Uutiset 2022
29.12.2022 Tuomasmessussa luotetaan hyvyyden voimaan
Uudenvuodenaaton Tuomasmessulla halutaan tuoda turvallisuuden tuntua ja toivoa ihmisten mieliin.
27.12.2022 Enkelikirkko Aleksanterin kirkossa viattomien lasten päivänä
Viattomien lasten päivän perinteinen Enkelikirkko herkistää mielet Aleksanterin kirkossa keskiviikkona 28. joulukuuta.
23.12.2022 Jouluun tunnelmiin rauhoitutaan kirkoissa ja kappeleissa
Tampereen seurakunnat kutsuu rauhoittumaan joulun viettoon kirkoissa ja kappeleissa. Tampereen kirkoissa järjestetään jouluaattona ja joulupäivänä useita hartauksia ja joulukirkkoja. Myös hautausmaiden kappeleissa on hartaustilaisuuksia, ja kirkon työntekijät päivystävät Messukylän hautausmaalla aattoiltana.
23.12.2022 Joulurauhan julistus nähdään verkossa jouluaattona kello 12
Joulurauha julistetaan Tampereella tänäkin vuonna. Joulurauhan julistus on taltioitu etukäteen, ja se tulee katsottavaksi Aamulehden verkkosivuille jouluaattona kello 12.
21.12.2022 Tee jouluna hyvää – lahjoita ruokakassikeräykseen, laula lasten hyväksi tai osta aineeton lahja
Tampereen ev.lut. seurakuntien ja kirkon keräyskohteisiin lahjoittamalla on mahdollista tuottaa monelle hyvää mieltä, niin kotimassa kuin muuallakin maailmassa. Tampereella lahjoituksia kaivataan erityisesti Ruokapankin toiminnan tukemiseksi.
21.12.2022 Aleksanterin kirkko avoinna jouluaattona kellon ympäri
Aleksanterin kirkko on jouluaattona avoinna kello 11–24. Kirkossa pidetään aattohartaus kello 14 ja Piispan joulukirkko alkaa kello 17. Kirkon kryptaan on mahdollista tulla viettämään joulua iltapäivällä ja illalla.
21.12.2022 Kirkon keskusteluapu päivystää jouluna
Joulua vietetään tänäkin vuonna epävarmuuden merkeissä. Monien mieltä painavat nousseet elinkustannukset ja huolet toimentulon riittävyydestä. Huolet ja yksinäisyyden tunne voivat korostua juhlapyhien aikaan. Henkistä taakkaa voi keventää ottamalla yhteyttä Kirkon keskusteluapuun.
19.12.2022 Kirkot kutsuvat jälleen joulun viettoon
Kahden poikkeuksellisen joulun jälkeen seurakunnat kutsuvat jälleen ihmisiä kirkkoihin joulun viettoon.
19.12.2022 Saamenkielisiä Kauneimpia Joululauluja lauletaan Pyynikin pappilassa
Saamenkielisiä Kauneimpia Joululauluja lauletaan Tampereella Pyynikin pappilassa tiistaina 20.12. klo 18. Joululaulutilaisuus on avoin kaikille.
16.12.2022 Skeittitapulitoiminta jatkuu myös ensi kesänä Vanhalla kirkolla
Skeittitapuli jatkaa toimintaansa ensi kesänä Keskustorin Vanhalla kirkolla. Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunta on myöntänyt toiminnalle kolme nuorisotakuuavustusta vuodeksi 2023.
15.12.2022 Joulun alla runsaasti tapahtumia Tampereen seurakunnissa
Kahden hiljaisemman joulun jälkeen joulutapahtumia on Tampereen seurakunnissa tänä vuonna jälleen runsaasti.
15.12.2022 Lasten katedraalissa Lasten kauneimmat joululaulut myös tukiviitottuina
Lasten katedraalissa lauletaan tulevana lauantaina 17. joulukuuta Lasten kauneimpia joululauluja kolme kertaa, klo 10, 12 ja 14. Katedraali on avoinna 17. joulukuuta klo 10–18.
13.12.2022 Tulta ja valoa taivaan täydeltä Kalevan kirkossa 17.12.
Tulen ja valon joulu järjestetään jälleen Kalevan kirkossa lauantaina 17. joulukuuta. Tapahtuma on näyttävä poikkeus joulutarjonnassa ja tarjoaa taatusti laadukkaan, maagisen jouluelämyksen. Luvassa on tulitaidetta, tanssia, musiikkia ja kirkon seinät eloon herättävä videoesitys.
12.12.2022 Areenan JOULU kutsuu lapsiperheitä joulutapahtumaan
Areenan JOULU kutsuu lapsiperheitä maksuttomaan joulutapahtumaan Nokia Arenalle 15.12. kello 16–19.
9.12.2022 Kauneimmat Joululaulut kajahtavat kolmantena adventtina
Tuleva sunnuntai on kolmas adventti ja perinteisesti myös päivä, jolloin järjestetään paljon Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksia. Tampereella viikonloppuna saakin laulaa sydämensä kyllyydestä, sillä yhteislaulutilaisuuksia on viikonlopun aikana kaikkiaan kaksikymmentä.
9.12.2022 Vuoden Nuorisokasvattaja -palkinto Jutta Uramalle
Vuoden 2022 Nuorisokasvattaja -palkinnon sai Jutta Urama. Palkinto myönnetään vuosittain kiitoksena ja huomionosoituksena monipuolisesta ja aktiivisesta vapaaehtoistyöstä Tampereen seurakuntien nuorisotyössä.
9.12.2022 YKN: Vanhan kirkon osittainen penkkien poisto pysyväksi
Tampereen Vanhan kirkon osittaista penkkien poistoa ja muita vuosien 2020–21 uudistustöissä tehtyjä kirkkotilan muutoksia esitetään pysyväksi järjestelyksi. Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti asiasta kokouksessaan torstaina 8. joulukuuta.
5.12.2022 Viinikan kirkossa lauletaan torstaina keskiaikaisia joululauluja
Viinikan kirkossa on mahdollisuus laulaa ja kuunnella keskiaikaisia tuttuja sekä tuntemattomia joululauluja torstaina 8. joulukuuta. Esilaulajana toimii lauluyhtye Lumous.
5.12.2022 Itsenäisyyspäivänä Tampereen hautausmailla muistetaan sankarivainajia
Itsenäisyyspäivänä tiistaina 6. joulukuuta Tampereen hautausmailla muistetaan sotiemme sankarivainajia. Kirkoissa järjestetään itsenäisyyspäivän sanajumalanpalveluksia.
2.12.2022 Joulun tunnelmia konserteissa ja tapahtumissa
Seurakuntien joulunaika on täynnä tapahtumia ja konsertteja, joissa virittäydytään joulun tunnelmiin. Erityisiin joulunajan perinteisiin kuuluvat mm. Kauneimmat Joululaulut ja Tampereen Teatterin näyttelijöiden joulukonsertti.
1.12.2022 Kalevan kirkon seinällä nähdään animaatioita joulukuun viikonloppuina
Kalevan kirkon seinällä nähdään joulukuussa Tampereen ammattikorkeakoulun (Tamk) opiskelijoiden tekemiä animaatioita. Animaatioita on kaikkiaan neljä, ja niiden teemat liittyvät jouluisiin tunnelmiin ja hyviin tekoihin.
1.12.2022 Tampereen seurakuntien Ruokapankki pyytää apua
Ruoka-avun tilanne Tampereella on heikentynyt dramaattisesti syksyn aikana. Tampereen ev.lut. seurakuntien Ruokapankista ei ole viime viikkoina pystytty toimittamaan joihinkin jakopaikkoihin lainkaan elintarvikkeita, tai avustukset ovat olleet hyvin niukkoja. Kassi on keventynyt myös ravitsemuksellisesti, sillä proteiinipitoista hävikkiruokaa saadaan yhä vähemmän.
29.11.2022 TT:n näyttelijöiden perinteinen joulukonsertti 4.12., kolehti Ruokapankille
Tampereen Teatterin näyttelijöiden perinteisessä joulukonsertissa päästään nauttimaan joulun tunnelmista tänäkin vuonna. Konsertti järjestetään sunnuntaina 4.12. kello 18 Aleksanterin kirkossa.
