Siirry sisältöön

Liput liehumaan  

Tämän talven Olympialaisia ja Paralympialaisia seuratessa sai taas iloita värikkäistä lipuista, joita menestyneet urheilijat ja heidän kannattajansa heiluttivat kilpailun ratkettua. Ihan aina heiluttajat eivät kuitenkaan valitettavasti muistaneet, ettei lippua saisi laahata maassa, eikä kirjoittaa siihen.

Suomen lippua katselee mielellään myös arjessa. Siksi on hienoa, että huhtikuussakin on monta liputuspäivää – ei tosin virallisia, mutta vakiintuneita kuitenkin.

Huhtikuun liputuspäiviä ovat kansainvälinen romanipäivä 8.4., Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä 9.4. ja kansallinen veteraanipäivä 27.4.

Joukon jatkoksi pääsee tänä vuonna myös uusi liputuspäivä eli evakkojen päivä, jota vietetään 20. huhtikuuta. Karjalan Liiton mukaan tuolloin kunnioitetaan Suomen sodissa evakuoitujen ja heidän jälkeläistensä lisäksi kaikkia kotinsa vasten tahtoaan jättämään joutuneita ihmisiä.

Ahvenanmaalla on maakunnan itsehallintoon perustuvat liputuspäivänsä. Niistä Ålands flaggas dag osuu myös huhtikuuhun eli sitä vietetään 26.4. Saamelaisilla on 12 liputuspäivää, jolloin he liputtavat omalla lipullaan.

Lipun voi nostaa salkoon muulloinkin kuin virallisena tai vakiintuneena liputuspäivänä. Sisäministeriö toteaakin, että liputtaminen on hieno tapa näyttää iloa ja korostaa syytä juhlaan.

Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta. Sitä ei siis tarvitse arkailla, ja lipun voi nostaa salkoon vaikkapa perhejuhlien kunniaksi. Välillä kuitenkin tuntuu, että Suomen lipun arvostus on maassamme hiukan vähentynyt.

Surullista myös on se, kun talo jää tyhjilleen, ja tyhjä lipputanko siitä muistuttaa. Harmillista on sekin, että moni salko on tyhjä liputuspäivinä käytännön syistä. Jos kyseisen kiinteistön työntekijä ei ole liputuspäivänä paikalla, voi helposti käydä niin, että tanko jää ilman koristettaan.

Joukko Tampereen seurakuntien luottamushenkilöitä tekikin asiasta aloitteen yhteiselle kirkkovaltuustolle. Siinä ehdotetaan selvitettäväksi, löytyisikö seurakuntalaisista vapaaehtoisia, jotka voisivat hoitaa liputukset, tai olisiko mahdollista tehdä yhteistyötä yhdistysten kanssa pientä korvausta vastaan.

Vapaaehtoisista koostuva liputusryhmä toimii meidänkin taloyhtiössämme. WhatsApp-ryhmässä on helppo sopia, kuka kulloinkin huolehtii liputtamisesta. Kivat yhteiset talkoot syntyivät siitäkin, kun kunnostimme ränsistyneen lipputangon uuteen kukoistukseen.