Uutiset 2022

3.1.2022 12.49

Skeittitapuli jatkuu myös tulevana kesänä

Vuoden 2022 hyviin asioihin kuuluu Skeittitapulin jatkuminen tulevana kesänä. Skeittitapuli on Tampereen Vanhan kirkon ja Pirkanmaan Kaarikoirat ry:n viime vuonna käynnistämä hanke, jolla edistetään nuorten hyvinvointia.

Kolme miestä istuu puisen pöydän äärellä. Kahdella on kädessään skeittilaudat, kaksi miehistä hymyilee kameralla. Kolmas miehistä katsoo kahta muuta miestä.
Rullalautailu sopii luontevasti Vanhan kirkon toimintaan, koska Vanhan kirkon puistossa on aina skeitattu. Vanhan kirkon pastori Olli Viljakainen (vas.), Skeittitapulin työharjoittelija Leevi Kelokaski ja Kaarikoirien tuottaja Peik Erhola ovat innoissaan toiminnasta. Kuva: Hannu Jukola

Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunta myönsi joulukuussa Skeittitapulin toiminnalle kolme nuorisotakuuavustusta vuodeksi 2022. 

Tampereen seurakuntayhtymä saa Skeittitapulia varten 19 500 euroa, rullalautailuyhdistys Pirkanmaan Kaarikoirat 19 500 euroa ja Youth Against Drugs – nuorten ehkäisevän huumetyön yhdistys 13 500 euroa. 

– Kaupungin päätös Skeittitapulin tukemisesta on merkittävä tunnustus yhteisestä työstä kaupungin keskustan kehittämiseksi ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi, kiittää Vanhan kirkon pappi Olli Viljakainen tammikuun Silta-lehdessä (5.1.2021).

Ensi kesänä Skeittitapuli ja kahvila ovat avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun. Viljakaisen mukaan ensi kesänä luodaan myös pohjaa hankkeen päätoimijoiden ja Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen pysyvälle yhteistyölle.
 
Skeittitapuli aloitti toimintansa Vanhan kirkon tapulissa Keskustorilla kesäkuussa 2021. Skeittitapulilta voi lainata skeittilaudan ja suojat panttia vastaan. Skeittauksen lisäksi tarjolla on kahvia, musiikkia ja ruokaa.

Kierto-hankkeen ruokajakelu jatkuu ensi kesänä maanantaisin ja keskiviikkoisin.


Palaa otsikoihin