28.11.2022 Kaikkien aikojen joulukonsertti Tuomiokirkossa virittää joulutunnelmaan
Tampereen ammattikorkeakoulun joulukonsertissa Tuomiokirkossa 30. marraskuuta kello 18 soi joulumusiikki, joka sopii koko perheelle. Mukana on yli 100 esiintyjää, ja konserttiin on vapaa pääsy.
28.11.2022 Valtaosa uusista luottamushenkilöistä panostaisi nuoriin ja heikompiosaisten auttamiseen
Vaalikoneen tietojen perusteella uudet luottamushenkilöt panostaisivat erityisesti heikompiosaisten auttamiseen, nuoriin ja oikeudenmukaisuuden edistämiseen yhteiskunnassa. Kaikista 69 uudesta seurakuntapäättäjästä vaalikoneen kysymyksiin vastas 64 henkilöä.
25.11.2022 Jouluradion Hoosianna kajahtaa 1. adventtina
Jouluradion uusi versio Hoosiannasta julkaistaan perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtina 27.11. puolilta öin. Tänä vuonna Jouluradion Hoosiannan videolla kerrataan Jouluradion 20 tuotantokautta.
24.11.2022 Joulunaika alkaa messuissa ja adventtikonserteissa
Joulun ensimmäistä adventtia vietetään tulevana viikonloppuna. Tampereen kirkoissa järjestetään adventtikonsertteja, ja joulunaika näkyy seurakuntien tapahtumissa ja messuissa.
Tampereen Aleksanterin kirkkoon tilattu kastepuu on valmis ja teos julkistetaan 1. adventtisunnuntaina 27.11. klo 10 jumalanpalveluksen yhteydessä.
23.11.2022 Jälki-ilmoittautuminen vapaille riparipaikoille alkoi
Vuoden 2023 rippikoulujen jälki-ilmoittautuminen alkoi tänään 23. marraskuuta. Ilmoittautuminen on tarkoitettu niille nuorille, jotka eivät vielä aiemmin syksyllä ilmoittautuneet.
23.11.2022 Sirkusesitys vei voiton Lasten vaaleissa
Seurakuntavaalien yhteydessä myös lapset pääsivät äänestämään Lasten vaaleissa eri puolilla Tamperetta.
22.11.2022 Vanhan kirkon pastori Olli Viljakainen on Vuoden aikuinen
Tampereen kaupunki on myöntänyt Vanhan kirkon pastori Olli Viljakaiselle Vuoden aikuinen -tunnustuksen. Palkinto luovutettiin tiistaina 22. marraskuuta Raatihuoneella.
22.11.2022 Tamperelaiset valitsivat seurakuntaneuvostoihin uusia jäseniä
Seurakuntaneuvostojen jäsenet vaihtuvat tulevalla kaudella. Neljään seurakuntaneuvostoon valittiin uusia jäseniä yli puolet. Eniten vaihtuvuutta on Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvostossa, jossa kuudestatoista jäsenestä vaihtuu yksitoista.
22.11.2022 Seurakuntavaalien äänikuningatar Laura Karhola: ”Haluan edustaa tavallisia tamperelaisia”
– Minua motivoi ja innostaa työskentely seurakuntien luottamustoimissa, koska koen, että on tärkeää saada tavallisen tamperelaisen ääni kuuluviin, miettii Tampereen seurakuntavaalien äänikuningatar, asianajaja ja varatuomari Laura Karhola.
21.11.2022 Seurakuntien joulukalenteri jaetaan koteihin 23. marraskuuta
Seurakuntien joulukalenteri jaetaan tamperelaisiin koteihin tällä viikolla. Kalenteri tipahtaa postiluukusta kaupunkilehti Tamperelaisen mukana keskiviikkona 23. marraskuuta.
21.11.2022 Kaikkien kirkko -ryhmä nousi voittajaksi seurakuntavaaleissa Tampereella
Voimasuhteet kääntyivät seurakuntavaaleissa Tampereella. Kaikkien kirkko -ryhmä sai eniten paikkoja Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon, kaikkiaan 15 paikkaa. Toiseksi suurin ryhmä valtuustossa on Yhdistynyt seurakuntaväki, joka sai 13 paikkaa. Kokoomus ja sitoutumattomat sai 12 paikkaa.
20.11.2022 Seurakuntavaalien äänestysprosentti Tampereella 8,6 prosenttia
Tampereella seurakuntavaalien äänestysprosentiksi tuli alustavien tietojen mukaan 8,6 %. Ennakkoon äänesti 6,0 % äänioikeutetuista.
20.11.2022 Seurakuntavaalien äänestys käynnissä, äänestyspaikat avoinna kello 20 asti
Seurakuntiin ympäri Suomen valitaan tänään sunnuntaina uudet päättäjät. Tampereella äänestetään luottamushenkilöt sekä paikallisiin seurakuntaneuvostoihin että seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon.
16.11.2022 Seurakuntiin valitaan uudet päättäjät sunnuntaina 20. marraskuuta
Seurakuntiin ympäri Suomen valitaan uudet päättäjät seurakuntavaaleissa 20. marraskuuta. Tampereella äänestetään luottamushenkilöt sekä paikallisiin seurakuntaneuvostoihin että seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon.
15.11.2022 Kasteen voi nyt varata verkossa
Suunnitteletko lapsesi ristiäisiä? Kasteen ja papin voi nyt varata verkossa. Palvelun kautta voi tehdä kastevarauksen myös silloin, jos kastamaan tulee tuttu pappi tai muu kuin Tampereen seurakuntien pappi tai jos kaste järjestetään kotona.
14.11.2022 Kelan ja Liki-hankkeen työntekijät antavat neuvontaa Ravintola Kierrossa kolmena tiistaina
Huolettaako hintojen nousu tai sähkön kallistuminen? Mietityttääkö elämäntilanteesi? Haluaisitko selvittää oikeuttasi Kelan etuuksiin? Kelan ja Liki-hankkeen työntekijät antavat neuvontaa ja apua Nekalan seurakuntatalossa Ravintola Kierron aukioloaikoina tiistaina 15.11., 29.11 ja 13.12. kello 12—14.
12.11.2022 Ennakkoääniä lähes yhtä paljon kuin edellisissä vaaleissa
Tampereella seurakuntavaaleissa ennakkoon äänesti 7 600 ihmistä. Ennakkoääniä annettiin koko viikon ajan tasaisen tahtiin. Vilkkain päivä oli keskiviikko, jolloin äänestämässä kävi 1 672 seurakuntalaista. Ennakkoäänestys päättyi lauantai-iltana.
10.11.2022 Ennakkoäänestys hiukan vaisumpaa kuin neljä vuotta sitten
Seurakuntavaalien kolmena ensimmäisenä päivänä Tampereella on käynyt äänestämässä 4 642 henkeä. Edellisvaaleissa kolmena ensimmäisenä päivänä ääniä annettiin 4 985. Ennakkoäänestys jatkuu vielä perjantain ja lauantain.
10.11.2022 Aleksanterin kirkossa lauletaan maanantaina yhdessä Jäähyväiset aseille
Aleksanterin kirkossa järjestetään maanantaina 14.11. yhteislaulutilaisuus, joka lähetetään suorana Yle Radio 1:ssä ja nähdään Yle Areenassa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelma alkaa kello 18.
9.11.2022 Musta morsian esitetään Tuomiokirkossa lauantaina
Lauantaina 12. marraskuuta nähdään Tampereen tuomiokirkossa esitys Musta morsian. Tositarinoihin pohjautuva näyttämöteos kertoo seksuaalivähemmistöjen kohtelusta kirkossa.
8.11.2022 Ennakkoäänestys alkoi rauhallisesti
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi Tampereella viime vaaleja rauhallisemmin. Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä Tampereella antoi äänensä 1 503 seurakuntalaista. Syksyn 2018 seurakuntavaaleissa ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä ääniä annettiin 1 789.
8.11.2022 Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina. Ennakkoon vaaleissa on mahdollista äänestää tiistaista lauantaihin 8.11.–12.11.
7.11.2022 Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tiistaina
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tiistaina 8. marraskuuta. Seurakuntavaaleissa on mahdollisuus antaa äänensä ennakkoon tällä viikolla 8.11.–12.11. Varsinainen vaalipäivä on 20. marraskuuta.
