Juuret kaupungin teollistumisessa
Kirkon työpaikkatyöllä on Tampereella perinteitä jo vuodesta 1846, jolloin Finlaysonin tehdas sai tuomiokapitulilta luvan palkata oman tehdassaarnaajan. Tehtävää hoidettiin eri muodoissa vuoteen 1982 saakka.
Teollisuustyö muuttui sodan jälkeen työelämän muuttuessa. 1960-luvun puolivälissä, lähinnä saksalaisten esikuvien pohjalta, yhteiskunnallisen työn tekijät, lehtori Paula Kaiser ja pastori Pekka Palho, alkoivat vierailla erityisesti tekstiili- ja metallialan tehtaissa ja oppilaitoksissa. Vuonna 1969 ammattikoulupapin työ eriytyi omaksi toimekseen.
1970-luvulla työpaikkatyö laajeni yhteiskunnalliseksi työksi, jossa työelämän kysymysten ohella painottuivat syrjäytyminen, yhdyskuntatyö, aikuiskasvatus ja rauhantyö.
1980-luku osoitti, että työn ydin on edelleen ihmisen kohtaaminen työssä. Tämä konkretisoitui erityisesti 1990-luvun laman aikana, jolloin työpaikkapapit pystyivät tukemaan työntekijöitä työn epävarmuuden ja työttömyyden uhatessa. Tuolloin erityisesti pankkien henkilöstö oli työn kohteena.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliä, nousukauden lopulla, leimasivat satoja ihmisiä työllistävien ja usein kannattavienkin työpaikkojen laajat irtisanomiset. Tällöin työpaikkapapit työskentelivät muun muassa Perloksella, Volvon autokoritehtaalla, M-realilla, Metson telatehtaalla, Takolla ja HK-Ruokatalossa.
Poliisilaitoksella työpaikkapappi aloitti toimintansa 1990-luvun lopussa, ja hyvien kokemusten myötä myös aluepelastuslaitoksella vuonna 2007.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä lähtien perinteisen työpaikoilla käymisen rinnalle ovat täydentävinä työmenetelminä tulleet työnohjaus ja organisaatiokonsultaatio.