Miten auttaa surevaa lasta?
Hyvin läheisen ihmisen kuoleman tapahtuessa lapsi tarvitsee erityistä tukea ja huomiota. Lapsen täytyy saada surra ja ilmaista surua omalla tavallaan. Lapsi tarvitsee surulleen turvallisen aikuisen tukea.
Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen rinnalleen
Surevan lapsen tukeminen voi herättää aikuisessa riittämättömyyden tunteita: mitä sanoa, miten olla avuksi? Lapselle riittää usein tieto siitä, että hänen ympärillään on turvallisia aikuisia, jotka pitävät hänestä huolta ja ovat läsnä.
Kuolemantapauksesta on tärkeää kertoa lapselle rehellisesti ja selkeästi, lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden.
Lasten sururyhmä
Lasten sururyhmä on tarkoitettu lapsille, jotka ovat menettäneet läheisen ihmisen. Ryhmässä lapsi huomaa, ettei ole yksin surunsa ja ikävänsä kanssa. Ryhmä toimii kristilliseltä pohjalta ja tarjoaa lapselle toivon näkökulman sekä keinoja elää surun kanssa.
Ryhmässä käsitellään monenlaisia tunteita, kuten:
- surua ja ikävää
- pelkoa ja vihaa
- pettymystä
- mutta myös iloa, kiitollisuutta ja toivoa
Tunteita käsitellään lapselle luontevilla ja toiminnallisilla tavoilla: leikin, kuvailmaisun, saduttamisen, musiikin ja muistojen kautta. Turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä lapsi saa käydä läpi menetystään omaan tahtiinsa.
Seuraava lasten sururyhmä
- alkaa 16.9.2026
- ryhmä on tarkoitettu noin 5–11-vuotiaille lapsille
- kokoontumisia on 7 kertaa, kesto 2 tuntia kerrallaan (klo 17–19)
- kokoontumispaikka: Finlaysonin kirkko, Puuvillatehtaankatu 2
- ryhmään otetaan enintään 6 lasta
Ryhmässä aloittamista edeltää ennakkokeskustelu vanhemman tai huoltajan kanssa. On hyvä, jos läheisen kuolemasta on kulunut noin puoli vuotta, mutta ryhmään voi tulla myös myöhemmin.
Ilmoittautuminen ja lisätietoja:
-
varhaiskasvatuksen ohjaaja
Henna AhrikkalaEteläinen seurakunta
-
erityisnuorisotyönohjaaja ja nuorisoterapeutti
Maarit RäikkäDiakonia ja yhteiskuntavastuu, Yhteinen kasvatus
Kuinka puhua lapsen kanssa surusta?
Kuolemasta kannattaa puhua lapselle totuudenmukaisesti, lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden. Keskustelun käyminen on ensisijaisesti vanhemman tai lapselle läheisen aikuisen tehtävä.
Kuolemasta puhuminen voi tuntua aikuisesta pelottavalta, mutta lapsi ymmärtää usein enemmän kuin arvaamme. Rehellinen ja rauhallinen puhe luo lapselle turvaa.
Aiheeseen liittyen voit lukea artikkelin ”Älä jätä lasta yksin suruun”, jonka on kirjoittanut Heli Pruuki, Tampereen seurakuntien yhteisen kasvatuksen johtaja ja perhepsykoterapeutti.
Lue artikkeli: Älä jätä lasta yksin suruun
Yksilöllistä tukea lapselle
Tarinoiden maa on toiminnallinen menetelmä, jonka avulla lasta tuetaan ja vakautetaan uudessa elämäntilanteessa. Menetelmä toimii usein muun ammatillisen avun rinnalla.
Tarinamatto on työväline, jonka avulla lapsi voi:
- sanoittaa omaa tarinaansa ikätasoisesti
- tulla nähdyksi ja kuulluksi
- käsitellä tunteita, unelmia ja tulevaisuutta
- löytää iloa ja leikillisyyttä arkeen
Tarinoiden maa -yksilö- ja ryhmätyöskentelyt tukevat lapsen hyvinvointia ja vahvistavat toivoa.
Lisätietoa ja tukea
Surua käsittelevät kirjat ja luotettavat verkkosivut voivat auttaa sekä lasta että aikuista. Tampereen seurakuntien kirjastosta löytyy useita lapsille ja perheille sopivia kirjoja. Kokeile hakua esim. sanoilla: lapset ja suru.
- Mannerheimin lastensuojeluliiton verkkosivuilta – tietoa ja tukea lapsen suruun
- Lastenkirkon verkkosivuilta – tukea lapsen surun ja kriisien käsittelyyn
- Nuoret Lesket ry – lasten ja nuorten vertaistuki
- Mieli ry – Lapsi suree omalla tavallaan