Siirry sisältöön

Vanhan kirkon walk in -terapia ja Skeittitapuli palkittiin erityisnuorisotyöstä

Tampereen Vanhalla kirkolla järjestettävä walk in -terapia ja Skeittitapuli ovat saaneet Kirkon erityisnuorisotyön myöntämän Vuoden Erkkateko -palkinnon. Valtakunnallinen Kirkon erityisnuorisotyön teko julkistetaan vuosittain Erkan päivänä 18. toukokuuta.

Vanha kirkko ja Tampereen kaupunkinäkymää pohjoiseen päin.

Palkintoperusteissa kiitetään Tampereen seurakuntayhtymän ja Vanhan kirkon konkreettisia, edistyksellisiä toimintamalleja, joilla ehkäistään nuorten ulkopuolisuutta. Huomionarvoista on myös se yhteistyö, jota Vanha kirkko tekee eri toimijoiden kanssa.

Vanhan kirkon pappi Olli Viljakainen kiitteleekin kaikkia Vanhan kirkon yhteistyökumppaneita. Kesällä 2021 ensi kertaa järjestetty ja myös tänä kesänä toteutuva Skeittitapuli on monen toimijan yhteinen ponnistus.
 
Yhteistyössä ovat mukana Tampereen kaupunki, rullalautailuyhdistys Pirkanmaan Kaarikoirat ry, nuorten ehkäisevän huumetyön yhdistys YAD ry, sekä KIERTO-hanke ja Marhaban-keskus.  

Skeittausta ja ruokaa lapsille ja nuorille

Skeittitapulilta saa lainaan skeittilaudan ja suojat veloituksetta, ja myös ilmaisia skeittikouluja järjestetään. Jaossa on kahtena päivänä viikossa lämmin ruoka. Skeittitapuli on tänä kesänä avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun asti arkisin kello 14–20. 

Olli Viljakaisen mukaan Skeittitapuli myös näyttää sen, että nuoret ja lapsiperheet voivat turvallisesti olla keskusta-alueella. 

– Skeittitapuli tarjoaa lapsille ja nuorille kesäloma-ajan toimintaa. Skeittaamassa käy kesän aikana pienempiä ja isompia lapsia, sanoo Olli Viljakainen.  

– Myös se, että jaossa on kahtena päivänä viikossa lämmin ruoka, on tärkeää.
Kolme rennosti pukeutunutta miestä istuu tapulin edustalla terssipöydän ympärillä ja heistä kahdella on skeittiölaudat käsissään.Vanhan kirkon pappi Olli Viljakainen (vas.) Skeittitapulin työharjoittelija Leevi Kelokaski (keskellä) ja Kaarikoirien tuottaja Peik Erhola Vanhan kirkon tapulin edustalla. KUva Hannu Jukola

Terapiaan kävellen tai skeitaten

Walk in -terapian pilottikokeilu aloitettiin Vanhalla kirkolla viime syyskuussa. Maksuton lyhytterapia on tarkoitettu 16–30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka voivat kävellä kirkkoon sisään ilman ajanvarausta ja puhua niistä asioista, joihin kaipaa keskusteluapua.

Matalan kynnyksen terapia ei ole sairauden hoitoa, mutta siitä voi olla apua pärjäämisen esimerkiksi tilanteessa, jossa odottaa pääsyä psykoterapiaan. Terapeutit ovat ratkaisukeskeisiä lyhytterapeutteja, jotka työskentelevät joko Tampereen seurakunnilla tai YAD ry:ssä.

Tampereen seurakuntien erityisnuorisotyön koordinaattori Tuomas Perkiö on ollut organisoimassa Vanhassa kirkossa annettavaa walk in -terapiaa. 

– Skeittitapuli ja walk in -terapia ovat reaktioita paikallisiin ja valtakunnallisiin ilmiöihin, sanoo Perkiö. – Samalla olemme pystyneet hyödyntämään Vanhan kirkon sijaintia Tampereen keskustassa.

Walk in -terapia laajeni helmikuussa myös Hervantaan, ja maksutonta matalan kynnyksen lyhytterapiaa on annettu Hervannan yhteisökeskus L8:ssa. 

– Hervannan walk in -terapia jatkuu juhannukseen asti. Vanhalla kirkolla walk in -terapiaa puolestaan jatketaan kesän aikana Skeittitapulin yhteydessä, kertoo Perkiö.

Skeittitapulissa terapia muuntuu kesäksi muotoon skate in -terapia. Vanhaan kirkkoon voi kävellä tai skeitata ilman ajanvarausta kesällä maanantaisin kello 14–18. Kertaterapiassa voi jutella mieltään painavista asioista tai päihteiden käytöstä. Skeittitapulin skate in -palvelut ovat maksuttomia ja anonyymejä ja ne on tarkoitettu 16–35-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. 
Walk in -terapiaSkeittitapuli

Katso myös:Skeittitapuli jatkuu myös tulevana kesänä (3.1.2022)