Siirry sisältöön

Lastentasku

Lastentaskussa on lukukausien aikana tiistaisin klo 13-15 lapsille tarjolla ohjattua toimintaa ja pientä välipalaa. Turvallisia aikuisia on silloin paikalla. 

Lapsia selin kameraan katsomassa aikuisen kertomaa kertomusta.

Pääovesta kirkkoon tultaessa kirkkosalin vasemmassa nurkassa on tila, jolle on annettu nimi ”Lastentasku”. 

Lastentasku kutsuu koululaisia ja lapsiperheitä istahtamaan pöytien ääreen kirkon rauhallisessa ilmapiirissä.  Siihen on mukava poiketa koulun päätyttyä ja vaikkapa leikkipuistossa käynnin jälkeen.  ”Lastentaskussa” on myös piirustuspaperia ja värikyniä odottamassa piirtäjiä.

Lastentaskussa on myös yksi  kirkon rukousalttareista, joka on lapsia varten.

  • Lapset ja nuoret ovat tervetulleet kirkkoon niin pyhänä kuin arkena. Päivystäjän kanssa voi jäädä juttelemaan tai voi pysähtyä lasten alttarin ääreen.
  • Kirkkoon voi tulla myös vaikka koulutehtäviä tekemään tai kysymään päivystäjältä neuvoa, jos tulee ongelma vastaan. 
  • Ohjattua toimintaa on koulun lukukausien aikana tiistaisin klo 13-15, jolloin paikalla on turvallisia aikuisia.
  • Aleksanterin kirkko on avoinna kesällä 2026 maanantaista torstaihin klo 11–18.