TOINEN PIETARIN KIRJE

Toinen Pietarin kirje on huomattavan erilainen sisällöltään kuin ensimmäinen kirje. Pietarin toinen kirje on kehotus- ja varoitus kirje tai pikemminkin luonteeltaan traktaatti. Varhaiskirkossa kiisteltiin pitkään sen ohjeellisesta arvosta eli kuulumisesta Uuden Testamentin arvovaltaisten kirjojen joukkoon. Kirjettä pidetään raamatuntutkimuksen piirissä Uuden Testamentin nuorimpana.

Kirjeen pääteemana on varhaiskirkossa vaikeaksi ongelmaksi muodostunut Kristuksen paluun viipyminen. Tämä kysymys loi pohjaa harhaopettajien väitteille. Toinen teema on Jumalan lain merkitys kristityn elämässä.

Toisessa Pietarin kirjeessä on samankaltaisuuksia Juudaan kirjeen kanssa. Kuvaukset valheopettajista (vertaa Juuda, jakeet 5 – 16 ja 2.Pt.2:4-18) ilmentävät saman aikakauden kristittyjen kamppailuja harhaoppeja ja siveettömyyttä vastaan. Seurakuntien siveellinen ryhti oli haurastumassa (2:12-14) ja ulkopuoliset tahot pilkkasivat kristittyjä Kristuksen paluun viipymisestä (3:3-4).

Kirjeessä korostetaan profeettojen sanomaa ja vedotaan apostolien julistukseen (1:16-21). Erityisen mielenkiintoisella tavalla 2.Piet.kirjeessä korostetaan Paavalin kirjeiden arvovaltaa (3:15-16). Tämä viitta siihen, että Paavalin kirjeet olivat 2.Piet. kirjeen kirjoittamisen aikaan jo pyhien kirjoitusten arvovaltaa nauttivia.

Kun ensimmäinen kristillinen vuosisata vaihtui toiseen, kysymys Jeesuksen paluun viivästymisestä oli polttava huolenaihe. Apostoli Pietari oli nähnyt omin silmin Jeesuksen kirkastusvuorella (1:16-18). Ylösnoussut Jeesus oli ilmestynyt Pietarille. Hän oli julistanut Kristusta voimallisesti! Pietari valmistautui jo omaan kuolemaansa (1:14) ja pilkkaajat kysyvät: ”Missä on lupaus Hänen tulemuksestaan?”.

Toinen Pietarin kirje tuo varhaiskirkon ja myös meidän kysymyksiimme selkeän vastauksen: Ei Herra vitkastele, vaan hän on meille pitkämielinen (3:8-10). Kristuksen paluun viipyminen on suurta armoa. Vielä on aikaa! Mutta Herran päivä tulee. ”Sinä päivänä” on ilmaus Jumalan ajasta, joka aina yllättää ihmisen. Meidän tulee valvoa!

Toinen Pietarin kirje sisältää keskeisiä Uuden Testamentin opetuksia Jumalan sanana arvovallasta ja sen luonteesta (1:21).

Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

Pyhän Hengen johdatus on ilmennyt siinä, että alkuperäistä Kristus-sanomaa viestivät kirjoitukset ovat kaikissa historian tilanteissa raivanneet sivuun ihmisopit. Kamppailuja on käyty, mutta profetaalinen sana on kestänyt ajasta aikaan. Tästä todisteena on raamatun kaanon eli ohjeellisten kirjojen kokoelma. Tämä 66 kirjan muodostama kokoelma on säilynyt meille varhaiskirkon ajoista lähtien ja on edelleen kirkon kaiken opin ja elämän korkein ohje. Raamatun sana on myös jokaisen yksityisen kristityn uskon ja elämän ohjenuora.

Uuden Testamentin kirjeiden johdantosanat ja päätössanat on syytä lukea huolella. Usein juuri niihin tiivistyy kirjeiden keskeinen tarkoitus ja ydinsanoma. Toisen Pietarin kirjeen johdannossa korostuu yhteinen, muuttumaton uskonoppi, joka välittää pelastuksen kaikki lahjat. Usko yhdistää kirjeen lukijan ja myös meidät varhaiskirkon uskoon. Tämä oli välttämätöntä, jotta selviydyttiin harhaoppien puristuksessa. Sama usko on myös meidän turvamme (1:1-2).

Sama ydinviesti toistuu kirjeen lopputervehdyksessä (3:17-18). Kirjeen kirjoittaja kehottaa seurakuntaa olemaan varuillaan harhaoppien suhteen, niin Jeesus evankelistojen mukaan oli jo itse kehottanut (Mk.13:23). Varma pohja on tämä:

Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.

Armossa kasvaminen on sitä, että olemme yhä enenevässä määrin tarvitsemassa ja vastaanottamassa syntien anteeksiantamusta.

Kristuksen tuntemisessa kasvaminen on sitä, että yhä syvemmin käsitämme Kristuksen todellisen Pelastaja - merkityksen. Pelastumme yksin uskosta ja yksin Kristuksen sovitustyön tähden!