Yhdessä vahvempi yhteisö -hanke
Yhdessä vahvempi yhteisö (YVY)-hanke tekee työtä maahanmuuttajataustaisten naisten työelämävalmiuksien ja yhteiskunnallisen toimijuuden vahvistamiseksi. Samalla hanke kehittää yhteisöllisyyttä Tampereen eri kaupunginosissa, tekee verkostotyötä ja luo uusia mahdollisuuksia kultkulttuurien välisiin kohtaamisiin. Näin hanke edistää hyviä väestösuhteita. Hanke toimii Hervannassa, Kaukajärvellä, Lielahdessa ja Tesomalla.
Hankkeen kohderyhmänä ovat 18—64-vuotiaat maahanmuuttajataustaiset naiset, jotka ovat työttömiä työnhakijoita tai työelämän ja koulutuksen ulkopuolella. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat alueilla maahanmuuttaneiden kanssa työskentelevät organisaatiot, järjestöt ja niiden työntekijät sekä alueiden asukkaat ja maahanmuuttajayhteisöt.
Yhdessä vahvempi yhteisö -hanketta (YVY-hanke) toteuttavat Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä, Setlementti Tampere ry ja Tampereen kaupungin Kaikkien Tampere -kehitysohjelma. Hanke toteutetaan lokakuun 2026 ja syyskuun 2028 välisenä aikana.
Kolme teemaa: tavoitteet, toiminta ja tulokset
Tavoitteet
- Maahanmuuttaneiden naisten työelämävalmiudet ja yhteiskunnallinen toimijuus lisääntyvät.
- Maahanmuuttaneiden, erityisesti naisten, osallisuus ja yhteisöllisyys lisääntyvät eri kaupunginosissa Tampereella.
- Alueilla työskentelevien ammattilaisten valmiudet kohdata maahanmuuttaneita ja työskennellä heidän kanssaan vahvistuvat.
Toiminta
Hanke toimii Hervannassa, Kaukajärvellä, Lielahdessa ja Tesomalla.
Hankkeessa maahanmuuttajataustaisia naisia valmennetaan Lähettiläiksi, jotka valmennuksen jälkeen kehittävät eri puolilla Tamperetta alueellista ja yhteisöllistä toimintaa yhdessä paikallisten toimijoiden ja hanketyöntekijöiden kanssa.
Valmennuksessa vahvistetaan muun muassa työelämä- ja ryhmänohjaustaitoja sekä suomen kielen osaamista.
Lähettiläsvalmennuksen lisäksi hanke järjestää kulttuuritapahtumia, pienryhmiä ja kohtaamispaikkatoimintaa. Alueiden eri organisaatioiden työntekijöille järjestetään myös koulutusta kielitietoisuuden ja vastaanottavuuden lisäämiseksi.
Tulokset
Hankkeen tuloksena yhteisöllisyys ja kulttuurien välinen kohtaaminen lisääntyy eri kaupunginosissa. Samalla maahanmuuttajataustaiset naiset edistyvät työelämä- ja koululutuspoluillaan ja vahvistavat rooliaan aktiivisina toimijoina.
Hankkeen aikana syntyneet verkostot jäävät elämään kaupunginosiin. Lähettiläsvalmennuksesta ja verkostotyöstä syntyy myös mallinnuksia, joita voidaan hyödyntää muissa toimintaympäristöissä.
Lähde mukaan Lähettilääksi!
Oletko 18-64-vuotias Suomeen muuttanut nainen, jolla ei tällä hetkellä ole työ- tai opiskelupaikkaa?
Lähde mukaan Lähettilääksi!
Valmennuksessa
- pääset suunnittelemaan yhteistä toimintaa
- järjestät tapahtumia yhdessä muiden kanssa
- saat tukea työ- ja koulutuspaikan hakemiseen
- pääset käyttämään ja opiskelemaan suomen kieltä
- laajennat verkostojasi
- inspiroidut ja nautit muiden seurasta
Lähettiläs-valmennus
Kesto: 70 tuntia / 10 viikkoa
- Vertaisohjaajakoulutus 14 tuntia
- Taitopajat 35 tuntia: ryhmänohjaus- ja työelämätaidot, suomen kielen opetus, yhteisöneuvonta, Tampereen kaupungin palveluihin tutustuminen
- Kaupunginosiin jalkautuminen 21 tuntia: yhteisöllisen toiminnan suunnittelu ja toteutus yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa
- Valmennus-päiviä on 2—3 kertaa viikossa 10 viikon ajan ja valmennuksen jälkeen on mahdollisuus jatkaa Yhdessä vahvempi yhteisö -toiminnassa
Lähettiläsvalmennukset alkavat marraskuussa 2026 ja maaliskuussa 2027.
Tule mukaan! Haastattelemme valmennukseen haluavat.
Yhteystiedot:
Hankepäällikkö Tampereen seurakunnat
- Suvi-Sisko Luontama (Lielahti) p. 040 128 6939 suvi-sisko.luontama@evl.fi
Hankepäällikkö Setlementti Tampere ry
- Suvi Nieminen p. 050 306 5735 suvi.nieminen@setlementtitampere.fi
Hanketyöntekijät
- Kaisa Abkay (Tesoma) p. 050 470 8517 kaisa.abkay@setlementtitampere.fi
- Mirka Lattunen (Hervanta) p. 050 327 8182 mirka.lattunen@setlementtitampere.fi
- Heidi Peltola-Elo (Kaukajärvi) 050 534 2024 heidi.peltola-elo@evl.fi
Projektisuunnittelija
Ilaria Tucci p. 040 615 2999 ilaria.tucci@tampere.fi