4.11.2022 Eteläisen seurakunnan kirkkoherraksi kolme hakijaa
Eteläisen seurakunnan kirkkoherranvirkaan tuli määräaikaan mennessä kolme hakemusta. Uuden kirkkoherran valitsee seurakuntavaaleissa 20.11.2022 valittava uusi seurakuntaneuvosto.
4.11.2022 Jouluradio kuuluu jouluun
Jouluradio soi tänä vuonna jo 20. kerran. Jouluradio helkkää perinteisillä radiotaajuuksilla ja kaapeliverkossa. Pääkanavan lisäksi on yhdeksän eri joulumusiikkityyleihin erikoistunutta verkkokanavaa. Jouluradio soi marraskuun alusta aina loppiaiseen saakka.
2.11.2022 Seurakuntavaalit: valitsijayhdistykset Silta-lehden tentissä
Valitsijayhdistykset kertoivat Silta-lehdelle kannanottojaan ja ajatuksia toiveidensa kirkosta sekä siitä, mihin tehtäviin seurakuntien tulisi keskittyä.
2.11.2022 Kirkon työntekijöitä tavattavissa hautausmailla pyhäinpäivänä
Pyhäinpäivää vietetään tällä viikolla lauantaina 5. marraskuuta. Tampereen hautausmailla on pyhäinpäivänä Tampereen seurakuntien työntekijöitä päivystämässä ja jakamassa lämmintä mehua.
1.11.2022 Huumeisiin kuolleita muistetaan Vanhalla kirkolla perjantaina
Huumeisiin kuolleita muistetaan Vanhalla kirkolla perjantaina 4. marraskuuta. Myöhemmin illalla Vanhan kirkon Agnostikkoklubilla vierailee rap-artisti Juno.
1.11.2022 Osbu-rahaa lasten ja nuorten hyvinvointiin
Osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia Tampereen seurakunnille tehneet kaupunkilaiset pitävät tärkeänä muun muassa lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia, ympäristökasvatusta ja ihmisten rinnalla kulkemista.
31.10.2022 Vaaliklubi: toivo ilman tekoja on toiveajattelua
Nuoret ehdokkaat ja muut panelistit pohtivat kirkon tulevaisuutta Vanhan kirkon vaaliklubilla perjantaina 28. lokakuuta. Illan tärkeimmiksi teemoiksi keskustelussa nousivat toivo, armo, yhteisöllisyys, tasa-arvo ja ilmastonmuutos. Niistä riitti puhetta puolentoista tunnin ajan.
31.10.2022 Aleksanterin kirkossa lauletaan paremmasta maailmasta 14.11.
Aleksanterin kirkossa lauletaan yhdessä paremmasta maailmasta maanantaina 14. marraskuuta. Laulun voima -yhteislaulutilaisuus radioidaan suorana Yle Radio 1:ssä ja nähdään myös Yle Areenassa.
27.10.2022 Nuoret äänessä Vanhan kirkon vaaliklubilla
Tampereen seurakunnat järjestää Vaaliklubin Keskustorin Vanhassa kirkossa pe 28.10. kello 19. Vaaliklubilla pohditaan kysymyksiä kirkon tulevaisuuden suunnasta, missä kirkkoa tarvitaan ja kenelle kirkkoa kehitetään.
27.10.2022 Raamattu kannesta kanteen viikonlopun aikana
Raamattu alusta loppuun -tapahtuma järjestetään viikonloppuna 28.–30. lokakuuta Pispalan kirkossa. Raamatun jokainen kirja käydään läpi 24 tunnin aikana.
26.10.2022 Seurakuntavaalit ovat myös Lasten vaalit
Tänä vuonna Tampereella järjestetään seurakuntavaalien yhteydessä myös Lasten vaalit. Lapset pääsevät äänestämään siitä, millainen tapahtuma ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2023 Kalevan kirkossa järjestetään.
26.10.2022 Valon ääniä -festivaali tarjoaa epätavallista urkumusiikkia
Tampereen tuomiokirkossa kuullaan viikonloppuna urkumusiikkia, joka virkistävin keinoin poikkeaa perinteistä. Tarjolla on konserttisarja Valon ääniä – Epätavallisen urkumusiikin festivaali.
19.10.2022 Rauhankävelyn teemana on kestävän tulevaisuuden rakentaminen
Uskontojen yhteinen rauhankävely on merkki ystävyydestä ja halusta edistää rauhaa Suomessa ja maailmassa sotien ja polarisaation keskellä. Uskontojen rauhankävely Hervannassa on YK:n päivänä maanantaina 24. lokakuuta klo 18.30
18.10.2022 Vanhan kirkon Vaaliklubilla pohditaan kirkon tulevaisuutta 28.10.
Tampereen seurakunnat järjestää Vaaliklubin Keskustorin Vanhassa kirkossa pe 28.10. kello 19.
17.10.2022 Vaalikone: seurakuntien tulee panostaa heikompiosaisten auttamiseen ja nuoriin
Heikompiosaisten auttaminen, nuoret ja oikeudenmukaisuuden edistäminen nousivat tamperelaisten seurakuntavaaliehdokkaiden valinnoiksi, kun vaalikoneessa kysyttiin seurakuntien toiminnan tärkeimpiä kohteita. Vaalikoneen kysymyksiin tamperelaisehdokkaista vastasi 85 prosenttia ehdokkaista (149 henkilöä).
17.10.2022 Kuolemasta elämää -ryhmässä puhutaan omasta kuolemasta ja elämästä
Tampereella alkaa joulukuussa Kuolemasta elämää -ryhmä, jossa annetaan tilaa puhua kuolemasta ja myös elämästä. Turvallisessa ryhmässä tarkastellaan omaa elettyä elämää, samalla kun pohditaan, millaiset omat hautajaiset voisivat olla.
14.10.2022 Aamukaste on mukava kastejuhla vauvalle tai vähän isommallekin lapselle
Tampereen seurakunnat järjestää seuraavan Aamukaste-tilaisuuden Aitolahden kirkossa 26. marraskuuta. Tapahtuma on lapsiperheille vaivattomaksi tehty tilaisuus, sillä kaikki on järjestetty valmiiksi perheiden puolesta.
13.10.2022 Asunnottomien yötä vietetään maanantaina Arttelissa
Valtakunnallista Asunnottomien yötä vietetään maanantaina 17. lokakuuta. Tampereella Asunnottomien yön tapahtumat keskittyvät Kumppanuustalo Artteliin (Mustanlahdenkatu 22).
13.10.2022 Ukraina-talon toimintaa tuetaan konsertilla Kalevan kirkossa
Tampereen Ukraina-talon hyväksi järjestetään konsertti Kalevan kirkossa 20. lokakuuta. Itsenäisyydenkadulla sijaitseva Ukraina-talo on Tampereelle sotaa paenneille ukrainalaisille paikka, jossa he voivat kokoontua ja josta he saavat neuvoja ja apua.
13.10.2022 Ukrainalaisten kynttiläkulkue Kalevankankaan hautausmaalle perjantaina
Perjantaina 14.10. Tampereen ukrainalaisten yhdistys järjestää kynttiläkulkueen Kalevankankaan hautausmaalle Ukrainan puolustajien päivänä.
10.10.2022 Seurakuntavaalien vaalikone avattu
Syksyn seurakuntavaalien vaalikone on avattu. Äänestäjät voivat löytää ehdokkaansa arvokysymysten perusteella.
7.10.2022 Tampereen seurakunnilta apua Itä-Afrikkaan, Pakistaniin ja Nepaliin
Tampereen ev.lut. seurakunnat auttaa Itä-Afrikan nälänhädästä kärsiviä sekä Pakistanin ja Nepalin tulvauhreja.
6.10.2022 Tampereen Eteläiseen seurakuntaan haetaan kirkkoherraa
Tampereen Eteläinen seurakunta on yli 35 000 jäsenen voimakkaasti kasvava kaupunkiseurakunta Tampereen seurakuntayhtymässä. Uusimpina kaupunginosina kasvavat Vuores, Lintuhytti ja Makkarajärven alue.
6.10.2022 Porvoon sopimus kokoaa piispoja Tampereelle – messu Tuomiokirkossa
Lokakuun toisella viikolla Tampereelle saapuu piispoja Pohjoismaista ja Baltiasta sekä Britanniasta ja Irlannista. Tampereella pidettävän kirkkoyhteisön tapaamisen avausmessua vietetään Tuomiokirkossa tiistaina 11.10. klo 18. Messu toimitetaan englannin kielellä.
