Siirry sisältöön

Ekofestareilla luonto nähdään kumppanina

Onko mahdollista nähdä luonto kumppanina eikä resurssina? Tätä pohditaan Tampereen ev.lut. seurakuntien järjestämillä Ekofestareilla 3.–4. lokakuuta. Tapahtuma järjestetään Aleksanterin kirkossa ja kirkon ympäristössä.

Etualalla on kuusen oksa, jonka päällä on puun lehti. Takana häämöttää punatiilinen kirkkorakennus.
Ekofestarit järjestetään Aleksanterin kirkossa ja sitä ympäröivässä Pyynikin kirkkopuistossa.

– Ekofestareiden tavoitteena on vahvistaa ihmisen ja muun luonnon kumppanuussuhdetta. Haluamme antaa tilaa ympäristötunteiden käsittelyyn ja vahvistaa toivoa kestävän tulevaisuuden puolesta, kertoo Aleksanterin kirkon pappi Riikka Mattila.

Mattila sanoo, että ihmisen suhdetta muuhun luomakuntaan on arvotettu myös kristillisessä ajattelussa tavalla, jota on nykypäivänä syytä uudistaa.

– Kristinusko on tukenut ajatusta, että ihminen on luomakunnan kruunu. Luomakunnan ääni on se, mitä on unohdettu kuunnella. Ja nythän luomakunta huutaa eri puolilla maapalloa, sanoo Mattila.

– Meillä on kuitenkin mahdollisuus toivolle. Voimme lisätä myötätuntoa muita luotuja kohtaan, ja vahvistaa motivaatiota toimia niiden puolesta, jotka eivät saa ääntään päätöksenteossa kuuluviin. Samalla myötätunto myös muita ihmisiä ja itseä kohtaan kasvaa, lisää Mattila.

Ekofestarien lauantaipäivän ohjelmassa on paneelikeskustelu, jossa ihmisten ja luonnon suhdetta tarkastellaan ekofilosofisista ja -teologisista näkökulmista. Keskustelua pohjustaa puheenvuorollaan kansanedustaja, sosiologi Anna Kontula.

– Vuosisatojen saatossa kristinusko on todistanut kykynsä muuntua yhä uudelleen yhteiskunnan mukana. Mutta millainen muutos kantaisi ekokatastrofin yli? kysyy Kontula.

Luomakunta kumppanina -keskustelu alkaa Aleksanterin kirkossa 3. lokakuuta kello 15. Keskustelemassa ovat Anna Kontula, kirjailija Juha Hurme, ekoteologi Pauliina Kainulainen, evoluutiobiologi ja Oxfordin yliopiston tutkija Aura Raulo. Tilaisuuden juontavat tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth ja pastori Riikka Mattila.

Pyhiinvaelluksia ja taidetapahtuma, sekä Ne Lintuizet -yhtyeen konsertti

Ekofestarit ovat osa Tampereen ev.lut. seurakuntien Tampereen päivän ohjelmaa. Lauantaina 3. lokakuuta päivän ohjelmassa on pyhiinvaelluksia eri puolilta kaupunkia Aleksanterin kirkolle ja puheenvuoroja luonnon monimuotoisuudesta. Kaikkiin päivän tapahtumiin on vapaa pääsy.

Pyynikin kirkkopuistossa on esillä taidenäyttely, jonka teemoja ovat luontokumppanuus ja ystävyys puiden kanssa. Teoksia ovat tehneet Tampereen yhteiskoulun lukiolaiset. Myös lapset pääsevät osallistumaan taiteen tekemiseen, sillä Aleksanterin kirkolla on lapsille oma taidetyöpaja kello 13–15. 

Puistossa saadaan nauttia musiikista ja runoista kello 14–15, kun muusikko Juho Kanervo soittaa selloa ja kirjailija Juha Hurme lausuu Eeva Kilven runoja.

Aleksanterin kirkon kryptassa on tapahtuman aikana kello 12–15 kahvio, missä Mummon Kammarin vapaaehtoiset myyvät kahvia ja pullaa. Tuotto myynnistä käytetään nuorten työllistämiseksi vanhusten ulkoilu- ja asiointiavuksi.

Päivän päätteeksi kello 18 Aleksanterin kirkossa esiintyy modernia kansanmusiikkia esittävä tamperelainen Ne Lintuizet -yhtye. Yhtyeessä soittavat ja laulavat Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio ja Lauri Myllymäki.

Ne Lintuizet -yhtyeen konsertin yhteydessä on mahdollista tehdä vapaaehtoinen lahjoitus Suomen Lähetysseuran ympäristöpankille(siirryt toiselle sivustolle), joka tukee kehittyvien maiden ihmisiä ilmastonmuutoksen keskellä.

Franciscus Assisilaisen esimerkistä inspiraatiota

Ekofestarit-viikonloppu kuuluu osana Tampereen seurakuntien laajempaan Juuret ja siivet -tapahtumakokonaisuuteen, johon liittyviä kävelyitä ja vaelluksia on jo järjestetty ja järjestetään vielä syksyn aikana.

Tapahtumakokonaisuus ammentaa Franciscus Assisilaisen (1181/82–1226) esimerkistä. Hänen elämässään päämääränä oli köyhien puolustaminen, rauhan rakentaminen ja kaikkien luotujen näkeminen samanarvoisina.

– Hänen ajattelussaan korostui vahva luontosuhde ja tasavertainen kumppanuus luomakunnan kanssa. Tämä on hyvin inspiroivaa, sanoo pastori Riikka Mattila.

Tänä vuonna – ja juuri lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna – Franciscus Assisilaisen kuolemasta tulee kuluneeksi tasan 800 vuotta. Muistovuotta vietetään eri puolilla maailmaa, eritoten katolisissa maissa. Franciscus Assisilainen on yksi tunnetuimmista katolisen kirkon pyhimyksistä.

Aleksanterin kirkossa 4. lokakuuta muistetaan Franciscusta ja hänen elämänohjeitaan aamupäivän messussa kello 11, seminaarissa kello 14.30–17 ja fransiskaanisessa paljasjalkamessussa kirkkopuistossa kello 17–18.

EKOFESTARIT OHJELMA 3.–4.10.2026

LAUANTAI 3.10.

SUNNUNTAI 4.10. 

Juuret ja siivet:

Koko tapahtumakokonaisuus ja taustaa: juuretjasiivet.fi(siirryt toiselle sivustolle)

Ekofestarit: tampereenseurakunnat.fi/juuret-ja-siivet/ekofestarit