden ohi, koska on koko ajan pakene-tilassa. Tai ihan vaan se, että ruokakauppaan on pakko mennä yöllä, koska päivisin kadulla olevat ihmiset pelottavat. Tai sitten se, että roskat kertyvät eteiseen, koska pelkäät törmääväsi naapuriin rappukäytävässä. Ja sitten roskat alkavat kertymään eteiseen ja alat pelkäämään, että niiden haju leviää naapuriin. Tai pahimmassa tapauksessa asunto jotenkin saastuu roskista ja koko talo joudutaan purkamaan. ”Siis mä oon ajatellut ihan samalla tavalla!”, Jack komppaa Emman kertomaa katastrofiajattelun kulkua ja he molemmat nauravat helpottuneena. Nyt nauraminen on helppoa, mutta pahimmillaan sosiaalisten tilanteiden pelko on ollut Emmalle ja Jackille lamauttavaa, jopa invalidisoivaa. ”Eihän se oo elämää, jos jännittää koko ajan.”, Jack sanoo. ”Niin, jännittäminen pilaa hetkessä elämisen. Sitä joko koko ajan murehtii menneitä tai tulevaa.”, Emma kuvailee.
Pelkästään sosiaalisille tilanteille altistuminen ei auta pelon helpottamisessa, vaan pitää olla myös niitä työkaluja, joiden avulla pelkoa pystyy lieventämään ja sen kanssa oppii elämään.
Kotipesä-toiminnan jännittäjäryhmä tarjoaa osallistujille peilejä – samassa tilanteessa olevia nuoria aikuisia, jotka kaikki kärsivät samanlaisista pelkotiloista ja ahdistuksesta. Vertaistuki, jonka osallistujat tarjoavat toinen toisilleen, on parantavaa ja helpottavaa kun tajuaa, ettei ole ongelmiensa kanssa yksin. Ja ennen kaikkea, että pelon kanssa selviytymiseen on saatavilla apua. ”Pelkästään sosiaalisille tilanteille altistuminen ei auta pelon helpottamisessa, vaan pitää olla myös niitä työkaluja, joiden avulla pelkoa pystyy lieventämään ja sen kanssa oppii elämään. Esimerkiksi yhdessä jonotustilanteissa käytin jännittäjäryhmässä harjoiteltua maadoitusharjoitusta, jossa ajatuksia harhautetaan kiinnittämällä huomio ympäriltä löytyviin muihin asioihin, esim. väreihin, hajuihin, muotoihin, ja se auttoi!”, Jack kertoo. ”Mua on helpottanut se, että ymmärrän paremmin, mitä sosiaalisen jännittämisen taustalla on. Ja esimerkiksi se, että oon tajunnut että oon koko ajan sellasessa pakene-tilassa. Se että omat ajatukset, tunteet ja käytös vaikuttavat kaikki toisiinsa, on ollut tosi tärkeetä ymmärtää. Ja että elämän ei tarvitse olla vain selviytymistä.” Emma jatkaa.
Elämä ei ole enää pelkkää selviytymistä
Emman ja Jackin on vaikea nimetä yhtä asiaa, joka olisi ollut jännittäjäryhmässä tärkeintä. Kenties sen hyväksyminen, että on jännittäjä mutta sen ei pidä antaa rajoittaa elämää, on ollut ratkaisevaa. Ainakin he kutsuvat itseään muitta mutkitta jännittäjiksi ja käyttävät puheessaan sujuvasti jännittämisen teoriaan kuuluvaa sanastoa. Esimerkiksi Jack kertoo joutuneensa maskaamaan koko elämänsä selvitäkseen sosiaalisista tilanteista. Hän on selvinnyt esimerkiksi työelämässä vastaan tulleista sosiaalisista tilanteista, mutta on niiden lopuksi ollut todella kuormittunut ja tarvinnut useiden tuntien palautumisen toipuakseen. ”Itseasiassa jännittäjäryhmän tapaamisen jälkeen huomasi, etten tarvinnutkaan kolmen tunnin päikkäreitä sosialisoinnin jälkeen, vaan saatoin jopa käydä hakemassa jätskin jostain ja jatkaa päivää!”, Jack kertoo. ”Joo, oli enemmänkin sellainen voimaantunut olo kuin uupunut.”, Emma jatkaa. ”Joskus jo ihan astianpesukoneen täyttäminen on ollut raskasta, niin vaikka jännittäjäryhmissä käytiin läpi raskaita aiheita, ei ryhmän jälkeen ole ollut yhtään uupunut olo, enemmänkin tuottelias.”, Emma kuvailee.