6.10.2022 Valon ääniä 2022: Tuomiokirkossa kuullaan epätavanomaista urkumusiikkia
Valon ääniä 2022 -festivaali tuo Tampereelle lokakuun lopulla urkumusiikkia, jonka kaltaista ei yleensä konserteissa kuulla. Tampereen tuomiokirkossa 28.–30.10. järjestettävän festivaalin esiintyjinä on kolme ulkomaista urkutaiteilijaa, joiden ohjelmistoa voi syystä luonnehtia epätavalliseksi.
5.10.2022 Vanhalla kirkolla sytytetään kynttilät ja rukoillaan Afganistanin ja Iranin naisten puolesta
Vanhalla kirkolla järjestetään lauantaina 8.10. kello 17.30 rukoushetki Afganistanin ja Iranin naisten oikeuksien puolesta. Ennen rukoushetkeä kello 17 alkaen on mahdollisuus sytyttää kynttilä Vanhan kirkon kivimuurille tuen ja myötätunnon osoituksena.
4.10.2022 Seurakuntavaaliehdokkaiden äänestysnumerot selvillä
Syksyn seurakuntavaalien ehdokkaat ovat saaneet äänestysnumeronsa. Ehdokkaiden numerot ja ehdokaslistojen järjestys arvottiin maanantaina 3.10. vaalilautakuntien kokouksissa.
26.9.2022 Tampereen seurakunnat mukana viettämässä Tampereen päivää
Tampereen seurakunnat on mukana Tampereen päivän vietossa tulevana viikonloppuna 30.9.–2.10. Ohjelmassa on mm. LoveAid Tuomiokirkossa ja toivottua urkumusiikkia.
23.9.2022 Seurakuntavaalien alustavat ehdokaslistat julkaistu
Marraskuun seurakuntavaalien alustavat ehdokaslistat Tampereen seurakunnissa on julkaistu. Valitsijayhdistysten ehdokkaiden nimet ovat nähtävissä Seurakuntavaalit Tampereella -sivustolla.
16.9.2022 Tampereen seurakunnat tavoittelee 15 prosentin säästöä energiankulutuksessa
Tampereen seurakunnat on mukana energiansäästötalkoissa. Tavoitteena on saada energiankulutukseen peräti 15 prosentin vähennys viime talveen verrattuna.
16.9.2022 Ilmoittautuminen vuoden 2023 rippikouluihin alkaa 19.9.
Ilmoittautuminen vuoden 2023 rippikouluihin avautuu 19.9. kello 12 Tampereen rippikoulujen verkkosivuilla.
15.9.2022 Ehdokkuus kirkkovaaleissa kiinnosti uusia päättäjiä
Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä laski edellisvaaleista, mutta ehdokkaista yli puolet on uusia. Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi torstaina 15. syyskuuta.
15.9.2022 Muista minua -teatteriesityksiä Lamminpään hautausmaalla
Lamminpään hautausmaalla ja sen liepeillä esitetään teatteriesitys Muista minua viisi kertaa syyskuussa.
14.9.2022 LoveAid Tampere – musiikin ja tunteiden ilta Tuomiokirkossa
Tampereen tuomiokirkossa vietetään tunteellista iltaa Tampereen päivänä 1. lokakuuta. LoveAid Tampere kutsuu ihmisiä kuulemaan tamperelaisia tositarinoita siitä, miten vaikeuksista voi selvitä.
12.9.2022 Pohjoismainen hautausmaakongressi kokoontuu Tampereella
Tampereella järjestetään tällä viikolla 14–16.9. pohjoismainen hautausmaakongressi, joka tuo Tampereelle pari sataa hautausalan ammattilaista. Kongressin päätöskonsertti Tuomiokirkossa perjantaina on avoin kaikille.
9.9.2022 Tuomiokirkon laiterikko on korjattu, sunnuntain 11.9. jumalanpalvelus radioidaan
Tampereen tuomiokirkon jumalanpalveluksen radioinnin 4. syyskuuta estänyt laiterikko on saatu korjattua.
9.9.2022 Teiskon pappila vuokrataan paikalliselle osuuskunnalle
Tampereen seurakuntayhtymä vuokraa Pappilansaaressa sijaitsevan Teiskon pappilan Teiskon Salonsaari osuuskunnalle kymmeneksi vuodeksi. Vuokrasopimus on voimassa lokakuun loppuun vuonna 2032.
6.9.2022 Kirpparilöytöjä ja toritunnelmaa – Peräkonttikirppis täyttää Keskustorin 11.9.
Sunnuntaina 11. syyskuuta kello 9–15 Tampereen keskustori täyttyy Moron Peräkonttikirppiksen sadoista myyjistä ja tuhansista ostajista. Kirpparialue levittäytyy Frenckellinaukiolle ja Vanhan kirjastotalon puistoon asti.
6.9.2022 Laiterikko esti Tuomiokirkon jumalanpalveluksen radioinnin
Tampereen tuomiokirkon jumalanpalvelusten radiointi Radio SUN -kanavalla oli määrä alkaa sunnuntaina 4. syyskuuta. Radiointi ei kuitenkaan onnistunut teknisen vian vuoksi.
2.9.2022 Seurakuntiin valitaan uudet päättäjät marraskuussa 2022, vielä ehtii ehdolle
Vaalien ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2022. Tampereen seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan 51 luottamushenkilöä ja viiteen seurakuntaneuvostoon yhteensä 72 luottamushenkilöä.
31.8.2022 Diakonian D-Day torstaina: keittoa ja kohtaamisia
Torstaina 1.9. vietetään diakoniatyön merkkipäivää, joka tunnetaan myös nimellä D-Day. Päivän vietto näkyy Tampereella erityisesti Vanhalla kirkolla, missä on jaossa maksutonta keittoa ja kierrätysvaatteita.
30.8.2022 Vanhan kirkon kahvilassa livekeikkoja ja puhujavieraita
Tampereen Vanhassa kirkossa avataan 1. syyskuuta kahvila, joka on avoinna syksyn aikana lähes joka torstai kello 18–21. Kahvilassa on ohjelmaa, livemusiikkia ja puhujavieraita.
29.8.2022 Tuomiokirkon jumalanpalvelusten radiointi alkaa sunnuntaina
Tampereen tuomiokirkon jumalanpalveluksia on jälleen mahdollista kuulla radiosta ensi sunnuntaista 4.9. alkaen. Radio Sun lähettää sunnuntain jumalanpalvelukset suorina lähetyksinä taajuudella 107,8 MHz.
26.8.2022 Sinustako seurakuntapäättäjä? Osallistu 28.8. tai 1.9. Teams-tapaamiseen
Haluatko vaikuttaa oman alueesi hyvinvoinnin lisäämiseen seurakuntapäättäjänä? Mistä pääset päättämään? Miten vaalihomma toimii? Maanantaina 28. elokuuta ja torstaina 1. syyskuuta järjestetään ehdokkuudesta kertovia Teams-tapaamisia.
26.8.2022 Diakoniatyö 150 vuotta – juhlavuosi näkyy Tampereen seurakunnissa
Suomen evankelis-luterilainen kirkko juhlistaa tänä vuonna diakoniatyön 150 vuoden historiaa. Juhlavuosi näkyy myös Tampereella syksyn aikana tapahtumissa ja messuissa.
26.8.2022 Pispalan kirkolla vietetään lauantaina venetsialaisia
Pispalan kirkolla vietetään lauantaina 27.8. perinteistä loppukesän juhlaa, venetsialaisia. Tapahtuma alkaa kello 17.
24.8.2022 Syksyn aikuisrippikouluun ilmoittautuminen käynnissä
Syksyn aikuisrippikouluun ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Aikuisten rippikouluryhmään voi ilmoittautua 15.9. saakka.
17.8.2022 Kirkkomuskarit alkavat, nyt mukana myös masumuskari
Tampereen seurakuntien musiikkileikkikoulut, kirkkomuskarit, alkavat jälleen ensi viikolla. Muskareita järjestetään eri puolilla kaupunkia seurakuntien tiloissa, ja ryhmiä on tarjolla useita kymmeniä. Tänä vuonna ohjelmassa on ensi kertaa myös masumuskari vauvaa odottaville.
