Juha Hurme uskoo evankeliumin ja evoluution liittoon
Kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurme uskoo evankeliumin ja evoluution liittoon. Kristinuskolle ei riitä vain lähimmäisen rakastaminen, vaan sen piiriin pitää ottaa kaikki elävä, ja sitä kautta korjata tehtyjä virheitä.
Kun Juha Hurmeelta kysyy ajankohtaisista kuulumisista, hän vastaa olevansa eläkeläinen, jonka ei tarvitse tehdä mitään. Sen jälkeen hän kuitenkin luettelee ison määrän asioita, joiden parissa hän työskentelee silloin, kun ei vietä aikaansa lapsensa kanssa.
Heinäkuussa teatteriohjaajalla muun muassa oli kaksi esitystä Hailuodon Teatterifestivaaleilla Oulussa, ja elokuussa hän vietti Suomen luonnon päivää Pro Flora ja Fauna -tapahtumassa Vätsärin erämaassa Inarissa.
Edelleen pitkin syksyä jatkuvat myös Hurmeen eräteatterikurssit.
– Eräteatteri voi tarkoittaa kahta asiaa: se on metsän perukoilla tai tuntureilla tapahtuva taiteellinen esitys, jota yleisö vaeltaa katsomaan, tai kurssi pöpelikössä, jossa opiskellaan luonnon armoilla olemista pieniä teatteridemoja tehden, valaisee Hurme.
Kurssien uusin tulokas on Polva-kierros, jonka Hurme on ideoinut tuoreen kirjansa Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset (Teos, 2025) pohjalta.
Kierroksella vaelletaan Sallasta Rukalle ja yövytään omissa teltoissa. Iltaisin luetaan Karhunkierros-vaellusreitille sijoittuvaa Anni Polvan romaania Kumpi vei sydämeni, ja vertaillaan omia kokemuksia fiktioon.
Jokainen kurssi on ainutlaatuinen.
– En koskaan pidä samanlaista kurssia, vaan opiskelen asioita lisää koko ajan ja valmistan aina uudet luennot ja tehtävät. Siksi se onkin niin mielenkiintoista itselleni, kertoo Hurme, joka on saanut erinomaista palautetta osallistujilta.
– Ne ovat olleet tosi tärkeitä ihmisille. Kysyntää olisi paljon, mutta en jaksa olla koko ajan metsässä, pitää olla kotonakin, miettii 8-vuotiaan Touko-pojan isä.
Metsä on vapauden tyyssija
Juha Hurme sanoo olevansa ennen kaikkea luonnontieteilijä, jolla on aktiivinen luontosuhde.
– Saatan nukkua sata yötä vuodessa metsässä, ja vain 0,2 millin kalvo suojaa minua sääskiltä ja sateelta. Tämä ei ole kehu, mutta minä en sairastu koskaan. Minulla on hämmentävän hyvä vastustuskyky, ja se lähtee ihan siitä, että annan luonnon hoitaa itseäni.
Hurme suorastaan välttelee sisätiloja ja rakastaa luonnossa liikkumista.
– Olen lapsesta asti rampannut metsässä. Se on ollut leikkimaasto ja vapauden tyyssija, ja sellainen se on edelleen.
Hän ei etsi pakopaikkoja, mutta mahtavaa on, että välillä pääsee pois liian tiheistä taajamista.
– Nautin toki niistäkin, ja teatterintekijänä tarvitsen ihmisiä, jotka tulevat katsomaan esityksiä. Niiden valtava vastapaino on kuitenkin eräteatteri, ja se ihmisten kiitollisuus seikkailusta ja vaelluksesta.
Eräteatteriin ei ole pääsymaksua, koska lippujen myynti keskellä erämaata olisi Hurmeen mukaan järjetöntä. Tekijätkin näkevät sen vaivan, että menevät sinne esiintymään ilman palkkaa.
Hurmeelle luonnontieteet ovat kaikki kaikessa.
– Ne kertovat, mistä me oikeasti tulemme. Matematiikka on tärkein tiede ja ehkä maailman tärkein kieli. Kaikki taiteellinen toimintani pohjautuu tieteelliseen maailmankuvaan ja tietoon.
