Uutisarkisto 2014
Huipputuottaja ohjasi jumalanpalveluksen
Monet Suomen suurimmista tapahtumista ohjannut tuottaja Timo Suomi halusi kokeilla, osaisiko hän ohjata jumalanpalveluksen. Uudistunut Varikkomessu järjestetään 9.3.
Suomen Euroviisut, Tangomarkkinat, Itsenäisyyspäivän konsertti Tampere-talossa.. tuottaja-ohjaaja Timo Suomi on ohjannut melkoisen määrän Suomen suurimmista tapahtumista. Seuraavaksi areenat vaihtuvat alttariin; Timo Suomi on nimittäin ohjannut Pispalan kirkon jumalanpalveluksen.
- Siihen nähden, miten arvokas sisältö jumalanpalveluksella on, tuntui että siitä voisi saada vieläkin enemmän irti. Halusin katsoa, olisiko minulla aiheeseen jotain annettavaa, Suomi perustelee haluaan vastata myöntävästi pyyntöön ohjata messu.
Suomi kävi tutustumassa Pispalan kirkon Varikkomessuun ensimmäisen kerran viime syksynä. Perinteistä jumalanpalvelusta rennommalla otteella toteutettu messu viehätti Suomea mutta jotkut asiat myös ihmetyttivät.
- Varikkomessun fiilis on hyvä, messussa käy paljon nuoria kivoja tyyppejä ja periaatteessa asiat ovat kunnossa. Messun draamankaaren kehittämisessä ja eri osioiden sitomisessa oli kuitenkin parannettavaa. Halusin myös vähentää vetäjien määrää ja kasvattaa illan juontajan roolia.
Vaikka Suomi on niittänyt mainetta suurilla estradeilla ja tottunut näyttävien tapahtumien ohjaamiseen, tällä kertaa ei kannata odottaa showta.
- Lähtökohta on ollut se, että kaiken täytyy tuntua luonnolliselta. Jumalalanpalvelus ei ole show, jossa valot vievät huomion sisällöltä vaan sisältö on kaiken ydin. Euroviisuissa taas sisältö on karnevaalia ja siksi tunne on haettava enemmän efekteistä.
Resepti on ollut asioiden yksinkertaistaminen, Suomi paljastaa.
- Tärkein tehtäväni on ollut kysyä miksi ja saada seurakuntalaiset ja työntekijät itse oivaltamaan, miten asioita voisi tehdä nykyistä paremmin.
- Suunnittelimme messun yhdessä niin, että homma svengaa ja palaset liittyvät saumattomasti yhteen. Esimerkiksi juontajan avauspuhe ja musiikki tukevat nyt paremmin päivälle valittua teemaa. Kiinnitimme myös huomiota musiikin tempoon ja korostimme valaistuksella eri osioita. Toki pohdimme myös yksityiskohtia kuten bändin pukeutumista tai puhujien esiintymistä.
Uudistettu Varikkomessu pidetään sunnuntaina 9.3. kello 16 Pispalan kirkolla.
Positiivinen ongelma: ihmiset eivät mahdu kirkkoon
Pispalan kirkolla on positiivinen ongelma: Varikkomessuun on niin paljon tulijoita että kaikki eivät mahdu sisälle. Parhaimmillaan kävijöitä on liki kolmesataa ja pyhäkoulujakin joudutaan pitämään neljässä ryhmässä, jotta kaikki 60 lasta mahtuvat mukavasti mukaan.
Jatkossa messuja järjestetään samana päivänä kaksi peräkkäin kello 16 ja 18.30.
Suosion salaisuus ei ole pastori Timo Pöyhösen mukaan pelkästään rennossa ilmapiirissä.
- Varsinainen salaisuus saattaa olla muualla kuin itse messussa: emme rakenna niinkään messua vaan yhteisöä, joka tekee messun. Jos käyt messussa yksin ja lähdet yksin, tulet messuun silloin tällöin. Jos saat ystäviä ja ihmissuhteita, haluat käydä usein. Toiminnan keskiössä ovat eri teemojen ympärille rakentuneet 15-20 hengen pikkuyhteisöt.
Teksti: Eva Wäljas