11.8.2022 Finlaysonin kirkolla vietetään Niittyelojuhlaa
Finlaysonin kirkolla päästään vanhan ajan tunnelmiin Niittyelojuhlissa sunnuntaina 14.8. kello 11–16.
5.8.2022 Viinikan Iltasoitto kuullaan viikonloppuna
Jo perinteeksi muodostunut Viinikan Iltasoitto kuullaan jälleen elokuun alkajaisiksi. Tapahtuma järjestetään nyt kuudetta kertaa.
4.8.2022 Koulun alkua juhlistetaan siunaamiskirkoissa tiistaina 9. elokuuta
Koulut alkavat Tampereella ensi viikolla 10. elokuuta. Edeltävänä iltana, tiistaina 9. elokuuta, järjestetään Tampereen kirkoissa koulunsa aloittavien siunaamiskirkot.
Tampereen seurakunnat osallistuu Tapahtumien Yöhön 4. elokuuta järjestämällä Aleksanterin kirkossa Kaipaavat sydämet -popmessun, jossa esiintyy Jesse Kaikuranta. Tuomiokirkossa urkumusiikki kohtaa tanssitaiteen Usko, toivo, rakkaus -esityksessä.
28.7.2022 Hävikkiruokaravintola Kierto avaa ovensa Nekalassa 2. elokuuta
Nekalaan avataan hävikkiruokaravintola Kierto 2. elokuuta. Ravintola on Nekalan seurakuntatalon tiloissa (Kuoppamäentie 23), ja lounasta tarjoillaan tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 12–14. Lounaan hinta on 3 euroa.
19.7.2022 Jesse Kaikuranta laulaa Tapahtumien Yön Kaipaavat sydämet -pop-messussa
Tampereen seurakuntien huippusuositut iskelmämessut saavat jatkoa Tapahtumien Yönä 4. elokuuta Aleksanterin kirkossa kello 19.00. Kaipaavat sydämet -pop-messun artistina esiintyy kymmenvuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Jesse Kaikuranta. The Voice of Finland -kilpailussa läpimurtonsa tehnyt Kaikuranta tunnetaan tunteikkaana ja herkkänä tulkitsijana, jonka melankolisissa rakkauslauluissa liikutaan usein syvissä vesissä.
14.7.2022 Katedraali.org tarjoaa viisi urkukonserttia Tuomiokirkossa
Tuomiokirkon kesän Katedraali.org-sarjassa kuullaan viisi urkukonserttia. Sarjassa esittäytyvät nuoret urkusolistit Arttu Selonen ja Aleksanteri Wallius.
8.7.2022 Tampereen kirkkojen kesäaukioloajat ja opastukset
Tampereen kirkot ovat suosittuja vierailukohteita kesällä. Monen kirkon aukioloajat ovat laajentuneet ja osassa kirkoista on mahdollista saada opastettuja kierroksia.
1.7.2022 Ehdota konserttiin laulua paremmasta maailmasta
Marraskuun puolivälissä Yle Radio 1:ssä soivat laulut paremmasta maailmasta, kun Tampereen Aleksanterin kirkosta radioidaan yhteislauluilta suorana lähetyksenä.
30.6.2022 Miksi asettua ehdolle seurakuntavaaleissa? Avoimet Teams-tietoiskut elokuussa
Ehdolle seurakuntavaaleihin? Haluatko vaikuttaa oman alueesi hyvinvoinnin lisäämiseen seurakunnan luottamushenkilönä? Mistä pääset päättämään? Miten vaalihomma toimii? Elokuussa järjestetään 12 samankaltaista ehdokkuudesta kertovaa avointa Teams-tapaamista. Valitse itsellesi sopiva aika jo nyt!
27.6.2022 Hautausmaaopastukset alkavat Tampereen hautausmailla
Opastetuille hautausmaakierroksille pääsee jälleen Tampereen hautausmailla 29. kesäkuuta alkaen. Hautausmaaopastuksia järjestetään Kalevankankaan, Lamminpään, Messukylän ja Vatialan hautausmailla sekä Pyynikin kirkkopuistossa.
23.6.2022 Kirkon keskusteluapu päivystää myös juhannuksena
Kirkon keskusteluapu päivystää normaalisti juhannuksen aikana. Palveleva puhelin on auki joka ilta, myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä.
22.6.2022 Juhannusta vietetään luonnon helmassa ja jumalanpalveluksissa
Tampereen seurakunnissa juhannusaattoa vietetään luonnon helmassa Tesomajärven rannalla, Hervannan kirkolla sekä Suvisävelet-konsertissa Finlaysonin kirkossa. Juhannuspäivän perinteisiin puolestaan kuuluvat jumalanpalvelukset, kuten sanajumalanpalvelus Gaddin kappelilla Raholassa.
17.6.2022 Kirkon juhlat järjestetään Tampereella keväällä 2024
Kirkon juhlat järjestetään Tampereella 17.–19.5.2024. Alun perin toukokuulle 2023 suunnitellut Kirkon juhlat siirtyvät nyt vuodella eteenpäin jääkiekon MM-kisojen vuoksi.
17.6.2022 M/S Isosaaren risteilykausi alkaa
Tampereen seurakuntien moottorialus M/S Isosaari aloittaa jälleen maanantairisteilyt Näsijärvellä. Risteilyjä järjestetään maanantaisin kello 16, 17, 18 ja 19. Lähdöt ovat Mustalahden satamasta.
16.6.2022 Finlaysonin kirkon kesäpihalla pääsee leikkimään
Finlaysonin kirkon pihalla kesää voi jälleen viettää leikkien. Lapsilla on mahdollisuus leikkiä leluilla, tavata toisia lapsia, ja perheet voivat käydä kirkon pihalla piknikillä. Lasten katedraalin kesäpiha on avoinna maanantaista torstaihin kello 10–16.
10.6.2022 Kalevankankaan hautausmaalle saatiin sirottelualue vainajien tuhkille
Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle on kesäkuun alussa valmistunut tuhkiensirottelualue. Alue sijaitsee Kalevankankaan pohjoisella uurna-alueella Hautausmaankadun ja Kalevantien risteyksen läheisyydessä. Se on uurna-alueen viimeinen osa, joka otetaan käyttöön.
3.6.2022 Suomen suurin pyhiinvaellus saapuu myös Tampereelle
Kesän aikana eteläisen Suomen halki kulkee suuri pyhiinvaellustapahtuma, viestipyhiinvaellus. Reittiä kuljetaan Pyhälle Olaville omistettujen kohteiden kautta.
3.6.2022 Seikkailupäiviä ja kerhotoimintaa kaupungin ytimessä
Tampereen seurakunnat järjestää tänä kesänä viisi toiminnantäyteistä seikkailupäivää aivan Tampereen keskustan ytimessä. Tarjolla on myös kerhotoimintaa lapsille keskustassa Mukaan ovat tervetulleita 7–14 -vuotiaat.
2.6.2022 Luonnonsuojelulauluja ja siemenperunoita Tammelantorin ympäristötorilla
Tampereen seurakuntien teltalla Tammelantorin ympäristötorilla maanantaina 6. kesäkuuta esitellään perunan parvekeviljelyä ja jaetaan siemenperunoita. Teltalla tepastelee myös Yhden Joukon Yhtye, eli Jouko Mäki-Lohiluoma.
1.6.2022 Skeittitapuli on avoinna koko kesän
Skeittitapuli on jälleen avattu Vanhan kirkon kellotapulilla. Tapuli on avoinna koko kesän arkipäivisin kello 14–20 elokuun loppuun asti.
31.5.2022 Tampereen aluekeskusrekisteri sai jonot purettua
Sukuselvitysten saaminen Tampereen aluekeskusrekisteristä on keväällä selvästi nopeutunut. Kun tammikuussa sukuselvitystä joutui odottamaan 6–7 viikkoa, toukokuussa keskimääräinen toimitusaika on ollut noin kolme viikkoa.
31.5.2022 Kirkon juhlat -tapahtumaan muutoksia Tampereella järjestettävien jääkiekon MM-kisojen vuoksi
Kirkon juhlat #yhdessä2023 -tapahtumaan tulee muutoksia ensi vuonna Tampereella järjestettävien jääkiekon MM-kisojen vuoksi. Kansainvälinen jääkiekkoliitto on vahvistanut, että Tampere on MM-kisojen pelipaikka myös vuonna 2023. MM-kisojen loppupelit sijoittuvat Kirkon juhlien suunniteltuun ajankohtaan.
