Kesä on hyvää aikaa järjestää kastejuhla
Tampereen seurakunnat kannustaa perheitä järjestämään kastejuhlia kesäaikaan, mikäli ne ovat jääneet poikkeusolojen vuoksi pitämättä. Kastevarauksia on tehty kesälle jo melkein 200 kappaletta.
– Kaiken tämän poikkeustilanteen keskellä vauvan nimi on täytynyt jo rekisteröidä, mutta kastejuhlan järjestäminen on saattanut jäädä. Kasteen tullessa ajankohtaiseksi, autamme mielellämme kaikessa, jotta perheet saavat ikimuistoisen kastejuhlan lapsellenne. Autamme myös suunnittelemaan juhlat niin, että ne ovat mahdollisimman turvalliset kaikille osallistujille.
– Kesällä sään salliessa pihamaa tai esimerkiksi rauhallinen puistikko voivat hyvinkin olla kesäisen kastejuhlan viettopaikkana, pastori Merja Halivaara seurakuntien kehittämispalveluista kertoo.
Neljä Aamukaste-tilaisuutta ensi syksynä
Tampereen seurakunnat järjestää syksyllä poikkeuksellisesti neljä Aamukaste-tilaisuutta. Tilaisuuksien pitopaikkoina ovat Aitolahden, Härmälän, Aleksanterin ja Pispalan kirkot. Näissä mutkattomissa ja leppoisissa kastejuhlissa kastetaan päivän aikana useampi vauva tai jo vähän isompikin taapero tai koululainen. Kasteen jälkeen seurakunta tarjoaa juhlaväelle kakkukahvit.
Ilmoittaudu tilaisuuksiin:
- Aitolahden kirkko la 26.9.
- Härmälän kirkko la 3.10.
- Aleksanterin kirkko su 4.10.
- Pispalan kirkko la 17.10.
Lisätietoja Aamukasteesta:
https://tampereenseurakunnat.fi/palveluja/ristiaiset/aamukaste
Aamukaste-tilaisuuksiin liittyvät tiedustelut asiakaspalvelusta arkisin klo 9 – 15, puh. 03 2190 705.