Muistolehto muuttui paahdealueeksi
Kalevankankaan vanha muistolehto on otettu uudelleen käyttöön. Tuhkien laskeminen on aloitettu siitä päädystä, jossa 30 vuoden määräaika on tullut täyteen. Ensimmäinen hautaus alueelle tapahtui heinäkuussa 1976, tuorein ennen uudistusta vuosituhannen vaihteessa.
– Kalevankangas on suosittu paikka. Käytössä ollut pieni muistolehto tuli täyteen, ja muistolehtoihin hautaaminen on kovin haluttua, perustelee seurakuntapuutarhuri Juha Katajamäki.
Hänen mukaansa lähes puolet Tampereen hautausmaille haudattavista tulee Kalevankankaalle.
– Hautaaminen on mahdollista, jos suvulla on Kalevankankaalla sukuhauta. Muussa tapauksessa vaihtoehtoina Kalevankankaalla ovat muistolehto tai sirottelualue.
Entiset vainajien nimikyltit on kunnostettu, ja noin 3000 nimestä reilut tuhat on ehditty asentaa uusiin telineisiin.
– Vuosikymmenten saatossa kylttien koko on vaihdellut, eivätkä ne tahdo mennä uriin. Muuten kaikki olisi jo saatu paikoilleen.
Nimikylttien telineistä osa on jo paikoillaan. Kuva: Tuula Vartiainen
Muutosten jälkeen lehtoon on ehditty haudata kymmeniä vainajia. Tuhka sijoitetaan vähintään 60 senttimetrin syvyyteen, jossa se sekoittuu maahan.
Ei hätäisen hommaa
Koska alueella kaivetaan usein, heräsi ajatus sijoittaa paikkaan nurmikon sijaan paahdeketo. Idean toteuttajaksi saatiin luonnonsuojeluyhdistys Villi vyöhyke. Aikanaan paikalla kasvoi mustikkaa, nyt näkyy jo monen niittylajin lehtiruusukkeita.
– Monet kukkivat vasta seuraavana vuonna, huomauttaa Lauri Linnavirta Villi vyöhykkeestä.
– Täällä kasvaa jo kissankäpälää, mutta sitä tulee vielä lisää, samoin mäkitervakkoa, nuokkukohokkia ja isomaksaruohoa.
Ahokissankäpälään odotetaan alkukesästä suloisen pehmeää kukintoa. Laji on silmälläpidettävä. Kuva: Tuula Vartiainen
Hiekan keskeltä erottuu myös kyläneidonkieltä sekä aikanaan venäläisen ratsuväen hevosten rehun seassa Kalevankankaalle kulkeutunutta harmiota.
– On tapahtunut samaa kuin Liisanpuistossakin: rusakot ja metsäkauriit ovat syöneet valkoailakit, miehet hymyilevät.
Harmiosta runoili Lauri Viita kirjassaan Käppyräinen (WSOY, 1954). Kuva: Tuula Vartiainen
Hiekan mukana alueelle on tullut myös lupiinia, jonka poisto ja leviämisen estäminen on tärkeää, Linnavirta muistuttaa.
Hän mainitsee, että Kalevassa ylipäätään on paljon arvokasta luontokasvillisuutta. Villin vyöhykkeen väki on kartoittanut niiden esiintymiä.
– Kalevankankaalla on lajeja, jotka houkuttelevat pölyttäjiä, ja linnut syövät siemeniä.
Neidonkieli on kaksivuotinen mesikasvi, joka viihtyy aurinkoisilla, kuivahkoilla niityillä ja pientareilla. Kuva: Tuula Vartiainen
Tarkoituksena on saada viereen muistolehdosta ja sen lajeista kertova kyltti.
– Niityn perustaminen ei ole hätäisen hommaa. On mielenkiintoista nähdä, miten pergola ja niitty keskustelevat keskenään, Katajamäki sanoo.
Teksti: Asta Kettunen
