Siirry sisältöön

Sateenkaari Kalevan kirkon seinään, liputus Suomen lipulla

Kalevan kirkon seinään heijastetaan sateenkaari tuen ilmauksena sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille. Aloitetta kaikkien seurakuntien kiinteistöjen sateenkaariliputuksesta ei ollut YKN:n mukaan mahdollista toteuttaa sellaisenaan. Sen sijaan YKN suosittaa seurakuntia toteuttamaan liputuksen Suomen lipulla homo- ja transfobian vastaisena päivänä sekä ihmisoikeuksien päivänä.

pride_0110

Pride kulkue

Tampereen seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli tänään 27.4. aloitetta, jossa esitettiin sateenkaariliputusta kaikkiin Tampereen seurakuntayhtymän kiinteistöihin vuonna 2023 homo- ja transfobian vastaisena päivänä 17.5. sekä ihmisoikeuksien päivänä 10.12.

Esityksen tehneen Petri Soljan mukaan on aika näyttää, että jokainen ihminen hyväksytään kirkossa juuri sellaisena kuin on ja että kaikki ovat tervetulleita kirkkoon taustastaan riippumatta. Soljan mukaan kirkko on yhteiskunnallinen toimija, jonka pienilläkin eleillä on merkitystä. Solja pitää kirkon tukea tärkeänä, sillä huolimatta myönteisestä kehityksestä sateenkaari-ihmisten asema on uskonnollisissa yhteisöissä usein edelleen tukala.

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti esityksen mukaisesti, että esitys ei sellaisenaan ole mahdollista toteuttaa. Itse asia, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen, on kuitenkin erittäin tärkeä, sanoo yhtymäjohtaja Tapani Rantala.

– Aloite oli hyvä ja aihe tärkeä mutta sen toteuttamiseen liittyy haasteita. Ensimmäinen haaste on se, että meillä ei ole keskustan alueella lipputankoja. Toisekseen, niissä kiinteistöissä joissa lipputanko on, liputus on varattu Suomen lipulla tai viirillä tapahtuvan liputuksen käyttöön. Seurakuntien lipputangot eivät sovellu mielenilmauksen tai tuen esittämisen paikoiksi muuten kuin Suomen lipulla.

Yhteinen kirkkoneuvosto suosittaa, että seurakunnat liputtavat Suomen lipulla  homo- ja transfobian vastaisena päivänä sekä ihmisoikeuksien päivänä. Lisäksi Tampereella osoitetaan tukea sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille muulla tavoin:

– Heijastamme sateenkaaren Kalevan kirkon seinään homo- ja transfobian vastaisena päivänä 17.5. sekä ihmisoikeuksien päivänä 10.12., kertoo tuomiorovasti Olli Hallikainen.

Muuta aiheeseen liittyvää

Tampereen seurakuntien sateenkaarityö mukana Manse Pride -viikolla 2023

Tampereen seurakuntien sateenkaarityö on mukana Manse Pride- marssilla 17.6. Vanhassa kirkossa järjestetään päivän päätteeksi Sateenkaarimessu.

Turvallinen seurakunta -lausunto

Kymmenen tamperelaista seurakuntaa tai kristillistä yhteisöä on nyt yhdessä sitoutunut noudattamaan Raamatun kultaisen säännön periaatetta monenlaisten näkemysten ja erilaisuuden kohtaamisessa. Yhteinen lausunto turvallisesta seurakunnasta tai muusta kristillisestä yhteisöstä valmisteltiin Tampereen ekumeenisessa työryhmässä. Lausunto on tiettävästi ensimmäinen koko Suomessa.

https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/vanha_kirkko/turvallisemman_tilan_ohjeet

Turvallinen seurakunta -lausunto syntyi seurakuntien yhteistyönä – Silta (siltalehti.fi)

 

Sateenkaariparien vihkiminen Tampereella

Samaa sukupuolta olevat parit vihitään Tampereella ja kaikki Tuomiokirkkoseurakunnan sekä Harjun seurakunnan kirkot ovat käytettävissä vihkimisiin.

Tuomiokirkkoseurakunnan alueen kirkkoja ovat Tuomiokirkko, Aleksanterin kirkko, keskustorin Vanha kirkko, Finlaysonin kirkko sekä Kalevan kirkko. Harjun seurakunnan alueen kirkkoja ovat Pispalan kirkko, Tesoman kirkko ja Lielahden kirkko.

Samaa sukupuolta olevien parien häät – Tampereen seurakuntayhtymä (tampereenseurakunnat.fi)