Uutisarkisto 2014
Kauneimmat Joululaulut houkuttelevat ihmiset kirkkoon
Suomalaiset ovat laulukansaa. Se tulee todistetuksi vuodesta toiseen, kun Kauneimmat Joululaulut saavat kirkkokansan liikkeelle. Vuosittain Kauneimpia Joululauluja laulaa noin miljoona suomalaista.
Osallistujamäärät ovat kasvaneet vuodesta toiseen ja täksi jouluksi Suomen Lähetysseura on painattanut peräti 785 000 lauluvihkoa. Kauneimmat Joululaulut –tilaisuuksien suosio näkyy myös painavampina kolehtihaaveina: viime jouluna tilaisuudet tuottivat 985 000 euroa, missä kasvua edellisvuoteen oli yli 40 000 euroa. Kolehdin kohteena olivat kehitysmaiden vammaiset lapset.
Tänä jouluna Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti kehitysmaiden äideille: Koulutusta saanut äiti huolehtii lapsensakin kouluun. Äiti, jolla on mahdollisuus tulonhankintaan ja valtaa perheensä talouteen, ei lähetä lastaan töihin tai naita tätä alaikäisenä. Äiti, joka selviää synnytyksestä ja välttää hiv-tartunnan, on lastensa turvana näiden varttuessa.
– Kehitysmaiden naiset ovat kahdenkertaisen ikeen alla olevia ihmisiä: ensiksikin he asuvat kehitysmaassa, toiseksi naiset ympäri maailmaa ovat näkymätön voimavara, he tekevät erittäin paljon työtä. Kehitysmaissa jopa seitsemänkymmentä prosenttia ruoan tuotannosta on naisten aikaansaamaa. Sen lisäksi, että he ovat äitejä, he ovat koko yhteisönsä huolehtijoita ja heidän asemansa parantaminen on ehdottoman tärkeää, sanoo presidentti Tarja Halonen, joka on tänä vuonna kampanjan suojelija.
Tampereella Kauneimpia Joululauluja veisataan liki 60 kertaa. Kaikki tilaisuudet löytyvät osoitteesta www.tampereenseurakunnat.fi/kauneimmatjoululaulut. Kirkkojen lisäksi Kauneimmat Joululaulut soivat myös esimerkiksi Pub Kujakollissa 12.12. klo 19 ja Salhojankadun Pubissa 16.12. klo 20. Yksi tunnelmallisimmista tilaisuuksista on Aitolahden vanhan kirkon Kauneimmat Joululaulut, joita järjestetään aaton aattona 23.12. peräti neljä kertaa suuren yleisömäärän vuoksi. Tilaisuudet ovat kello 17.30, 19, 20.30 ja 22. Kirkkoon mahtuu vain 250 ensimmäisenä tullutta, minkä vuoksi paikalle kannattaa tulla ajoissa.