Kaukajärven kansainvälisessä musiikkiryhmässä yhteinen kieli on musiikki
Tampereen seurakuntien musiikkikasvatus täyttää tänä vuonna viisikymmentä vuotta. Yksi osa juhlavuotta on alakouluikäisille lapsille suunnattu kansainvälinen musiikkiryhmä, joka aloittaa toimintansa syyskuussa.
Kansainvälisessä musiikkiryhmässä pääsee kokeilemaan esimerkiksi ukulelensoittoa. Kuva: PixabayKansainväliseen musiikkiryhmään ovat tervetulleita kaikki lapset, myös ilman suomen kielen taitoa. Ryhmä on maksuton.
– Musiikkiryhmässä pääsee kokeilemaan erilaisia soittimia ja saa kokemuksen yhdessä musisoimisesta, sanoo kasvatuksen johtava kanttori ja Kirkkomusikantti-toiminnan rehtori Maiju Helin.
Aiempaa soittokokemusta ei ryhmään osallistumiseksi tarvita. Tarkoitus on tutustua ja opetella yhdessä perusteita niin soittamisesta kuin laulamisestakin. Mukaan ovat kuitenkin tervetulleita myös sellaiset lapset, joilla on jo musiikkiharrastustaustaa.
– On tietysti hienoa, jos ryhmään osallistuvalla lapsella on kokemusta jostakin soittimesta. Jos on esimerkiksi soittanut viulua, oman soittimen voi ottaa mukaan, ja se yhdistetään ryhmän kokonaisuuteen, Helin jatkaa.
Ryhmät kokoontuvat Kaukajärvellä
Ryhmiä on kaksi, ja ne molemmat kokoontuvat maanantaisin Kaukajärvellä Kauksun kulmassa.
Kello 15 alkaen kokoontuvat 1.–4.-luokkalaiset soittajat ja kello 16:30 alkaen 5.–6.-luokkalaiset soittajat. Kummassakin ryhmässä on viisitoista paikkaa, ja ilmoittautuminen ryhmiin on avoinna syyskuun alkuun saakka. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ryhmissä pääsee kokeilemaan erilaisia piensoittimia, kuten ukulelea ja rytmisoittimia, mutta osallistujien kiinnostuksen mukaan on mahdollista kokeilla myös isompia soittimia, kuten kitaraa ja pianoa.
Musiikkiryhmien ohjaajina toimivat hoivamuusikko ja Kirkkomusikantti-toiminnassa säestäjänäkin tuttu Terhi-Tuulia Keränen sekä musiikkiterapeutti Mari Kanerva.
Kansainvälisen musiikkiryhmän syyskausi huipentuu Messukylän kirkossa järjestettävään Musiikin ilo yhdistää -konserttiin, jonka valmisteluissa musiikkiryhmä on mukana. Konsertissa esiintyvät Kirkkomusikantti-toiminnan oppilaat ja pianisti Jouni Somero.
Musiikin äärellä tutustutaan matalalla kynnyksellä
Idea kansainvälisen musiikkiryhmän perustamisesta tuli Kaukajärven Lions Clubilta. Kaukajärvellä on huomattu tarve monikulttuuriselle musiikkitoiminnalle ja Lions Club haluaa osaltaan olla tukemassa tätä työtä.
– Musiikki on yhteinen kieli, johon ei tarvita sanoja. Sen äärellä syntyy usein hyvä vuorovaikutus, vaikka ei puhuttaisi mitään, Helin sanoo.
Musisoiminen yhdessä onnistuu myös ilman yhteistä kieltä. Paljon voidaan tehdä vuorovaikutuksessa improvisoiden. Ryhmässä hyödynnetään myös muun muassa kuvionuotteja. Musiikin kautta voidaan matalalla kynnyksellä tutustua toisiin ihmisiin ja kulttuureihin.
Voit ilmoittautua kansainväliseen musiikkiryhmään täältä.
Teksti: Aino Koli