RAAMATTUKOULUN LUENTO

 

”Paavalin opetus seurakunnasta ja seurakunnallisesta virasta”- luento1.

 

Jussi Mäkinen

kirkkoherra

 

Seurakunta elää jäsenissään!

 

Paavali liittyy häntä vanhempaan alkukristilliseen perinteeseen, kun hän opettaa ja kirjoittaa seurakuntaelämästä. Paavali korostaa, että seurakunta ei ole ihmisten muodostama yhdistys, vaikka kreikankielinen käsite seurakunta (ekleesia) merkitseekin yhtäältä kansankokousta. Seurakunta syntyy, kun evankeliumia julistetaan. Seurakunta on yhteisö, missä Jumalan Henki tekee pelastavaa ja elämää uudistavaa työtään. Jumala kutsuu ja erottaa valitsemansa maailmasta. Tämä Jumalan kansa tulee näkyväksi kokoontuessaan jumalanpalveluksiinsa Jeesuksen nimeä avuksi huutaen – vaikkapa vain kahden tai kolmen kokoontuessa yhteen (Matt.18:20).

 

Paavali ei esittänyt erityistä oppia kirkosta, vaan sanoi kirjeessään asian kuin toisin päin: seurakunta on olemassa ihmisten pelastumista varten! Paavali ilmentää kirjeissään seurakuntaa erilaisin kuvin. ”Te olette Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus, te olette Jumalan temppeli ja Kristuksen ruumis” (1.Kor.3:9, 3:16, 12:27). Roomalaiskirjeessä hän korostaa, että ”olemme yksi ruumis Kristuksessa” (Rm.12:5). Näistä kuvista ilmenee Paavalin seurakuntakäsityksen voimakas Jumala -keskeisyys.

 

Miten seurakunta toteuttaa Kristukselta saamaansa tehtävää? Paavalin avainsanaksi voidaan ottaa tämä: ”Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen” (1.Kor.12:27). Efeson seurakunnalle hän kirjoitti: ”Hän varustaa kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.”

 

Seurakunta elää jäsenissään! Kristus itse jatkaa työtään seurakuntansa jäsenten elämässä. Hän toimii meidän kauttamme lähimmäistemme ja kaikkien ihmisten hyväksi.

 

 

Seurakuntakäsitteen erityispiirteitä

 

Paavali korostaa seurakuntaelämän lopunajallista piirrettä. Seurakunta ei vielä ole tulevassa maailmanajassa, vaan se elää vanhan maailman viimeisiä aikoja (1.Kor.7:29, Rm.13:11, Fil.4:5). Vaikka seurakunta elää Paavalin mukaan Kristuksen paluun odotuksessa, niin se on osallinen jo uudesta elämästä Kristuksessa. Kristuksen kanssa kirkastuminen on alkanut (Rm.8:29-30). Seurakunnassa, jossa Pyhä Henki vaikuttaa vapautumista synnistä ja kaikesta riippuvuudesta pahaan, kirkastuminen on alkanut – miten se sitten arkielämässä ilmeneekin. Usein näemme toisen ihmisen kasvoissa ja elämäntavassa Jumalan hyvän työn pilkahtavan esiin lähimmäisenrakkautena eli hyvän tekemisenä toiselle.

 

Toinen kristillisen seurakunnan erityispiirre tulee ilmi seurakunnan erottumisessa ympäristöstään eli maailmasta. Tämän korostuksen taustalla on Jumalan valinta.

Paavali liittyi häntä vanhempaan varhaiskirkon käsitykseen seurakuntalaisista Jumalan kansana. Hän korosti tätä yhteyttä puhuen ”kutsutuista pyhistä” (1.Kor.14:33, 16:1 tai ”köyhistä” Rm.15:26).

 

Paavali ei antanut ”pyhä” - käsitteelle siveellisyyttä tai täydellisyyttä kuvaavaa merkitystä. Hän korosti kuitenkin jokaisen seurakuntalaisen vastuuta Jumalan tahdon täyttämisessä. Jokainen seurakuntalainen oli siis tässä merkityksessä pyhä eli vastuullinen. Pyhän vastakohta oli Paavalille väärä, tai seurakunnan ulkopuolella oleva (1.Kor.5:12-13).

 

Kristillisten seurakuntien tuli Paavalin mukaan erottua ympäristöstään, mutta ei vetäytyen erilleen ”maailmasta”, vaan eläen vapautuneina eri riippuvuuksista, katkeruuksista ja armottomuudesta. Suhde ympäröivään yhteiskuntaan tuli olla avoin, sillä ”Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on.” Kristityn vapautta rajoitti vain toisen kristityn, ”heikomman veljen” huomioon ottaminen (1.Kor.8:7-13).

 

Paavalin seurakuntakäsitteen kolmantena korostuksena on kristittyjen keskinäisen kohtalonyhteyden voimakas korostaminen. Tämä syvä uskonyhteys perustuu Paavalin Pyhän Ehtoollisen merkityksen tulkintaan (1.Kor.10:16-17). Kristuksen ruumis luo sen keskinäisen yhteyden, jota seurakuntaelämä perimmältään merkitsee. Tämä koinoonia -yhteys on osallisuutta pelastukseen Kristuksessa. Tämä uskonyhteys koostuu yksityisistä kristityistä.

 

Aivan erityinen korostus Paavalin opetuksissa on puhe, että Kristuksen ruumiin (seurakunnan) jäseniä ovat kristittyjen ruumiit, eli koko ajallinen elämä ja persoonallisuus (1.Kor.6:15). Näin seurakunnan jäsenten kesken syntyy todellinen kohtalonyhteys (1.Kor.12:26). Kristuksen oma kärsimys on luonut perustan tälle uskovien ”kärsimysyhteydelle”.

 

Paavali opettaa radikaalisti, että seurakunnassa ovat kaikki rotuun, kansallisuuteen, yhteiskunnalliseen asemaan tai sukupuoleen perustuvat erot menettäneet merkityksensä(Gal.3:28). Paavali perustelee ihmisten samanarvoisuutta Kristuksen sovitustyössä tapahtuneella uudella luomisella. Kristillinen seurakunta on ja sen tulee olla ihmisten tasa-arvoisuuden airut!

 

Kun Paavali puhuu seurakunnasta Kristuksen ruumiina, hän tekee oikeutta sekä yhteisöllisyydelle, että yksilöllisyydelle. Seurakuntayhteydestä pois vetäytyvän kristityn vaarana on ajautua eroon Kristus-yhteydestäkin. Toisaalta seurakunta koostuu erilaisista ihmisistä. Kaikilla on omat lahjansa (1.Kor.12:17). Korostaessaan yksilöllisyyden arvoa Paavali torjuu syrjinnän, toisten pitämisen halpa-arvoisimpina uskovina (1.Kor.12:24-25). Yksilöllisyyden tulee asettua seurakunnassa kuitenkin osaksi kokonaisuutta. Kaikenlainen sooloilu oli Paavalille vierasta. Sen sijaan hän korostaa seurakuntakirjeissään järjestyksen ja hyvien tapojen merkitystä.

 

Tätä edellä kuvattua periaatetta Paavali soveltaa myös opetuksessaan armolahjoista, seurakuntaviroista ja kristityn eettisestä elämästä (1.Kor.12:27-31). Paavalin opetus koskien kristittyjen eettistä elämää kiteytyy tasauksen ihanteeseen. Tämä näkyy hänen seurakuntien taloudelliseen avustamiseen haastavissa vetoomuksissaan.