– Eihän tiede väitä olevansa oikeassa… Tieteellinen väite on, että tämä on parasta tietoa, mitä meillä on, ja se on olennainen juttu. Siksi en voi vuonna 2026 pitää samanlaista kurssia kuin vuonna 2025, koska minulla on parempaa tietoa vuonna 2026. Alituinen opiskelu on se juttu.
Hurme on opiskellut kolmessa yliopistossa, mutta hänellä ei ole yhtäkään tutkintoa.
– Olen ollut opiskelemassa asioita, jotta oppisin, en suorittamassa tutkintoja.
Piittaamattomuus on syntiä
Hurme sanoo olevansa erittäin kriittinen humanismia kohtaan.
– Siinä on se iso ongelma, että me ihmiset luulemme olevamme jotakin erityistä. Sellainen ajattelu on itsekkyyttä sekä piittaamattomuutta toisista lajeista ja koko tästä mahtavasta elämänlahjasta. Uskonnollisella termillä sanottuna se on suorastaan syntiä.
– Niin kaunista kuin humanistinen tutkimus onkin, iso ongelma on, että klassiset humanistit eivät ymmärrä mitään luonnon todellisuudesta ja ihmisen biologiasta. Se on vääristänyt esimerkiksi kielitutkimusta.
Hurmeen mukaan antiikin tuotteena myös kristinuskolla on luontosuhteessaan huono historia.
– Kreikkalaiset filosofit ja ajattelijat ajattelivat – ja aivan väärin – että ihminen on maailman keskus, ja kaikki on alisteista ihmiselle. Tietyssä mielessä kristinuskokin otti tämän ajatuksen, ja sillä on oma syyllisyytensä tässä asiassa. Sitä hintaa me maksamme nyt luontokatona ja ilmastonmuutoksena.
Hurme uskoo evankeliumin ja evoluution liittoon.
– On ymmärrettävä, että kristinuskolle ei riitä vain lähimmäisen rakastaminen, vaan sen piiriin pitää ottaa kaikki elävä, ja sitä kautta korjata virheitä.
– Ja kun puhun syyllisistä, en syytä ketään. Aiemmin ei vain tiedetty eikä ymmärretty. Mutta nyt tiedetään, ja meillä on tosi paljon erinomaista tietoa siitä, millaisessa elämäkokonaisuudessa me täällä planeetalla olemme. Nyt sitä tietoa on viimeinen hetki soveltaa käytännössä, ettei kaikki tuhoudu.
Kysymykseen onnistutaanko siinä, Hurme vastaa:
– Ei aavistustakaan, sillä tulevaisuuden ennustaminen on järjetöntä. Mutta yrittää meidän täytyy.
Metsä – vihattu ja rakastettu
Taiteilija ja metsänomistaja Osmo Rauhala on eräässä haastattelussa sanonut, että metsä on meidän suomalaisten geneettisessä muistissa. Se on tarjonnut turvaa ja suojaa vihollisia vastaan. (Aamulehti 12.7.26)
– Hän on tietenkin oikeassa. Tuo näkökulma ei kuitenkaan riitä siksi, että suomalaiset ovat aina myös vihanneet metsiä, sanoo Hurme, joka arvostaa Rauhalaasekä taiteilijana että ajattelijana.
Hurmeen siteeraama ajatus on Leea Virtasen (1935–2002), joka oli tunnettu folkloristiikan ja kansanperinteen tutkija.
– Nykyisen Suomen alueella on asuttu noin 10 000 vuotta, ja olosuhteet olivat äärimmäisen kovat, oli kylmää ja pimeää. Apuna olivat vain omat kourat.
Siksi tiedetään, että muinainen ihminen on suhtautunut äärimmäisen kriittisesti ympäristöön. Tärkein on ollut kodin ja pihan piiri.
– Meidän geeneissämme myös on, että ympäristö on paha, ja se uhkaa tukahduttaa meidät. Kun keräilyvaiheesta siirryttiin alkeelliseen maanviljelyyn, oli elämä jatkuvaa taistelua pienen viljelmän päälle vyöryvää metsää vastaan.
Hurme uskoo, että silmitön luonnon raiskaaminen ja avohakkuut ovat peruja tuolta ajalta.Suomalaisten luontosuhde on myös synkeä ja kestämätön, ja siksi hän pitääkin kursseja.
