Kirkkoon liittyminen
Seurakunnan jäsenyys tuo elämään kestävän perustan, joka kannattelee ihmisiä elämän erilaisissa käänteissä. Kirkoon liittyminen tarkoittaa liittymistä vakinaisen osoitteen mukaiseen seurakuntaan sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyttä. Liittymisprosessin kesto ja vaiheet riippuvat liittyjän iästä ja mahdollisesta aiemmasta uskontokunnasta.
Liityn kirkkoon
Seurakuntasi määräytyy osoitteen perusteella. Tampereella voit liittyä joko suomenkieliseen seurakuntaan tai ruotsalaiseen seurakuntaan. Kirkon jäsenyys edellyttää kastetta. 15 vuotta täyttäneen kirkkoon liittyjän tulee olla myös rippikoulun käynyt.
Valitse sopivin tapa liittyä
Kirkkoon liittymisen voi tehdä Liity kirkkoon -palvelun kautta. Sähköistä palvelua voi käyttää, jos liittyjä on vähintään 18-vuotias ja hänellä on kotikunta Suomessa.
Liity kirkkoon
Digi-ja väestötietoviraston -sivustolla (aiemmin maistraatti) voi myös liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan. Tai kirkkoon voi liittyä myös täyttämällä tulostettava lomake.
Täytetyn lomakkeen voi toimittaa joko postitse tai henkilökohtaisesti Tampereen aluekeskusrekisteriin.
PL 226, 33101 Tampere.
- Postitse: Tampereen aluekeskusrekisteri, PL 226, 33101 Tampere.
- Henkilökohtaisesti: Seurakuntien talon Näsilinnankatu 26, 1. krs, Tampere. Avoinna arkisin klo 9–15.
Hyvä tietää kirkkoon liittymisestä
- Kirkkoon liittyjällä tulee olla suomalainen henkilötunnus ja kotikunta Suomessa. Suomen kansalaisuus ei ole välttämätön.
- Henkilö ei voi olla samanaikaisesti olla muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen, joten ennen liittymistä mahdollisesta aiemmasta uskonnollisesta yhteisöstä tulee erota.
- Alle 18-vuotiaat voivat liittyä kirkkoon huoltajien suostumuksella.
- Kirkon jäsenenä maksat kirkollisveroa. Tampereen seurakuntien veroprosentti on 1,25.
Yli 18-vuotiaana
- Yli 18-vuotias tekee itse päätöksensä kirkkoon kuulumisesta. Kirkkoon liityttäessä otetaan vastaan kaste sekä suoritetaan rippikoulu ja konfirmaatio.
- Mikäli henkilö on kastettu jossain kristillisessä kirkossa, ei kastetta tarvitse uusia. Aikuisiällä suoritettavasta rippikoulusta ja konfirmaatiosta voi sopia tapauskohtaisesti papin kanssa. Katso lisätietoja sivulta Rippikouluun aikuisena
12–17-vuotiaana
- Lapsen huoltajat ja lapsi itse päättävät yhdessä kirkkoon liittymisestä. Kaikkien on oltava asiassa samaa mieltä.
- Tämän ikäisenä kirkkoon liitytään usein rippikoulun yhteydessä. Rippikoulun voi aloittaa, vaikkei kuuluisi kirkkoon.
- Rippikoulun jälkeen nuori voi tehdä päätöksen, haluaako tulla kastetuksi ja konfirmoiduksi, ja siten liittyä seurakunnan jäseneksi.
- 12—17 -vuotias voi liittyä tai jäädä seurakunnan jäseneksi vaikka hänen vanhempansa eivät kuuluisikaan kirkkoon.
Alle 12-vuotiaana
- Usein kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi jo vauvana kasteessa.
- Alle 12-vuotias voi huoltajiensa yhteisellä päätöksellä liittyä kirkkoon, mikäli ainakin toinen hänen vanhemmistaan tai yksi huoltajistaan on kirkon jäsen. Mikäli lapsi on jo aiemmin saanut kristillisen kasteen, ei häntä tarvitse kastaa uudestaan.
- Alle vuoden ikäisen lapsen vanhemmat päättävät yhdessä lapsen kasteesta ja liittämisestä kirkon jäseneksi. Tällöin edellytetään, ettei lapsi ole ollut aikaisemmin minkään uskonnollisen yhdyskunnan jäsen.
- Alle 12-vuotias voi jäädä kirkon jäseneksi vaikka hänen vanhempansa tai huoltajansa eroaisivat kirkosta.
Kirkosta eroaminen
- Yli 18-vuotias voi erota kirkosta koska tahansa omalla ilmoituksellaan.
- Lapsen kirkosta eroamisesta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Yli 12-vuotiaan kirkosta eroamiseen tarvitaan myös lapsen suostumus.
- Iästä riippumatta lapsi voi jäädä seurakunnan jäseneksi, vaikka hänen vanhempansa eroaisivat kirkosta.
Kirkon jäsenyydestä voi erota vapaamuotoisella eroilmoituksella. Eroilmoitus toimitetaan:
- postitse Tampereen aluekeskusrekisteri, PL 226, 33101 Tampere tai Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikkaan.
- henkilökohtaisesti Tampereen seurakuntien asiakaspalvelussa Näsilinnankatu 26, avoinna arkisin klo 9–15, tai Digi- ja väestötietovirastossa.
- Digi-ja väestötietoviraston -sivustolla (aiemmin maistraatti) voi myös erota uskonnollisesta yhdyskunnasta.