Päättyneet hankkeet
Kotipesästä voimavaroja työelämään -hanke (Kotipesä)
Kotipesä -hanke tavoitteena oli ratkaista alle 30-vuotiaiden tamperelaisten nuorten aikuisten kohtaamia haasteita työmarkkinoille tai koulutukseen siirtymisessä. Kohderyhmänä olivat erityisesti ne nuoret aikuiset, jotka ovat vaarassa jäädä syrjään yksinäisyyden, sosiaalisen jännittämisen tai arjen hallinnan haasteiden takia.
Kotipesästä voimavaroja työelämään -hanke oli Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän ja Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiön kumppanuushanke. Hanke oli Euroopan unionin osarahoittama ja Martinus-säätiön tukema.
Kotipesä-hankkeen julkaisut
Sosiaalisten tilanteiden pelko -työkirja sisältää tietoa ja työkaluja, joiden avulla sosiaalisesta jännittämisestä ja ahdistuneisuudesta kärsivä henkilö voi saada apua jumiutuneeseen elämäntilanteeseensa. Työkirjaa voi hyödyntää yksilö- ja ryhmätyöskentelyssä.
Kerkkäpolku -projekti työllisti kahdeksan heikossa työmarkkina-asemassa olevaa nuorta aikuista keräämään kuusenkerkkää Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän metsistä Tampereella. Kotipesä-hanke oli mukana toteuttamassa projektia.
Kotipesä-hankkeessa kehitettyjen jännittäjä-ryhmien ja työhönvalmennusmallin toimintakuvaukset auttavat toiminnan kokeilemisessa ja parastamisessa.
Koulutus- ja viestintämateriaali sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien nuorten aikuisten kohtaamisesta ja tukemisesta löytyy Kotipesä-hankkeen Youtube-kanavalta.
Kotipesä-hankkeen toimintaan osallistuneet nuoret aikuiset ovat kertoneet kokemuksistaan ja onnistumisistaan Kotipesän toiminnan aikana. Tarinat on koottu THL:n Pienet onnistumistarinat metodin avulla.
VAU! -vauhtia uralle
Kesto 4/2024 – 17.4.2025.
VAU! -vauhtia uralle – työllisyyden esteiden poistamista matalan kynnyksen valmennuksella -hanke.
Etapin ja ja Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen EU-rahoitteinen VAU! Vauhtia uralle – työllisyyden esteiden poistamista matalan kynnyksen valmennuksella -hanke tarjosi matalan kynnyksen valmennusta kolmansista maista Suomeen muuttaneille naisille, jotka ovat jääneet kotiin / työelämän ulkopuolelle.
Valmennukset jatkuvat Tampereen seurakuntien omarahoituksella.
Kysy lisää: Hanketyöntekijä Genicel Raitisoja p. 040 1540964, genicel.raitisoja@evl.fi
LIKI-hanke
Kesto 16.6.2021-31.8.2023
Liki-hanke jalkautui tamperelaisiin ruokajonoihin syksystä 2021 alkaen etsimään apua tarvitsevia työikäisiä ihmisiä. Liki-hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahasto, Martinus-säätiö, Tampereen ev. lut seurakuntayhtymä sekä Tampereen kaupunki 31.12.2022 saakka ja Pirkanmaan hyvinvointialue 1.1.-31.8.2023.
Liki-hankkeen päätoteuttaja oli Tampereen Ev. lut. seurakuntayhtymä ja osatoteuttaja oli 31.12.2022 saakka Tampereen kaupunki, jonka jälkeen toiminta siirtyi kaupungilta Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Hankkeessa työskenteli kaksi hanketyöntekijää ja hankekoordinaattori. Toinen hanketyöntekijä oli Pirkanmaan hyvinvointialueen aikuissosiaalityöstä ja toinen hanketyöntekijä sekä hankekoordinaattori Tampereen seurakuntayhtymän Diakonia- ja yhteiskuntavastuun yksiköstä.
Idea hankkeen käynnistämiseen tuli tamperelaiselta ruoka-apuverkostolta, jossa havaittiin ruokajonoissa käyvien ihmisten määrän kasvaminen Covid-19 pandemian aikana. Verkosto lähti yhdessä kehittämään hankeideaa, jossa ruoka-avussa käyville ihmisille annettaisiin mahdollisuus muuhunkin apuun kuin ruoka-apuun suoraan ruokajonoissa. Tiivis verkostoyhteistyö ilmensi Liki-hankkeen toimintaa suunnitteluvaiheesta hankkeen loppuun saakka. Hankkeen tuloksena luotiin moniammatillinen ja asiakaslähtöinen toimintamalli ruoka-avun piirissä oleville asiakkaille. Ruoka-avun asiakkaat tulivat autetuiksi palvelujärjestelmässä kokonaisvaltaisesti. Asiakkaiden toimintakyky parani ja he voimaantuivat hoitamaan omia asioitaan.
Hankkeen saama asiakaspalaute oli yhteneväinen hankkeen työntekijöiden havaintojen kanssa. Hankkeen kohderyhmänä olivat työikäiset tamperelaiset, asiakaskunta painottui keski-ikäisiin, asiakkaista 15 % oli alle 30-vuotiaita ja yli 54-vuotiaita 23 %. Hankkeen myötä eri auttajatahot havahtuivat huomaamaan verkostoyhteistyön puutteita ja kehittämisen kohteita.