Vaikka jännittäjäryhmissä käytiin läpi raskaita aiheita, ei ryhmän jälkeen ole ollut yhtään uupunut olo, enemmänkin tuottelias.
Mietimme Jackin ja Emman kanssa, miten sosiaalisesta jännittämisestä pystyttäisiin puhumaan avoimemmin esimerkiksi oppilaitoksissa. Ainakin opintojen rakennetta tulisi muuttaa niin, että luonnollisia kasvokkaisia vuorovaikutustilanteita olisi enemmän ja ihmisiin tutustuminen helpompaa, jotta sosiaalisten tilanteiden pelko ei pysty kehittymään. Emma kertoo, että opintojen ensimmäisenä vuonna panostettiin ryhmäytymiseen, mutta opintojen edetessä etäopiskelu lisääntyi ja ainoat kasvokkaiset tilanteet olivat enää esitelmätilanteita. Jackin kokemuksen mukaan sosiaalinen jännittäminen on iso tabu työelämässä ainakin insinöörialoilla. ”Työelämässäkin monet ulospäin todella menestyneet henkilöt voivat olla tosi kovia jännittäjiä ja maskaavat. Jännittäjäryhmän jälkeen sitä ymmärtää, että ihan kuka vaan tuolla kadulla kulkija voi olla jännittäjä, ja jo se ajatus itsessään helpottaa vieraiden kanssa kommunikoimista.”, Jack kertoo.
”Hanki tästä ensimmäinen positiivinen ryhmäkokemus”
Jackin ja Emman jännittäminen ei ole kadonnut, mutta se on joissain tilanteissa helpottanut ja ennen kaikkea heillä on nykyään keinoja selviytyä pelon kanssa. Esimerkiksi Jack tunnistaa haastattelun aikana, että kauppareissut eivät aiheuta hänelle enää yhtä pahaa ahdistusta, kuin mitä ennen ryhmää ne ovat aiheuttaneet. Tulevana syksynä Jackin opinnot koostuvat enimmäkseen lähiopetuksesta, mikä tuntuu tällä hetkellä positiivisesti jännittävältä ajatukselta. Jack on tavannut Kotipesä-toiminnassa myös muita jännittäjäryhmän käyneitä insinöörejä ja ajatus siitä, että myös omista opinnoista voisi löytyä samanhenkisiä opiskelijoita, tuntuu mukavalta. ”Lähiopetukseen osallistuminen voi olla ihan positiivinen ja korjaava kokemus.”, Jack uumoilee. ” Oon pari vuotta odottanut opparin tekemistä ja siihen liittyvä esitystilanne pelottaa. Mutta nyt on ihan sellainen olo, että kyllä mä voin selviytyä siitä.”, Emma kertoo.
Kysyn Jackilta ja Emmalta vielä haastattelun lopuksi, mitä he haluaisivat sanoa jännittämisestä kärsivälle henkilölle, joka miettii, uskaltaako osallistua jännittäjäryhmään vai ei. ”Tosi moni haluaa nykyään yksilöapua. Ryhmästä saatava vertaistuki on kuitenkin tosi tärkeää jännittämisen helpottamiseksi ja yhdessä keskustelu on oikeasti ihan mukavaa. Ihmisten kanssa olemisesta voi saada ihan tosi paljon irti.”, Emma kannustaa. ”Hanki tästä ensimmäinen positiivinen ryhmäkokemus.”, Jack kiteyttää.
Aurora Juntunen – Kotipesä-toiminnan hankekoordinaattori kesäkuussa 2026
Seuraava jännittäjäryhmä käynnistyy tiistaina 18.8.! Ilmoittaudu mukaan Kotipesä-toiminnan yhteydenottolomakkeella tai olemassa suoraan yhteydessä ryhmänohjaajaan Hanna Kelokaskeen.
-
yhteisödiakoni
Hanna KelokaskiDiakonia ja yhteiskuntavastuu
Voimavararyhmät, Kotipesä-hanke