– Minun kursseillani ei tunteilla yhtään, vaan käydään läpi tosiasioita: ilman tiettyä määrää vapaata luontoa me kuolemme. Keskeisin ajatus on, että me ihmiset olemme laji muiden joukossa. Olemme riippuvaisia luonnon biodiversiteetistä, monimuotoisuudesta, joka tarjoaa meille elämän edellytykset.
Hurmeen mukaan tiedollisen suhteen kautta on mahdollista kumota tämä geeneissä oleva väärä tieto, että metsä on paha. Metsä on samaa kuin me, se on elävä organismi ja liitto, ja meidän tulee kuulua siihen liittoon.
Osmo Rauhala perustaa ajattelunsa ja taiteensa pitkälti tieteelliseen ajatteluun. Hän kuitenkin ajattelee, että metsään liittyy myös mystiikkaa.
Juha Hurmeella ei ole ollut yliluonnollisia tai uskonnollisia kokemuksia elämänsä aikana.
– Se ei tarkoita, että minä olisin oikeassa, ja joku muu väärässä. Sana mystiikka ei vain tarkoita minulle mitään, minulle kaikki on luontoa ja biologiaa.
Yhteys kristinuskoon
Juha Hurme ei kuulu mihinkään kirkkoon, eikä hän ole uskonnollinen ihminen.
– Olen ääriuskonnollisen kodin lapsi, ja arvomaailmani on pitkälti sieltä peräisin. Siksi ehkä olenkin ottanut etäisyyttä tähän asiaan.
– Siitä huolimatta ajattelen, että minulla on jokin yhteys kristinuskoon. Noin 99 prosenttia ajattelustani menee kristillisten arvojen mukaan.
Kristinusko toi tähän maahan moraalin, armon, lähimmäisenrakkauden, kielen ja kirjaimet, kirjallisuuden – kaiken sen, mistä elän. Olen sille paljon velkaa, lisää Hurme.
Hurme myös tuntee Raamatun hyvin, ja nauttii siksi esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teoksesta.
– Kirjassa viitataan koko ajan Raamattuun, ja Kivi leikittelee sillä ja parodioi sitä, mutta ei ilkeästi. Veljeksillä on jokaisella erilainen suhde uskoon, ja siinä, miten Kivi näin halusi kuvata Suomen kansaa, on jotakin tosi kaunista.
Hurme on ollut hyvin kiinnostunut myös messiadeista, jotka ovat ikivanhoja kalevalamittaisia kristillisiä runoja. Hän on julkaissut Matthias Salamniuksen kirjoittaman teoksen Ilo-Laulu Jesuxesta (1690, ntamo, 2024) ja kirjoittanut siihen jälkisanat.
”Pohjolan sielunpaimenen Matthias Salamniuksen laulu ei ole vain ihaninta 1600-luvun suomea, se on myös dramaattisesti tulkittu ja tiivistetty evankeliumi. Se osaa yhdistää oman aikansa uuteen uskoon ikivanhan, mutta elävän kansanrunon mahdin ja rytmin”, kirjoittaa Hurme kirjan takakannessa.
Hurme arvostaa monia kristittyjä ja kirkon työntekijöitä – ja myös kirkon toimintaa.
– Monet heistä ovat filosofeja ja ajattelijoita, kuten minäkin. Yritän ajatella syvällisesti asioista ja pohtia rauhallisesti ja hartaasti esimerkiksi kysymyksiä, mikä on oikein, ja mikä väärin, ja millä tavalla tätä elämää pitäisi elää – tuomitsematta edes itseäni.
– Siksi ajattelen, että olen ihan samanlainen kuin kristityt, vaikka en ole. Kunnioitan heitä, ja toivon, että he kunnioittavat minua.
– Ajattelen myös, että tässä sekasortoisessa maailmantilanteessa kirkolla on paljon hyvää tehtävää. Se voi rauhoittaa ihmisiä ja kanavoida heidän ajatuksiaan ja tekojaan oikeaan suuntaan. Oman osaamiseni puitteissa tuen mielelläni tällaista toimintaa.
Hurme on tehnyt useinkin yhteistyötä kirkon kanssa, ja on otettu siitä, että hänet on pyydetty mukaan Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien Ekofestarit-tapahtumaan, joka järjestetään 3.–4. lokakuuta. Hän osallistuu paneelikeskusteluun ja lukee yleisölle Eeva Kilven luontoaiheisia runoja.