Liki-hankkeen aloittama syvempi verkostoyhteistyö heikoimpien auttamiseksi etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella, Kelassa ja diakoniatyössä hankkeen jälkeen. Jalkautuva työ ruokajonoissa jatkuu etsivän työn ja diakoniatyön toimesta Tampereella. Liki-toimintamallin avulla on mahdollista löytää ihmisiä palvelujärjestelmän katvealueilta sekä saattaa ihmisiä takaisin avun piiriin palvelujärjestelmän aiheuttamien pettymysten jälkeen.
Hankkeen työn perustana oli kokonaisvaltainen kohtaaminen, jossa hyödynnettiin systeemistä työmallia ja traumatietoista työtapaa. Asiakkaisiin suhtauduttiin kunnioittavasti ja tasavertaisesti sekä asioita selvitettiin yhdessä asiakkaan kanssa.
Hankkeessa kehitettyä Liki-toimintamallia on mahdollista käyttää valtakunnallisesti ruoka-aputoiminnassa. Toimintamalli ei niinkään vaadi taloudellisia lisäresursseja, vaan asenteiden ja työtapojen muutoksen sekä moniammatillisen yhteistyön kehittämistä
KIERTO – Kiertotaloudesta kasvua -hanke
Kesto: 1.12.2021 – 31.8.2023
KIERTO – Kiertotaloudesta kasvua -hanke oli Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen koordinoima kumppanuushanke, jossa luotiin uutta työtä ja osaamista kiertotalouden ympärille. Hanke toteutettiin yhteistyössä osatoteuttajien kanssa ajalla 1.12.2021 – 31.8.2023. Osatoteuttajina hankkeessa toimivat Ekokumppanit, Nextiili ry, Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä, Sopimusvuori ry sekä Titry ry.
Seurakunnan osuus hankkeessa oli kehittää hävikkiruuan jatkokäsittelyn ja -jalostamiseen liittyvää kiertotalouden osaamista erilaisissa oppimisympäristöissä toimien. Hankeaikana kehitettiin Nekalan seurakuntatalolle hävikkiruokaravintola Kierto, joka tarjoaa pääosin hävikkiraaka-aineista valmistettua lounasta tiistaista torstaihin.
Hankkeen aikana ravintola Kierrossa valmistettiin 15176 kpl ateriaa ja Ruokapankin keräämää hävikkiruokaa hyödynnettiin yli 12000 kg. Seurakunnan hävikkiruokatoimintoihin osallistui hankeaikana 26 työllisyyden hoidon asiakasta.
Lisätietoja: Kiertotalous – kasvua ja uutta osaamista (kiertotaloudestakasvua.fi)
KOKO – Kotoa Koollekutsujaksi -hanke
Kesto: 1.9.2020 – 31.10.2022 Kotoa Koollekutsujaksi (KoKo) -hanke tähtäsi vuoropuhelun ja verkostojen rakentamiseen etenkin kolmella monikulttuurisella asuinalueella: Tampereen Hervannassa, Helsingin Kontulassa ja Myllypurossa.
- Yhteistyökumppaneina olivat paikallisia toisen ja kolmannen sektorin toimijoita.
- Rahoittajana toimii EU:n Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) sekä Tampereen ja Helsingin seurakuntayhtymät.
- Ensisijaisena hyödynsaajana kolmansien maiden kansalaiset
- Kahdensuuntaisen kotoutumisen edistäminen asuinyhteisöjen sekä alueen toimijoiden välillä yhteiskuntarauhan edistämiseksi ja tasapainoisen kasvun tukemiseksi.
- Vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen tukeminen asuinyhteisöissä sekä yhteisöllisen toiminnan synnyttäminen.
Kahden vuoden ja kahden kuukauden aikana KoKo-hankkeessa saimme kulkea lukuisten ihmisten rinnalla kappaleen matkaa. Osallistujia oli yli 25 maasta ympäri maailmaa. Vastavuoroisen keskustelun ja tekemisen kautta pääsimme oppimaan toisiltamme erilaisista kulttuurisista tavoista, historiasta ja ennen kaikkea arkisesta elämästä. Tämä arkisen hyvän elämän tavoittelu yhdisti meitä kaikkia. Jokainen toivoi rauhaa ja turvallisuutta sekä yhteyttä toisiin ihmisiin. Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset tulivat usein esille kansallisuudesta riippumatta.
Jokainen Suomessa asuva voi yllättävän pienin teoin lisätä hyvinvointia ja yhteyttä. Tervehditään, ollaan positiivisesti uteliaita toisista ihmisistä ja pyydetään naapureita mukaan arkisiin toimintoihin.
Hankkeen aikana käynnistettyjä toimintoja jatketaan niin Tampereella kuin Helsingissä.
Julkaisuja
TEKO-hankkeen julkaisu ”Yhteisötyö kahdensuuntaisessa kotoutumisessa – yhteisö, kohtaaminen ja osallisuus”