HYVÄ SANOMA JUMALAN VALTAKUNNASTA

Raamatuntutkistelu  (2.)

 

 

JUMALAN VALTAKUNTA – ”JÄNNITYSTÄ AIKAAN SAAVA SYMBOLI”

 

Jumalan valtakunta käsite liittyy halki raamatun syvälle juurtuneeseen käsitykseen, että Jumala on ainoa kuningas ja herrain Herra. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan valtakunnan olemusta ei voida koskaan täysin selittää tai ilmaista yhdellä tarkoituksella. Siksi nykyinen raamatuntutkimus kuvaa Jumalan valtakunta –käsitettä ”jännitystä aikaan saavaksi symboliksi”.

 

Jeesuksen tapa puhua ja opettaa Jumalan valtakunnasta oli hyvin monipuolinen, eikä valtakuntaa sen perusteella voida määritellä tietynlaiseksi tapahtumaksi tai tilanteeksi. Valtakunnan salaisuus viittaa Jumalan kuninkaallisen vallan voitokkaaseen toteutumiseen ja lopulta Jumalan olemuksen suureen salaisuuteen. Tämä salattu Jumala on tehnyt kuitenkin Jeesuksen kautta itsensä tunnetuksi ja ennen muuta läsnä olevaksi. Salatun Jumalan läsnäolo Jeesuksessa Kristuksessa on todellista ihmisen osaksi tullutta

armoa.

 

 

JUMALAN VALTAKUNNAN SALAISUUS

 

Jumalan valtakunta on lopulta hyvin jännitteinen ilmaus Jumalan toiminnasta maailmassa. Jumalan valtakunta oli kuin Jeesuksen toimintaa kuulunut työvälinen ja samalla jotain joka toteutuu voimallisimmin vasta tulevaisuudessa.

 

Jeesuksen kertomat Jumalan valtakunta –vertaukset antavat oivan kuvan ”valtakunnan salaisuudesta”. Vertaus sinapinsiemenestä (Mark.4:30-32) kuvaa Jumalan valtakunnan ilmenemistä pienenä alkuna, joka kasvaa äärimmäiseen täydellisyyteen tai laajuuteen.

Sama kasvun paradoksi ilmenee viljan kasvua kuvaavassa vertauksessa (Mark.4:26-29). Valtakunnan salattu voima on kätkettynä sen omaan olemukseen, samoin kuin viljan siemeneen on kätketty ihmeellinen kasvun voima. Tämä kasvu ei kuitenkaan ole kaikille ilmeistä, vaan Jumalan valtakunnan salaisuuden oivaltavat Jeesuksen mukaan vain kaikkein tarkkanäköisimmät (Mark.4:11).

 

Kun Jeesus puhui ja opetti Jumalan valtakunnasta salaisuutena, johti tämä aina kuulijat suuren epätietoisuuden valtaan. Valtakunnan arvot ja periaatteet loukkasivat jatkuvasti ihmisten odotuksia (Mark.10:13-16; 23-27). Poliittista messiasta odottavat pettyivät kerta toisensa jälkeen Jeesukseen, joka puhuessaan tulevasta valtakunnasta kuitenkin pakeni kaikkea maallista valtaa tai kuninkuutta.

 

Jeesuksen mukaan Jumalan kuninkuuden ja hallintavallan hyväksyminen tarkoitti sitä, että kuulijan tuli omistautua kokonaan toisenlaiselle; vaihtoehtoiselle yhteisölle, jossa ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Jeesus kuvaa vuori-saarnassaan juuri näitä ihmisiä: hengessään köyhiä, murheellisia, kärsivällisiä, niitä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, armahtavaisia, puhdassydämisiä, rauhantekijöitä, niitä, joita vanhurskauden tähden vainotaan, ”sillä heidän on taivasten valtakunta!” (Matt.5:3-10).

KÄÄNTYKÄÄ JA USKOKAA HYVÄ SANOMA

 

Jumalan valtakunnan lupaukset ovat kuvausta siitä millainen Jumala meillä on ja millaista elämä kerran tulee olemaan hänen hallintavallassaan. Jeesuksen toiminta ja opetustyö olivat merkkinä ilmentäen Jumalan valtakunnan läsnäoloa.

 

Sairaiden parantaminen, pahojen henkien ulosajaminen, asettuminen syrjittyjen ihmisten läheisyyteen tai luonnonvoimien taltuttaminen olivat kaikki merkkejä Jumalan valtakunnan läsnäolosta. Merkki kantoi siis mukanaan jotain siitä mitä se todella merkitsi!

 

Kohdatessaan Jumalan valtakunnan Jeesuksen läsnäolossa ihmiset joutuivat aina ratkaisun paikalle. Jumalan valtakunnan merkit haastoivat läsnä olevia seuraamaan Jeesusta (Mark.10:17-22).

 

Jumalan valtakunnan tunnusmerkkinä oli erityisesti Jeesuksen hyvyydestä ja anteeksi –

antamuksesta kumpuava  ilo(Luuk15; Room.14:17). Ilo kasvaa rakkauden kokemisesta.

 

”Jumalan valtakunta on rakkauden vallan voimaan saattamista maan päällä”

                                                                                                              Tapio Saraneva

 

Rakkaus on Jumalan valtakunnan perustus. Siksi Jumalan valtakuntaa ei viedä eteenpäin voimakeinoin. Jumala tuli ihmiseksi ja ”tyhjentyi” valtasuuruudestaan. Jumala vetoaa meihin kuin alhaalta päin. Jumalan valtakunta kasvaa sisältä päin Pyhän Hengen voimasta, ei ulkoisen pakottamisen kautta.

 

”Hyvyyden voiman ihmeellisen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.”

VK 600

 

ISÄ MEIDÄN – TULKOON SINUN VALTAKUNTASI

 

Rukouselämä on kääntymistä Jumalan puoleen. Kun rukoilemme; suostumme Jumalan käyttöön pyytämiemme asioiden toteutumiseksi. Rukoillessamme Jumalan valtakunnan tulemista, pyydämme itsellemme Pyhää Henkeä. Hengen johdatuksessa osaamme viedä omassa elämässämme Jumalan valtakuntaa eteenpäin.

 

Jumalan valtakunta toteutuu meidänkin kauttamme. Ylösnoussut Jeesus lähettää meidät viemään Jumalan valtakuntaa eteenpäin kokonaisvaltaisesti oman elämäntapamme kautta. Lähetystehtävän toteuttaminen on kätkeytyneenä meidän kristittyjen identiteetissä. Kehotus liikkeellelähtöön ei ole sen tähden vaatimusta, vaan uskon osallisuudesta Kristukseen (koinonia) nouseva elämänliike.

 

Jumalan valtakunta toteutuu lopulta yksin Jumalan voimasta. Ihmisten parhaatkaan ponnistelut eivät saa aikaan ”maanpäällistä paratiisia”. Monia yrityksiä tosin historia tuntee, mutta aina ne ovat päätyneet tuhoavaan yksinvaltiuteen ja lopulta tuhoon.