Siirry sisältöön

Kauneimmat hengelliset laulut -yhteislaulutilaisuus

–

”Nyt saa laulaa! -yhteislauluviikot kutsuvat laulamaan yhdessä.

Tässä tilaisuudessa lauletaan yhdessä rakastetuimpia ja kauneimpia hengellisiä lauluja (laululista alla). Laulattamassa, ja myös omia lempilaulujaan esittämässä, tangokuningas ja vuoden kanttori Pasi Flodström. Lauluja lauletaan urkujen, flyygelin ja bändin säestyksellä. Bändissä soittavat Serafiina Kämi (huilu), Antti Katajisto (kitara), Timo Saarinen (basso), Juuso Laakso (lyömäsoittimet) ja Pirjo Mäntyvaara (piano). Urkusäestyksistä vastaa urkuri Osmo Honkanen.

Tilaisuus kestää noin tunnin ja sinne on vapaa pääsy.

********

Pasi Flodström on iskelmälaulaja ja tangokuningas 2023, joka hurmaa matalalla, tummalla ja lämminsointisella äänellänsä. Hän valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemialta keväällä 2021, jolloin hän suoritti myös klassisen laulun A-tutkinnon. Hän työskentelee kanttorina Harjavallan seurakunnassa ja on toiminut myös laulunopettajana. Flodström valittiin Vuoden kanttoriksi 2026. Suomen kanttori-urkuriliitto haluaa nostaa Flodströmin tekemän työn valokeilaan: hänen esimerkkinsä näyttää, että on mahdollista yhdistää kanttorin työhön seurakunnassa myös esiintyvän taiteilijan uraa sen ulkopuolella.

”- Yhdessä laulaminen on minulle sydämen asia. Se on vahva yhteisöllinen kokemus, sanoo Pasi Flodström, ja kertoo kanttorintyössä huomanneensa, että musiikki hyvinvoinnin edistäjänä kiinnostaa. Opinnäytetyössään Sibelius-Akatemiaan Flodström tutki musiikin käyttöä aivoverenkiertopotilaiden hoidossa. -Laulaminen hoitaa mieltä ja kehoa. Kun oma ääni liittyy muiden ääneen, se kehittää oman kehon tuntemusta, tuo iloa, auttaa ilmaisemaan tunteita, vähentää stressiä ja yhdistää ihmisiä, hän tähdentää.” (Lainaus uusimmasta Silta-lehdestä, teksti Elisa af Hällström.)

 

Järjestäjä

Tuomiokirkkoseurakunta

Sijainti

Tuomiokirkko

Tuomiokirkonkatu 3, 33100 Tampere