”Pietarin kirjeiden taustaa”
Kirkkoherra
ENSIMMÄINEN PIETARIN KIRJE
Uuden testamentin kaksi Pietarin kirjettä kuuluvat varhaiskirkon eri seurakuntiin lähetettyjen kiertokirjeiden joukkoon (1.Pt.1:1-2). Kirjeiden luonne on hyvin julistava; itse asiassa niitä voidaan pitää saarnoina. Ensimmäistä Pietarin kirjettä on pidetty jopa kastesaarnana. Kirjeessä kuvataan pelastussanoman pääkohdat vakuuttavasti.
Kirjeiden vastaanottajien kuvaus ilmaisee heidän olleen pääosin pakanakristittyjä (1.Pt.4:3). Mielenkiintoista on se, että juutalaiskristillistä alkuseurakuntaa johtanut Pietari ilmoitetaan kirjeen alkulähteeksi. Kirjeet lähetettiin kuitenkin Paavalin lähetystyön tuloksena syntyneisiin seurakuntiin. Tämä kuvastaa varhaiskirkon yhtenäisyyttä. Erilaisista uskonkorostuksista huolimatta Kristuksen seurakunta on yksi.
Kirjeen (1.Pt.) kirjoittajaksi mainitaan Silvanus (1.Pt.5:12-14). Hän oli tunnetusti Paavalin läheinen työtoveri. Tämä ilmaus kuvaa kirjeen arvovaltaa. Paavalin oppilaasta oli tullut myös suuren apostoli Pietarin avustaja. Pietarin valtuutuksella kirjeet lähetettiin seurakunnille.
Kirjeiden lähettämispaikaksi mainitaan Babylon, joka tässä yhteydessä samoin kuin Ilmestyskirjassa tarkoittaa Roomaa. Kirjeen (1.Pt.) kirjoittamisajankohta viittaa kristittyjen yleisten vainojen aikaan noin 80-luvulle jKr. (1.Pt.4:12-16).
Ensimmäisen Pietarin kirjeen sanoma kiteytyy Kristuksen pelastustyön keskeisten perusteiden selventämiseen. Opetus korostaa kasteen merkitystä uudestisyntymisen perustana (1.Pt.3:18-22). Tunnetusti myös Lutheria innoitti ensimmäinen Pietarin kirje. Hän ankkuroi paljolti toisen uskonkappaleen (Kristuksen sovitustyö) selityksen kirjeen sanoman perustalle.
Toinen merkittävä juonne ilmenee kirjeen lopussa. Apostoli haluaa rohkaista seurakuntia ja vakuuttaa Ylösnousseen Jeesuksen pitävän huolta omistaan vainojenkin aikana (1.Pt.5:6-11). Kristittyjen kärsimykset muistuttavat meitä itse Kristuksesta suurena kärsijänä ja myös kärsimyksen sovittajana.
TOINEN PIETARIN KIRJE
Toinen Pietarin kirje on Uuden testamentin nuorinta ainesta. Se on sisällöltään ja kirjalliselta asultaan erilainen kuin ensimmäinen Pietarin kirje. Toisessa Pietarin kirjeessä on sisällöllisiä liittymäkohtia Juudaan kirjeeseen. Tämä näkyy esimerkiksi harhaopettajien vastustamisena. Nämä kieltävät Kristuksen ja viettävät hillitöntä elämää (esim. 1.Pt.2:1-3, vertaa Juudas 4).
Ensimmäinen kristillinen vuosisata oli vaihtunut toiseen. Polttavaksi kysymykseksi kristittyjen keskuudessa oli noussut Jeesuksen paluun viivästyminen (2.Pt.1:12-15).
Kristittyjen pilkkaajat kysyivät: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestaan…”
(2.Pt.3:3-4).
Toisessa Pietarin kirjeessä välittyy varhaiskirkon uskonnäkemys Kristuksen paluun viivästymisestä (2.Pt.3:8-10). Herran paluun viipyminen on Hänen pitkämielisyyttään eikä viivyttelemistään. Herran päivä kyllä tulee - yllättäen kuin varas!
Kirjeessä nousee esiin myös erityisen merkittävä perustelu Raamatusta ja sen arvovallasta profeetallisena sanana (2.Pt.19-21). Jumalan sana on Pyhän Hengen johtamien ihmisten kirjoittamaa sanaa. Tästä johtuen Raamatun ymmärtäminen ja tulkitseminenkin on Hengen työtä seurakunnan keskellä; ei ihmisen omin avuin selitettävissä.
Jumalan sanan profeetallisuus on ilmennyt kaikkina aikoina siten, että Kristus sanoma on raivannut sivuun kaikki ihmisopit. Kirkon ydinsanoma on säilynyt ajasta aikaan monista vastustuksista huolimatta. Näin ei ole käynyt ihmismielen luomien erilaisten oppien kohdalla, vaan aikakaudet ovat tuoneet aina uudet arvostukset tulleessaan kumoten vanhat uskomukset.