27.5.2022 Ilmaiset kesäkerhot alakoululaisille alkavat 6. kesäkuuta
Tampereen seurakuntien koululaisten kesäkerhot tarjoavat alakoululaisille mukavaa tekemistä, kavereiden seuraa ja turvallisen aikuisen läsnäoloa ensimmäisten lomaviikkojen ajaksi kesäkuussa. Epilän ja Herannan kesäkerhot on suunnattu alakoululaiseille ja Linnainmaan kaikenikäisille. Koululaiset voivat tulla niihin ilman vanhempia.
25.5.2022 Ukraina-koordinaattori aloittaa työnsä kesäkuun lopulla
Tampereen seurakuntien Ukraina-koordinaattori on valittu. Tehtävässä aloittaa 27. kesäkuuta Olesia Klesman, 32. Hänen tehtävänään on toimia Tampereelle saapuneiden ukrainalaisten auttajana ja edistää sotaa paenneiden ihmisten kotoutumista Suomeen.
24.5.2022 Yhteisvastuukonsertti Aleksanterin kirkossa sunnuntaina
Aleksanterin kirkossa konsertoidaan sunnuntaina 29. toukokuuta kello 18 Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Konsertissa esiintyvät popkanteletar Ida Elina, gospelmuusikko Jukka Leppilampi ja Tampereen seurakuntien oma muusikko Peter Joukainen yhtyeineen.
24.5.2022 Syksyn muskareihin voi nyt hakea
Haku Tampereen seurakuntien syksyn kirkkomuskareihin on nyt avoinna. Kirkkomuskari on seurakuntien järjestämää varhaisiän musiikkikasvatusta, jossa alle kouluikäinen lapsi tutustuu musiikin perusasioihin laulaen ja leikkien.
23.5.2022 Tampereen Eteläisen seurakunnan vs. kirkkoherraksi Ari Rantavaara
Tampereen Eteläisen seurakunnan kirkkoherra vaihtuu. Eteläisen seurakunnan vs. kirkkoherrana 1.6.2022 alkaen toimii Messukylän johtava kappalainen Ari Rantavaara. Sijaisuus kestää vuoden, 31.5.2023 asti.
19.5.2022 Tuomiokirkko ja Finlaysonin kirkko mukana Museoiden yössä
Museoiden yö tarjoaa monenlaista näkemistä ja kokemista Tampereella lauantaina 21.5. Suurin osa ohjelmasta starttaa kello 18 ja useimmat museot ovat avoinna aina keskiyöhön saakka. Tampereen seurakuntien kirkoista mukana menossa ovat Tuomiokirkko ja Finlaysonin kirkko.
18.5.2022 Vanhan kirkon walk in -terapia ja Skeittitapuli palkittiin erityisnuorisotyöstä
Tampereen Vanhalla kirkolla järjestettävä walk in -terapia ja Skeittitapuli ovat saaneet Kirkon erityisnuorisotyön myöntämän Vuoden Erkkateko -palkinnon. Valtakunnallinen Kirkon erityisnuorisotyön teko julkistetaan vuosittain Erkan päivänä 18. toukokuuta.
13.5.2022 Mummon Kammari myy MM-kisojen aikana fanituotteita Keskustorilla
Mummon Kammarin vapaaehtoisten neulomia fanituotteita myydään Keskustorilla jääkiekon MM-kisojen aikana. Myyntituloilla työllistetään nuoria asiointiavuksi vanhuksille.
13.5.2022 Seurakunnat kerää budjetti-ideoita 15.5. asti
Tampereen seurakunnissa on meneillään osallistuvan budjetoinnin kokeilu, johon ehtii vielä osallistua. Osbu-kokeilussa tamperelaisilta kerätään ehdotuksia siitä, mihin kirkollisverovaroja tulisi käyttää.
13.5.2022 Maria-oratorio saa vihdoinkin ensiesityksensä
Harjun Kamarikuoro, Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO, urkuri Elina Peura ja solistit esittävät uuden kirkkomusiikkiteoksen Maria-oratorion Pispalan kirkossa Tampereella lauantaina 14. toukokuuta. Maria-oratorio on fiktiivinen teos, jossa näkökulma on ensisijaisesti Jeesuksen äidin.
11.5.2022 Vanhassa kirkossa kisakonsertteja ja MM-lätkää
Tampereen Vanhassa kirkossa järjestetään kisojen aikana kisakonsertteja, joissa esintyy Elvis-tulkitsijana tunnettu Aron. Tampereen seurakunnat on läsnä myös Keskustorille 13.5. avattavalla aktiviteettialueella Taivas Varjele-kisapisteellä.
11.5.2022 Tampereen seurakunnille Suomen dialogiteko 2021 -tunnustus
Erätauko-säätiö on myöntänyt Tampereen seurakunnille Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen demokratian vahvistamisesta.
5.5.2022 Messukylässä lenkkeillään lauantaina Yhteisvastuun hyväksi
Messukylässä lenkkeillään ja konsertoidaan lauantaina 7.5. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Yhteisvastuu 2022 kerää tänä vuonna varoja lasten ja nuorten auttamiseksi.
5.5.2022 Kaikki Tampereen hautausmaat löytyvät nyt Hautahaku.fi-palvelusta
– Palvelua on toivottu useamman vuoden ajan, ja nyt toiveeseen on vihdoin voitu vastata. Kaikki Tampereen hautausmaat on lisätty mobiiliystävälliseen Hautahaku.fi-palveluun, iloitsee Tampereen seurakuntien hautaustoimen päällikkö Jyrki Lehtonen.
2.5.2022 Harjun seurakunnassa rukoushetkiä rauhan puolesta
Harjun seurakunnassa järjestetään rukoushetkiä rauhan puolesta kahdesti viikossa. Rukoushetkien tarkoituksena on tarjota alueen asukkaille henkistä ja hengellistä tukea Ukrainan sodan aiheuttaman huolen ja ahdistuksen keskellä.
29.4.2022 Vanhalla kirkolla istutetaan jälleen vappuna orvokkeja
Tampereen keskustorille Vanhan kirkon kupeeseen voi käydä istuttamassa orvokin vapunpäivänä sunnuntaina kello 10–14. Katso kalenterista myös muut seurakuntien vapun ajan tapahtumat.
28.4.2022 Ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra vaihtuu, Kim Rantala eläkkeelle
Tampereen ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra vaihtuu. Seurakunnassa kirkkoherrana vuodesta 2008 asti toiminut Kim Rantala jää eläkkeelle 1. toukokuuta.
27.4.2022 Pyörällä Pyhäjärven ympäri, Kirkkopyöräily poljetaan 7.5.
– Kirkkopyöräily on erinomainen mahdollisuus nauttia Pyhäjärven kauniista maisemista ja tavata saman henkisiä ihmisiä. Lenkillä saattaa jopa huomata aivan uusia asioita omasta lähiympäristöstään, sanoo tapahtumaa järjestävä Pirkkalan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth.
21.4.2022 Uusi katulehti Rohee ilmestyi Tampereen katukuvaan
Tampereen katukuvaan ilmestyi tällä viikolla uusi lehti, katulehti Rohee. Lehteä voi ryhtyä myymään kuka tahansa lisätuloja tarvitseva. Myyjät ostavat lehdet etukäteen viidellä eurolla ja myyvät kadulla kymmenellä eurolla.
19.4.2022 Vuoden 2022 pyhiinvaelluskausi alkaa, löydä polku levolle ja rauhalle
Voisiko pyhiinvaellus toimia toivon virittäjänä? Missä voin vaeltaa, miten ja mistä löydän seuraa?
14.4.2022 Pääsiäistä vietetään jumalanpalveluksissa ja konserteissa
Pääsiäinen on kirkkovuoden kohokohta, jota kahtena edellisenä vuonna on vietetty poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tänä vuonna kirkkoihin pääsee normaaliin tapaan. Kirkoissa järjestetään pääsiäisenä myös useita konsertteja.
