Kallion kirkkosalit
Muistatteko, kun tovi takaperin kerroin Näsinkalliolle 1800-luvun loppupuolella puuhatusta pyhäköstä? Herranhuonettahan ei nyppylälle tuolloin saatu, vaan sellainen nousi Pyynikin vanhan hautausmaan viereen. Mutta ei kalliokaan täysin vaille hengellistä konkretiaa jäänyt.
Kävi nimittäin niin, että alkuvuonna 1904 Helsingin yliopiston Hämäläis-osakunnan kuraattori Julius Ailio otti asiakseen Hämeen historiaan keskittyvän museon perustamisen. Toimen mies pisti tuulemaan, ja jo vuotta myöhemmin hankkeeseen oli saatu kerättyä enemmän rahaa kuin oli aiottukaan.
Potin turvin värvättiin stipendiaatteja aineistomatkoille, ja kirkollisen materiaalin keruuta varten perustettiin oma retkikunta.
Helppoa hankinta ei kuulemma ollut: neuvottelut seurakuntien kanssa kestivät, eivät aina johtaneet suotuisaan tulokseen, ja päälle päätteeksi arvokkaimmat löydöt jouduttiin luovuttamaan tulevan Kansallismuseon hoteisiin.
Silti kokoon haalittu saalis oli huomattava, ja kun avajaiset museon paikaksi valitussa Näsilinnassa keväällä 1908 koittivat, oli yläkerrasta omistettu esineistölle kaksikin huonetta – luterilainen ja katolinen kirkkosali.
Ensin mainitusta löytyi muun muassa messukasukoita, jalkapuu sekä Asikkalan puretun puupyhäkön saarnatuoli 1600-luvun lopulta.
Katolinen puoli taisi kuitenkin olla varsinainen vetonaula. Sen suojissa saattoi ihmetellä esimerkiksi kauniisti kaiverrettua kastemaljaa Hollolasta sekä urjalalaista Pyhän Olavin alttarikaappia vuoden 1500 paikkeilta. Tampereen Sanomissa arveltiinkin jo ennen avajaisia, että katolisesta puolesta tulisi ”yksi museon hauskimmista osastoista”.
Kirkolliset kalleudet pursusivat jopa ulos huoneista. Hollolasta oli saatu myös vaikuttava puuveistos Pyhästä Yrjänästä peittoamassa lohikäärmettä, ja se sijoitettiin näkyvälle paikalle portaikkoon.
Entä mitä olisivat kirkkosalit ilman urkuja? No niinpä. Eteisaulan yläpäähän pääsi vuonna 1915 Kuoreveden vanha soittopeli, jonka alle lehterikaiteeseen museonhoitaja, taiteilija Gabriel Engberg maalasi kopiot pyhäkön parven apostolihahmoista.
Eli ei tullut kirkkoa kalliolle, mutta kaksi kirkkosalia kumminkin – ja vähän ylikin!
P. S. Hengellinen aarteisto on edelleen Tampereen museoiden hyvässä hoivassa. Viimeksi siitä saatiin maistiaisia toukokuussa Pispalan kirkon Paluu juurille -pienoisnäyttelyssä, joka esitteli Harjun kappelikirkon esineistöä 1700-luvulta.
Lähteet:
Lounais-Häme 10.4.1908; Palo-oja, Ritva (toim.): Hämeen museon historia (Tampereen museot 2016); Tampereen Sanomat 26.2.1908; Kokoelmakeskuksen päällikön Tiina Paavolan sähköpostihaastattelu
