Uutisarkisto 2014
Englantilaiset joululaulut kajahtavat Vanhassa kirkossa
Christmas Carols -ilta kokoaa keskiaikaisen joulumusiikin ystävät tunnelmalliseen joulukonserttiin 10.12. kello 19 Vanhaan kirkkoon. Tilaisuudessa lauletaan yhdessä perinteisiä englanninkielisiä joululauluja, joita jaksottavat Raamatun lukukappaleet.
Yhteislaulua siivittää Kamarikuoro Eternitas, jota johtaa Petra Perttula. Uruissa on Johan Plomp ja illan isäntinä pastorit Ville Aalo ja Risto Korhonen.
Christmas Carols -iltoja on järjestetty Tampereella jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Ilta kuuluu yhä useamman pirkanmaalaisen jouluperinteisiin. Vanhan kirkon ilta noudattelee maailman kenties kuuluisimman joululaulutapahtuman, The Service of Nine Lessons and Carols -illan kaavaa, kertoo pastori Ville Aalo.
- Jouluaattoiltana Cambridgen King’s Collegesta radioitava tapahtuma järjestettiin ensimmäinen kerran vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan päättymisen kunniaksi. Illan aikana käydään läpi koko pelastushistoria raamatuntekstien ja niihin kiinteästi liittyvien joululaulujen avulla.
Aalo haluaa kannustaa mukaan myös ensikertalaisia.
– Laulut ovat suurelta osin tuttuja ja vähän vieraammatkin ovat yllättävän helppoja omaksua. Satunnainenkin laulaja pystyy varmasti kokemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja liittymään tähän riemulliseen perinteeseen.
Tilaisuuden jälkeen herkutellaan teellä ja pikkuleivillä. Tilaisuuden järjestävät Tampereen seurakunnat, The Finnish-British Society ja The Anglican Church in Finland.
Christmas Carols ylistää syntymän ihmettä
- Christmas Carols -perinne syntyi 1200-luvulla Euroopassa erityisesti Franciscus Assisilaisen vaikutuksesta. Ranskassa, Saksassa ja varsinkin Italiassa kehittyi vahva kansankielisten joululaulujen perinne.
- Ensimmäiset englanninkieliset joululaulut syntyivät 1400-luvulla ja niitä esittivät ovelta ovelle kiertävät laulajat. Laulut pohjaavat kristilliseen lyriikkaan, joka kertoo pääosin syntymän ihmeestä. Sana carol tulee vanhasta ranskan kielen sanasta caroller, joka tarkoitti alun perin piirissä tanssimista.
- Laulujen iloiset melodiat kiellettiin Englannissa 1600-luvulla ankaran puritaanisen hallitsijan Oliver Cromwellin toimesta, mutta ne nousivat esiin jälleen 1800-luvun lopulla, jolloin syntyi myös paljon uusia lauluja.
- Vanhimpia edelleen käytössä olevia englantilaisia carol-lauluja ovat muun muassa God Rest You Merry, Gentlemen, The First Nowell ja The Holly And The Ivy.
- Lauluihin liittyy monissa maissa uskomus, jonka
mukaan niiden laulaminen ennen joulukuuta tai joulupäivän jälkeen tuo huonoa
onnea.