Uutisarkisto 2014
Juhannusjuhlia suven sylissä
Tampereen seurakunnat tarjoaa monenlaisia mukavia juhannuksenviettotapoja eri puolilla kaupunkia.
Keskikesän suurta juhlaa vietetään ennen kaikkea luonnonhelmassa ulkosalla; Ilkon perinteinen juhannusjuhla, Nekalan siirtolapuutarhan pihakirkko ja Gaddin kappelin jumalanpalvelus tuovat kirkon luonnon keskelle. Myös Tesomajärven rannalla järjestetään perinteinen juhannusjuhla. Kaupungissa juhannustaan viettävät pääsevät nauttimaan kesäisestä musiikista Lasten katedraalissa.
Juhannusjuhla Ilkon vehreydessä
Juhannusaattona 20.6. vietetään tuomashenkistä keskikesän juhlaa Kangasalan Ilkon leirikeskuksessa. Tuomasmessun lisäksi tarjolla on monenlaista muutakin ohjelmaa.
-Ilkon tuomasjuhannus on todellinen kaiken kansan juhla. Voit tulla mukaan yksin, kahdestaan tai vaikka isommalla joukolla. Myös lapsiperheet voivat turvallisesti tulla mukaan sillä kyseessä on päihteetön tapahtuma, kertoo tapahtuman järjestäjä Outi Niemi.
Ilkon tuomasjuhannuksen vietto alkaa aattona kello 13. Tuttuun tapaan ohjelmassa on mm. pelejä, laulua, rukouspolku, sauna ja uintia. Omien eväiden lisäksi Ilkossa voi nauttia ilmaisia juhannuslättyjä tai ostaa keittolounasta 8 euron hintaan. Kahviossa myydään myös kahvia ja makkaraa.
Varsinainen Tuomasmessu alkaa kello 16 lipunnostolla ja siirtymisellä kohti messupaikkaa. Messu pidetään ulkona, joten mukaan kannattaa ottaa säänmukainen varustus.
Ilkkoon pääsee Tampereelta bussilla nro 70, joka liikennöi juhannusaattona noin klo 13.05 saakka. Takaisin päin järjestetään kimppakyytejä. Ilkossa voi myös yöpyä. Majoitukseen ja kyyteihin liittyvät tiedustelut: 040 – 804 8388
Lasten katedraalin juhannus
Juhannusaaton konsertti ja
lipunnosto juhlistavat lapsiperheiden juhannusaattoa Lasten katedraalissa
Finlaysonin kirkossa kello 17. Myös juhannuspäivänä kannattaa vierailla
Lasten katedraalissa sillä katedraalin nuoret kesäsoittajat ilahduttavat
soitollaan tasatunnein klo 12-17.
Muut juhannustapahtumat
Juhannusjuhla Tesomajärven rannalla on peruttu rannan kunnostuksen vuoksi.
Juhannuspäivän jumalanpalveluksia on kirkkojen lisäksi myös ulkosalla. Gaddin
kappelin jumalanpalvelus alkaa kello 10 ja Nekalan siirtolapuutarhassa
vietetään pihakirkkoa kello 18.
Juhannusviikonlopun messut ja muut tilaisuudet
Bussikuljetukset Gaddin kappelille juhannuspäivänä:
Gaddin kappelille on linja-autokuljetukset seuraavasti:
Linja-autokuljetus:
1. auto:
9.15 Tahmelan kaupan edusta
9.25 Peurankallion palvelutalo
9.30 Pispalan tori
9.35 Pispan palvelukeskus
9.45 Raholan vanhustentalot
Gaddin kappeli
2. auto:
9.15 Talentti, Halkoniemenk.1
9.20 Lielahden Teboil- Lamminpään Siwa
9.30 Rauhanportti- Myllypuronk.-Haukiluomant.-Tuohikorventie
9.45 Kalkun seurakuntatalo
9.50 Tesoman Länsiportin pysäkki
Gaddin kappeli
Paluu jumalanpalveluksen ja kirkkokahvien jälkeen samaa reittiä.