13.4.2022 Seurakunnat palkkaa koordinaattorin ukrainalaisten tueksi
Tampereen seurakunnat palkkaa koordinaattorin Tampereelle saapuneiden ukrainalaisten pakolaisten tueksi. Seurakunnat käynnisti maaliskuussa keräyksen koordinaattorin palkkaamiseksi. Keräys on tuottanut jo yli 16 000 euroa.
12.4.2022 Ideakilpailu Messukylän vanhan kirkon piharakennuksesta ratkesi, viisi ehdotusta palkittiin
Tampereen seurakuntien järjestämä ideakilpailu Messukylän keskiaikaisen kivikirkon, Tampereen vanhimman rakennuksen, uuden piharakennuksen sijoituksesta, muodosta ja ympäristöstä on ratkaistu.
8.4.2022 Huutokauppa ukrainalaisten tueksi toi yli 4 000 euroa
Tampereen seurakuntien järjestämä huutokauppa päättyi perjantaina 8. huhtikuuta. Keräyksen tuotto oli yhtensä 4 041 euroa. Rahaa kerättiin, jotta Tampereelle saapuneiden pakolaisten tueksi voidaan palkata ukrainan kieltä puhuva henkilö.
8.4.2022 Kohti pääsiäistä virpoen, varpoen
Valmistelut tuovat pyhän arjen keskelle vähitellen. Rairuohon kylvämisen lisäksi yhdessä on mukava vaikkapa askarrella ja tehdä virpomisvitsoja. Palmusunnuntaina 10.4. pienet virpojat sitten kiertävät ovilla ja antavat koristeltuja pajunoksia palkiota vastaan.
8.4.2022 Suomenkielinen oratorio Neitsyt Mariasta vihdoinkin ensi-iltaan
Harjun Kamarikuoro, Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO, solistit ja urkuri esittävät uuden kirkkomusiikkiteoksen Pispalan kirkossa Tampereella lauantaina 14. toukokuuta.
7.4.2022 #yhdessä2023 Kirkon juhlien ohjelmahaku on käynnissä
Toukokuussa 2023 Tampereen Keskustori, kirkot ja useat tapahtumatilat täyttyvät toivon sanoista, teoista ja sävelistä. Helluntaiviikonloppuna 26.-28.5.2023 vietetään #yhdessä2023 Kirkon juhlia Tampereella.
30.3.2022 Tamperelaiset muusikot esiintyvät Tuomiokirkossa ukrainalaisten auttamiseksi
Tamperelaiset muusikot esiintyvät perjantaina 1. huhtikuuta Tuomiokirkossa Ukraina on My Mind -konsertissa ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi. Kello 19 alkavaan konserttiin on vapaa pääsy. Tilaisuudessa tervehdyspuheen pitää presidentti Tarja Halonen.
25.3.2022 Syksyn seurakuntavaaleihin etsitään jo ehdokkaita
Kiinnostaako vaikuttaminen omassa seurakunnassa? Seurakuntavaaleissa 20. marraskuuta valitaan seurakuntiin uudet luottamushenkilöt. He päättävät muun muassa seurakunnan toimintaan, henkilöstöön ja talouteen liittyvistä asioista.
24.3.2022 Seurakunnat avasi huutokaupan ukrainalaisten auttamiseksi
Tampereen seurakunnat on avannut huutokaupan ukrainalaisten auttamiseksi. Huutokaupassa on mukana myös Silta-lehden kuvauksissa kiertänyt pinkki nimmarikitara.
21.3.2022 Kirkollisverovaroille voi taas ehdottaa uusia kohteita
Tampereen seurakunnat kutsuu jälleen tamperelaisia ehdottamaan, mihin kirkollisverovaroja tulisi käyttää. Budjetointiehdotuksia voi tehdä 15. toukokuuta asti seurakuntien verkkosivuilla.
18.3.2022 Ukraina on My Mind -konsertti 1.4. ukrainalaisten auttamiseksi
Tamperelaiset muusikot esiintyvät Tuomiokirkossa Ukraina on My Mind -konsertissa 1. huhtikuuta kello 19 ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi. Tilaisuuteen osallistuu myös presidentti Tarja Halonen.
16.3.2022 Leirikesän haku on alkanut, hyppää mukaan!
Haku seurakuntien järjestämille kesäleireille, -kerhoihin ja retkipäiviin on alkanut. Hakuaikaa on 3.4.2022 asti.
15.3.2022 Syksyn päiväkerhohaku käynnistyi
Tampereen ev.lut. seurakuntien varhaiskasvatuksen päiväkerhoihin haku käynnistyi 14. maaliskuuta ja se kestää pääsiäiseen, 18. huhtikuuta asti.
15.3.2022 "Voiko tätä vettä juoda?" – Aamukasteita Tampereella jo 10 vuotta
Tampereen seurakuntien Aamukaste-tapahtuma täyttää tänä keväänä kymmenen vuotta. Seuraava Aamukaste järjestetään toukokuussa Aitolahden kirkossa.
11.3.2022 Haastamme tamperelaiset auttamaan ukrainankielisen koordinaattorin palkkaamisessa
Ukrainan sota koskettaa meitä kaikkia. Myös Tampereelle on saapunut sotaa pakenevia ukrainalaisia, mukana useita lapsia.
10.3.2022 Tampereen seurakunnat tarjoaa keskusteluapua Ukrainan sodasta ahdistuneille
– Ukrainan tilanne järkyttää meitä. Epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta nousevat mieleen. Mikä on Ukrainan, maailman ja oman maamme tulevaisuus?
8.3.2022 Jeanne d'Arcin kärsimys nähdään Tuomiokirkossa Tampereen elokuvajuhlilla
Mykkäelokuvaklassikko Jeanne d'Arcin kärsimys (1928) nähdään Tampereen elokuvajuhlien erikoisnäytöksenä Tuomiokirkossa perjantaina 11. maaliskuuta. Urkumusiikin elokuvaan improvisoi Esa Toivola. Kello 19 alkavaan näytökseen on vapaa pääsy.
3.3.2022 Tampereen seurakunnat lahjoittaa 30 000 euroa KUA:n Ukrainan apuun
Tampereen ev.lut. seurakunnat lahjoittaa 30 000 euroa Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hätäapukeräykseen. Hätäapukeräys on käynnistetty Ukrainan sodasta kärsivien ihmisten auttamiseksi.
3.3.2022 Rauhanrukous Kiovanpuistossa sunnuntaina 6.3. kello 15
Tampereen ev.lut. seurakunnat järjestää Kiovanpuistossa tukitapahtuman Ukrainan sodan vuoksi sunnuntaina 6. maaliskuuta. Rauhanrukous Kiovanpuistossa alkaa kello 15.
1.3.2022 Ekopaasto alkaa tuhkakeskiviikkona 2.3.
Vuosittainen Ekopaasto alkaa tuhkakeskiviikkona 2. maaliskuuta. Paastoaika kestää seitsemän viikkoa ja päättyy pääsiäislauantaina 15. huhtikuuta.
1.3.2022 Vanha kirkko avaa Huolikahvilan
Keskustorilla sijaitsevaan Vanhaan kirkkoon avataan Huolikahvila, jonne kuka tahansa voi tulla murheineen. Huolikahvila on avoinna torstaisin kello 16–18.
28.2.2022 Avustusjärjestöt auttavat Ukrainan sodasta kärsiviä
Useat avustusjärjestöt keräävät parhaillaan apua Ukrainaan. Apua sodasta kärsiville järjestävät mm. Kirkon Ulkomaanapu, Punainen Risti ja Unicef.
25.2.2022 Vanhan kirkon rukoushetket rauhan puolesta jatkuvat
Rukoushetket maailman rauhan puolesta jatkuvat Vanhassa kirkossa. Rukoushetki järjestetään 25.2. perjantaina kello 17. Ensi viikolla (28.2. alkaen) rukoushetkiä järjestetään maanantaista lauantaihin kello 17.
24.2.2022 Kirkko tarjoaa keskusteluapua
Ukrainan sota aiheuttaa myös Suomessa syvää huolta ja ahdistusta. Tampereen kirkoissa on mahdollisuus hiljentyä ja saada henkistä tukea sitä tarvitseville. Myös valtakunnallinen kirkon keskusteluapu päivystää joka päivä klo 18–24.
24.2.2022 Rauhan kelloja soitetaan Tampereen seurakunnissa
Tampereen kirkoissa rukoillaan tänään torstaina Ukrainan sotatilanteen vuoksi. Tuomiokirkossa rukoukseen kutsuu Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo kello 19. Rukoushetkien yhteydessä soitetaan rauhankelloja.