Sielunkumppani Eeva Kilpi
Rakastettu runoilija-kirjailija Eeva Kilpi kuoli 27. kesäkuuta 98-vuotiaana.
– Vaikka runojen lukemisesta tapahtumassa päätettiin jo aiemmin, uskon, että hänen pois nukkumisensa antaa tuokiolle erityisen sävyn, miettii Hurme.
Hurme on harrastanut Kilven runoja pitkään, ja käyttänyt hänen runojaan myös oppimateriaaleina kursseillaan.
– Hän oli hurjalla tavalla aikaansa edellä – vähän kliseisesti sanottuna – mutta hän todella oli. Hän kirjoitti 1970-luvulla valtavirtaa vastaan, ja oivalsi tosi hienosti, mistä luontokokonaisuudessa on kyse.
Hurme sai yllättävän yhteyden lempikirjailijaansa noin kaksi vuotta sitten.
– Tulin katsoneeksi Wikipediasta, koska tämä hieno kirjailija on kuollut. Hän on suunnilleen samanikäinen kuin äitini, ja äitee kuoli 2009. Sitten huomasin, että hyvä ihme, Eeva Kilpi ei olekaan vielä kuollut.
– Ajattelin, että olen niin paljon velkaa tälle kirjailijalle, että haluan kiittää häntä.
Hurme otti yhteyttä WSOY:n kustantajaan Anna-Riikka Carlsoniin, ja hänen avullaan toimitti kirjeen runoilijalle.
– Se oli kymmenen rivin rakkauskirje, jossa kerroin hänelle, miten tärkeä hän on ollut minulle. Kilpi oli ilahtunut viestistä niin, että Carlson oli lukenut sen hänelle kymmenen kertaa. Olen niin iloinen, että ennätin kertoa, miten merkittävä hän on ollut minulle, ja että hän vielä ennätti ottaa sen vastaan.
Episodi on painettu teokseen Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY, 2024), jonka Anna-Riikka Carlson on kirjoittanut kirjailijasta.
TEKSTI: Kirsi Airikka
KUVAT: Rami Marjamäki
Juuret ja siivet -ekofestarit 3.–4.10. Aleksanterin kirkossa ja kirkkopuistossa
Luomakunta kumppanina ja subjektina -paneelikeskustelu 3.10. kello 15.30–17. Keskustelijoina kirjailija Anna Kontula, kirjailija Juha Hurme, ekoteologi Pauliina Kainulainen, evoluutiobiologi ja Oxfordin yliopiston tutkija Aura Raulo
Juha Hurme lausuu tapahtumassa Eeva Kilven runoja 3.10. Ohjelma: juuretjasiivet.fi
Kaikille avoin ja maksuton Juha Hurmeen Eräteatterikurssi 12.–13.10.26 Seitsemisessä.
Lisätietoja: Juha Hurmeen Eräteatterikurssi Seitsemisessä
Juha Hurme
Syntynyt vuonna 1959 Paimiossa, asuu Tampereen Pispalassa
Teatteriohjaaja, kirjailija
Opiskellut luonnontieteitä Turun yliopistossa, estetiikkaa Jyväskylän yliopistossa ja teatteria Tampereen yliopistossa
Toiminut ohjaajana ja taiteellisena johtajana monissa suomalaisissa teattereissa. Noin 90 ohjaustyötä ja reilut 30 näytelmäkäsikirjoitusta
Kirjoittanut kymmenen proosateosta. Lukuisia palkintoja, muun muassa kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto teoksesta Niemi vuonna 2017
Tunnettu rakkaudestaan ruumiilliseen kilvoitteluun, lajeina muun muassa hiihto, vaeltaminen ja kuntosali
Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinto, 40 000 euroa vuonna 2026
Vuonna 2024 aloitti 3 000 vuotta itämerensuomalaista runoutta – hankkeen, jossa pienimuotoisia teatteriesityksiä viedään arvokkaisiin luontokohteisiin. Ylä-Lapissa Suomen luonnon päivänä vuosittain järjestettävä festivaali Pro Fauna et Flora on osa projektia.
