Siirry sisältöön

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaiaamuna Tampereella. Vaaleissa on mahdollista äänestää ennakkoon tiistaista lauantaihin 3.–7. marraskuuta.

Kaksi naista pöydän ääressä, pöydällä tietokone ja papereita.
Eeva Kettunen (kuvassa vasemmalla) saapui ensimmäisenä ennakkoäänestyspaikkaan Tampereen seurakuntien talolle tiistaiaamuna. Pöydän toisella puolella vaalivirkailija Leena Waismaa. Kuva: Kaarina Lehtisalo

Seurakuntien talon äänestyspaikka (Näsilinnankatu 26) avautui tiistaiaamuna 3.11. kello 9. Ensimmäisenä äänestäjänä paikalle saapui Eeva Kettunen.

Hän kertoo haluavansa äänestää seurakuntavaaleissa, koska kokee seurakunnan asiat itselleen tärkeiksi.

– Minä olen aina ollut hengellisessä ja yhteisöllisissä asioissa mukana. Varsinkin nykyaikana, kun ihmisillä on paljon ahdistusta, on tärkeää, että on tällaista toimintaa, kertoo Kettunen.

– Olen myös huomannut, että nuoria on tullut mukaan, heitä kiinnostavat hengelliset asiat, Kettunen lisää.

Seuraavana Seurakuntien talon äänestyspaikalle saapui Marjatta Myllylä. Hänelle on tärkeää saada käyttää äänioikeuttaan.

– Minulla on tämä sama ajatus kaikissa äänestyksissä. Kun on tällainen oikeus olemassa, miksi en sitä käyttäisi. Ja on mielenkiintoista saada olla vaikuttamassa omalta osaltaan, sanoo Myllylä.

Henkilö menossa äänestyslipukkeiden kanssa äänestyskoppiin.

Marjatta Myllylä tuli äänestämään heti kello yhdeksältä. Äänestyskoppiin saa Tampereella mukaan kaksi äänestyslippua. Oranssiin lippuun kirjoitetaan oman seurakuntaneuvoston ehdokkaan numero, valkoiseen lippuun valtuustoehdokkaan numero. Kuva: Tuula Vartiainen

Aamuyhdeksän jälkeen ensimmäisen vartin aikana Seurakuntien talolle saapui jo useita äänestäjiä, ja omaa vuoroaan joutui hieman jonottamaankin.

Seurakuntien talon äänestyspaikka sijaitsee heti sisäänkäynnin vieressä oikealla. Äänestyspaikka on avoinna jokaisena ennakkoäänestyspäivänä kello 9–18.

Äänestyspaikkoja marketeissa, kirkoissa, oppilaitoksissa

Tampereella pääsee äänestämään ennakkoon useissa eri paikoissa, myös kauppakeskuksissa ja marketeissa. Jokaisena ennakkoäänestyspäivänä ovat avoinna äänestyspaikat Kauppakeskus Duossa, Kauppakeskus Ratinassa, Linnainmaan ja Turtolan K-Citymarketeissa, K-Supermarket Westerissä, sekä Kalevan, Koivistonkylän ja Lielahden Prismoissa.

Kauppakeskusten äänestyspaikat ovat avoinna tiistaista perjantaihin 3.–6. marraskuuta kello 10–20 ja lauantaina 7. marraskuuta kello 10–18.

Äänestyspaikkoja on myös kirkoissa, seurakuntataloissa ja oppilaitoksissa. Äänestyspaikkojen aukioloajat ovat nähtävissä verkkosivuillamme osoitteessa tampereenseurakunnat.fi/aanestyspaikat

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet voivat äänestää ennakkoon Suomessa missä ennakkoäänestyspaikassa tahansa. Äänioikeus on viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävillä kirkon jäsenillä.

Varsinaisena äänestyspäivänä 15. marraskuuta 2026 voi äänestää vain oman seurakunnan äänestyspaikassa. Eteläisen seurakunnan äänestyspaikka on Viinikan kirkko, Harjun seurakunnan äänestyspaikka on Pispalan kirkko, Messukylän seurakunnan äänestyspaikka on Messukylän kirkko ja Tuomiokirkkoseurakunnan äänestyspaikka on Tampereen tuomiokirkko.