22.2.2022 Mykkäklassikko Jeanne d'Arcin kärsimys nähdään Tuomiokirkossa
Tampereen elokuvajuhlien erikoisnäytöksenä nähdään Carl Theodor Dreyerin ohjaama Jeanne d'Arcin kärsimys (1928) Tampereen tuomiokirkossa. Näytös alkaa 11. maaliskuuta kello 19. Urkumusiikin elokuvaan improvisoi Esa Toivola. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
18.2.2022 Kokoontumisrajoitus poistui, seurakuntien toiminta avautuu terveysturvallisesti
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston asettama kokoontumisrajoitus on päättynyt. Päättymisen myötä seurakuntien toiminta alkaa palautua kohti normaalia.
15.2.2022 Seurakuntien kesätöihin 900 hakemusta
Tampereen seurakuntien kesätyöpaikkoihin saatiin määräaikaan 13. helmikuuta mennessä 900 hakemusta. Aito-keskukseen toivotaan vielä lisää hakemuksia, keskus kaipaa kesäksi kokkeja ja siivoojia.
11.2.2022 Osallistuvan budjetoinnin hankkeet alkavat, osbu-kokeilu jatkuu
Ensimmäisiä Tampereen seurakuntien osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia aletaan toteuttaa. Hankkeet kohdistuvat erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin, suunnitelmissa on mm. Forum-teatteria ja nuorten aikuisten kahvila. Osbu-kokeilu myös jatkuu, yhteinen kirkkoneuvosto päätti asiasta kokouksessaan 10. helmikuuta.
9.2.2022 Mummon Kammarin toiminta avautuu
Vappaehtoisen vanhustyön keskus Mummon Kammari avaa jälleen toimintaansa. Tauolla ollut ryhmätoiminta avataan 14. helmikuuta alkaen.
7.2.2022 Tamperelaiset keräsivät Yhteisvastuulle yli 83 000 euroa
Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen kohteena oli ikäihmisten tukeminen Suomessa ja maailmalla. Keräyksen valtakunnallinen tuotto oli hieman yli kaksi miljoonaa euroa. Tampereen seurakunnat keräsivät yhteensä yli 83 000 euroa.
4.2.2022 Toiminnan rajoitukset kevenevät seurakunnissa
Koronaepidemiaan liittyvä terveydenhuollon kuormitus on tasaantumassa. Epidemian vuoksi voimassa olevia rajoituksia kevennetään Tampereen seurakunnissa 5.2.2022 alkaen.
4.2.2022 Toiminnan rajoitukset kevenevät seurakunnissa
Koronaepidemiaan liittyvä terveydenhuollon kuormitus on tasaantumassa. Epidemian vuoksi voimassa olevia rajoituksia kevennetään Tampereen seurakunnissa 5.2.2022 alkaen.
4.2.2022 Yhteisvastuukeräys auttaa lapsia ja nuoria
Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 6. helmikuuta. Tänä vuonna varoja kerätään lasten ja nuorten auttamiseksi Suomessa ja maailmalla.
3.2.2022 Tero Matilainen valittiin Harjun seurakunnan kirkkoherraksi
Harjun kirkkoherran virkaan on valittu Ruoveden seurakunnan kirkkoherra, pastori Tero Matilainen. Valinnan teki Harjun seurakuntaneuvosto kokouksessaan torstaina 3. helmikuuta.
2.2.2022 Seurakuntien vuoden 2021 jäsentilastot laskettu
Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsentilastot ovat valmistuneet. Tampereen seurakuntien yhteen laskettu jäsenmäärä vuoden 2021 lopussa oli 145 357 henkilöä.
24.1.2022 Tampereen seurakuntien kesätyöhaku on alkanut
Tampereen seurakuntien kesätyöpaikat ovat haussa 24.1.-13.2.2022.
24.1.2022 Mummon Kammari järjestää kävelylenkkejä, ystävätoiminta jatkuu
Mummon Kammarin ryhmätoiminta on tauolla 13.2.2022 asti, mutta vanhuksia tukeva vapaaehtoistoiminta jatkuu muilla tavoin. Rokotetut vapaaehtoiset kotiystävät voivat vierailla vanhusten luona. Myös kävelylenkkejä järjestetään.
20.1.2022 Kirkko palvelee rajoitusten jatkuessa
Pirkanmaan koronatilanteen vuoksi Tampereen seurakuntien toiminnan rajoituksia jatketaan helmikuussa. Tammikuussa voimaan tulleet rajoitukset ovat voimassa myös 1.2.–13.2. Kirkko palvelee myös rajoitusten keskellä.
20.1.2022 Kirkko palvelee rajoitusten jatkuessa
Pirkanmaan koronatilanteen vuoksi Tampereen seurakuntien toiminnan rajoituksia jatketaan helmikuussa. Tammikuussa voimaan tulleet rajoitukset ovat voimassa myös 1.2.–13.2. Kirkko palvelee myös rajoitusten keskellä.
19.1.2022 Aleksanterin kirkossa mahdollisuus keskusteluun
Aleksanterin kirkossa on keskiviikkoisin kello 16–18 Lohdun hetki, jolloin kirkkoon voi tulla hiljentymään tai keskustelemaan. Pappi on paikalla kirkossa torstaisin kello 16–18.
18.1.2022 Nuorten walk in -terapia laajenee Hervantaan
Maksuton nuorten walk in -lyhytterapia laajenee Tampereen keskustasta Hervantaan. Myös muissa kaupungeissa käynnistetään vastaavaa matalan kynnyksen palvelua.
18.1.2022 Harjun kirkkoherra valitaan 3. helmikuuta
Harjun seurakuntaan Tampereella valitaan 3. helmikuuta uusi kirkkoherra. Valinnan tekee Harjun seurakuntaneuvosto.
12.1.2022 Harjun seurakunta tarjoaa digitukea ikäihmisille
Harjun seurakunta on syyskuusta lähtien antanut ikäihmisille tukea digitaalisten laitteiden, puhelimien ja tietokoneiden käytössä. Maksuton palvelu on tarkoitettu Harjun seurakunnan alueella Länsi-Tampereella asuville.
10.1.2022 Seurakuntien kesätyöhaku alkaa 24.1.
Tampereen seurakuntien kesätyöhaku alkaa 24. tammikuuta. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä noin 200, joista puolet on puisto- ja hautausmaatöitä.
7.1.2022 Seurakuntien toiminnassa rajoituksia tammikuun loppuun
Pirkanmaan koronatilanteen vuoksi Tampereen seurakuntien toiminnan rajoituksia jatketaan tammikuun loppuun saakka. Kuitenkin esimerkiksi osa lasten ja nuorten toiminnasta jatkuu.
5.1.2022 Seurakuntien toiminnassa rajoituksia tammikuun loppuun
Pirkanmaan koronatilanteen vuoksi Tampereen seurakuntien toiminnan rajoituksia jatketaan tammikuun loppuun saakka. Kuitenkin esimerkiksi osa lasten ja nuorten toiminnasta jatkuu.
4.1.2022 Ruokakassikeräyksen lahjoituksia kertyi 110 000 euroa
Tampereen seurakuntien ja Moro-lehden järjestämä ruokakassikeräyksen tuotto ylitti odotukset. Tamperelaiset yritykset ja henkilölahjoittajat innostuivat hyvälle asialle, ja keräyksen lopullinen tuotto joulukuun loppuun mennessä oli 110 000 euroa.
3.1.2022 Skeittitapuli jatkuu myös tulevana kesänä
Vuoden 2022 hyviin asioihin kuuluu Skeittitapulin jatkuminen tulevana kesänä. Skeittitapuli on Tampereen Vanhan kirkon ja Pirkanmaan Kaarikoirat ry:n viime vuonna käynnistämä hanke, jolla edistetään nuorten hyvinvointia.























































































.jpg)


































































