Siirry sisältöön

Vanhempi vankilassa — tukea lapselle

Kun vanhempi on vankilassa, lapsi voi jäädä helposti näkymättömäksi auttamisverkostoissa. Aikuisten huolien ja asioiden keskellä lapsen omat kysymykset, tunteet ja pelot saattavat jäädä käsittelemättä.

Nainen leikkii pienoismallikaupungissa, jossa on rakennuksia ja pehmolelu.

Yksilöllistä tukea lapselle

Vaikka lapsi näyttäisi voivan hyvin, hän voi kantaa sisällään huolta, syyllisyyttä ja hämmennystä. Perheissä saatetaan vältellä tilanteesta puhumista leimautumisen tai kiusaamisen pelossa, mutta usein lapsi aavistaa tilanteen ja tietää enemmän kuin aikuiset arvaavat. Käsittelemättömät asiat voivat kuormittaa lasta ja vaikuttaa hänen kasvuunsa ja kehitykseensä.

Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen, jonka kanssa hän saa puhua avoimesti ja käsitellä tilannettaan omalla tavallaan ja omassa tahdissaan.

Tarinoiden maa – tukea leikin ja tarinoiden avulla

Tarinoiden maa on lapsilähtöinen toimintamalli, jossa lasta tuetaan jäsentämään tilannettaan, tunteitaan ja kokemuksiaan. Toiminta perustuu leikkiin ja tarinoihin, joiden avulla vaikeitakin asioita voidaan käsitellä turvallisesti ja lapselle luontevalla tavalla.

Keskeinen työväline on Tarinamatto, joka antaa lapselle mahdollisuuden ilmaista itseään, tulla nähdyksi ja kuulluksi – sekä myös unelmoida ja katsoa tulevaan.

 Tarinoiden maa lyhyesti

  • Lapsilähtöinen työskentelytapa, jossa lapsen osallisuus ja kokemus ovat keskiössä
  • Leikkiin ja tarinoihin perustuva malli tukee tunneilmaisua ja vahvistaa voimavaroja
  • Auttaa löytämään uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia turvallisella ja myönteisellä tavalla

”Matto antaa lapselle luvan käsitellä vaikeita asioita, mutta myös luvan iloita ja unelmoida”, kertoo perhediakoni Anne-Mari Mäkiniemi.