Siirry sisältöön

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys vilkastui monilla paikkakunnilla

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu lauantai-iltaan 7. marraskuuta saakka. Ennakkoäänestys on monin paikoin lähtenyt liikkeelle reippaammin kuin vuoden 2022 vaaleissa, myös Tampereella.

Kauppakeskuksen ihmisvilinässä ennakkoäänestyspaikalla pöydän ääressä istumassa äänestäjä ja vaalitoimitsijoita.
Yksi Tampereen ennakkoäänestyspaikoista on Kauppakeskus Ratinassa. Kuva ensimmäiseltä ennakkoäänestyspäivältä 3.11.2026. Kuva: Tuula Vartiainen

Ennakkoäänestys alkoi tiistaina 3. marraskuuta. Tampereella on äänestäjiä ollut kolmen ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana 5 629, kun neljä vuotta sitten vastaavassa ajassa äänesti 4 669 henkilöä. Äänestysaktiivisuudessa on kasvua 20,6 prosenttia.

Helsingin seurakuntayhtymässä annettiin alustavien laskelmien mukaan tiistain, keskiviikon ja torstain aikana 10 748 ennakkoääntä, kun vastaava luku vuonna 2022 oli 9 433.

Myös monissa muissa seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä on ennakkoäänestys ollut vilkkaampaa kuin edellisissä vaaleissa. Ääniä on annettu kolmen ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana Espoon seurakuntayhtymässä 5 073 (4 663 vuoden 2022 vaaleissa), Oulun seurakuntayhtymässä 4 676 (4 318) ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä 5 238 (5 134).

Ennakkoon voi äänestää ympäri Suomea

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa seurakuntavaalien äänestyspaikassa kotiseurakunnasta riippumatta. Varsinaisena vaalipäivänä 15. marraskuuta voi äänestää vain oman seurakunnan äänestyspaikassa.

Ennakkoäänestyspaikat ja ehdokkaat löytyvät seurakuntien verkkosivustoilta sekä valtakunnalliselta vaalisivustolta seurakuntavaalit.fi(siirryt toiselle sivustolle).

Tampereen ennakkoäänestyspaikat löytyvät osoitteesta Tampereen seurakuntien verkkosivulta osoitteesta tampereenseurakunnat.fi/aanestyspaikat.

Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä. Äänioikeutettuja ovat kaikki 16 vuotta viimeistään 15.11.2026 täyttävät evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet.