Ajankohtaista
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva lahjoittaa 21 000 euroa Tampereen ev.lut. seurakuntien Mummon Kammarille. Lahjoitussummalla palkataan nuoria kausityöntekijöitä vanhusten ulkoilu- ja asiointiavuksi.
Tampereen seurakunnissa juhlistetaan itsenäisyyspäivää perinteitä kunnioittaen – hiljentymällä, muistamalla ja musiikista nauttien.
Kalevan kirkon edustalla järjestetään eläinten oma jouluhartaus keskiviikkona 10.12. kello 18. Mukaan ovat tervetulleita kaikki eläimet. Joululahjakeräykseen voi tuoda eläinten ruokaa ja tarvikkeita.
Kirkkovuosi ja joulun odotus alkaa ensimmäisestä adventista. Ensimmäistä adventtisunnuntaita sävyttää riemu ja jumalanpalveluksissa lauletaan Hoosianna-virsi, joka löytyy virsikirjasta numerolla 1.
Yhteinen kirkkoneuvosto teki kaksi merkittävää muutosta alkuperäiseen suunnitelmaan: yksi kerrostalo neljästä jätetään rakentamatta ja ennen rakentamista tehdään vielä luontoa koskevat selvitykset riippumattoman tahon toimesta.
Tampereen Teatterin näyttelijät laulavat jälleen rakastetuimpia joululauluja Aleksanterin kirkossa sunnuntaina 7. joulukuuta kello 18. Konsertti järjestetään nyt jo 41. kerran.
Ensimmäisessä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudessa perjantaina 28. marraskuuta 2025 klo 18 Aleksanterin kirkossa lauletaan pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kielillä.
Tampere myöntää 50 000 euron avustuksen Tampereen seurakuntien Ruokapankille. Kaupunginhallituksen päätöksen tavoitteena on turvata ruoka-avun saatavuus kasvavan tarpeen keskellä.
Pispalan kirkossa kokoonnutaan lauantaina 22.11.2025 Kuolevainen-tapahtuman viimeiselle Kuolemaklubille. Ohjelmassa on sekä näytelmä että runsaasti musiikkia.
Seurakuntavaalit toimitetaan neljän vuoden välein ja seuraavat seurakuntavaaIit ovat vuoden päästä 15.11.2026. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2026.
Hervannan kirkko avautuu käyttöön ensimmäisenä adventtina 30. marraskuuta 2025. Kirkko on ollut suljettuna toukokuusta 2024 lähtien seurakunta- ja vapaa-aikakeskuksen peruskorjaustöiden vuoksi.
Tampereen Eteläisen seurakunnan kirkkoherra Kaija Karvala asetetaan virkaan juhlamessussa Hervannan kirkossa adventtisunnuntaina 30.11.2025.
Tavoitteena on löytää Ilkolle uusi, kestävä käyttötapa, joka säilyttää alueen arvot ja tuo sen osaksi ympäröivää kaupunkirakennetta.
Tampereen Vanha kirkko saa oman historiikin. Tampereen sydän -kirjan julkistustilaisuus on Vanhassa kirkossa keskiviikkona 12.11. kello 19.
Tampereen tuomiokirkon marraskuun tapahtumia sävyttää kaikkia ihmisiä koskettava aihe, kuolevaisuus. Kuolemateema lähestytään sekä keskustelutilaisuuksissa, taideluennolla että tanssitaiteen keinoin. Tulevana viikonloppuna keskustelemassa professori Helena Ranta ja toimittaja Markus Määttänen; ensi viikolla kirkossa nähdään Kuolemantanssi.
Torstaina 6. marraskuuta järjestettävässä Suru, rakkauden hinta -paneelissa kolme kaimaa, kolme Juha Itkosta, pohtii surua ja rakkauden merkitystä elämän rajallisuuden näkökulmasta. Keskustelemassa ovat kirjailija Juha Itkonen, taloustieteilijä Juha Itkonen ja teologi, Messukylän seurakunnan kirkkoherra Juha Itkonen.
Tänä vuonna Jouluradiossa pääpaino on perinteissä ja klassikoissa. Vanhoja kotimaisia helmiä on nostettu takaisin soittolistoille kuulijoiden toiveiden pohjalta. Tampereella Jouluradio soi FM-taajuudella 101,6 MHz.
Tampereen seurakuntien pyhäinpäiväviikonloppu on tänä vuonna poikkeuksellinen, sillä seurakunnissa on meneillään kuolemaa ja surua käsittelevä laaja kulttuuritapahtuma, Kuolevainen. Valtaosa Kuolevaisen taidenäyttelyistä aukeaa Pyhäinpäivänä.
Pyhäinpäivänä hautausmailla on tarjolla musiikkia, taidetta ja lämmintä juotavaa sekä tilaisuus keskustella seurakunnan työntekijöiden kanssa. Sunnuntaina 2. marraskuuta ovensa avaa harvoin yleisölle esittäytyvä Vatialan krematorio.
Tampereen kirkoissa ja kappeleissa soitetaan ja lauletaan tulevana viikonloppuna pyhäinpäivän lohdullista musiikkia.
Vatialan krematorion energiatehokkuutta parannetaan ottamalla nykyistä laajemmin talteen tuotantoprosessin hukkalämpöä. Hanke mahdollistaa lämmön hyödyntämisen alueen rakennusten lämmityksessä ja lämmön myynnin Kangasalan Lämmön kaukolämpöverkkoon.
Tampereen ev.lut. seurakunnat myöntää 30 000 euroa Suomen Lähetysseuralle käytettäväksi hätäapuun Gazan ja Länsirannan siviiliuhreille. Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti avustuksista kokouksessaan torstaina 23. lokakuuta.
Kalevan kirkossa avautuu maanantaina 27.10. Pauliina Turakka Purhosen näyttely Eläville ja kuolleille. Näyttelyn kaikille avoimet avajaiset ovat maanantai-iltana kello 18.30.
Tampereen seurakuntien Ruokapankin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu sosionomi (YAMK), diakoni Tanja Lähteenmäki. Hän aloittaa tehtävässään 15. joulukuuta 2025.
Kuolemaa, kuolevaisuutta ja surua käsittelevän Kuolevaisen taidenäyttelyistä ensimmäiset avautuvat tällä viikolla Tampereella Viinikan kirkossa ja Taidekeskus Mältinrannassa.
Uskontojen yhteinen rauhankävely on merkki ystävyydestä ja halusta edistää rauhaa. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään YK:n päivän aattona torstaina 23. lokakuuta. Rauhankävelyn jälkeen järjestetään paneelikeskustelu Metson Kuusi-salissa.
Kuoleman ja surun teemoja käsittelevän Kuolevaisen kulttuuriohjelmaan kuuluu kuusiosainen luentosarja, joka alkaa Kulttuuritalo Laikussa 21. lokakuuta. Sarjan on koonnut kuolematutkimukseen erikoistunut tutkija, dosentti Outi Hakola Itä-Suomen yliopistosta.
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva lahjoittaa jälleen suuren summan Tampereen ev.lut. seurakuntien Ruokapankille. Lahjoitussumma on 20 000 euroa.
Viinikan kirkosta on tehty kuvailutulkkeet, ja kirkko avautuu nyt uudella tavalla myös näkövammaisille. Kuvailun kohteina on muun muassa yleisnäkymät ulkoa ja sisältä, pääsisäänkäynti, seurakuntasali, urut, kuori, alttaripatsas, saarnatuoli ja kattomaalaukset.
Keskusteluapua tai vastauksia hengellisiin kysymyksiin kaipaava voi nyt varata verkossa puolen tunnin puhelinajan papin kanssa. Sopiva vapaa aika valitaan kalenterista, ja pappi soittaa varattuna aikana.