Uutisarkisto 2014
Kirkosta lohtua tyhjään syliin
Tyhjän sylin messu kutsuu lapsensa menettäneitä ja tahtomattaan lapsettomia Viinikan kirkkoon 6.11. kello 18. Messun musiikista vastaa muusikko Ville Leinonen.
Isänpäivänä sosiaalinen media täyttyy suloisista perhekuvista ja isänä olemisen ilosta. Riemuun on kuitenkin vaikea ottaa osaa jos oma syli on tahattomasti tyhjä. Lapsensa menettäneille tai tahtomattaan lapsettomaksi jääneille isänpäivä on monesti raskas. Tyhjän sylin taustalla voivat olla lapsettomuuden ohella keskenmeno, raskauden keskeytys, kuolleena syntynyt lapsi tai lapsen kuolema. Tyhjä syli ei ole vain vanhemmilla vaan myös sisaruksilla ja isovanhemmilla.
Isänpäivän ja äitienpäivän alla useissa kaupungeissa järjestetään Tyhjän sylin messuja. Ne ovat syntyneet omaisten tarpeesta saada surulle paikka ja tila.
- Tällaiset tilaisuudet ovat tärkeitä kuolleiden lasten omaisille, jotta he saavat toivoa ja lohdutusta kohdatessaan mahdollisesti elämänsä suurimman surun, pohtii Petri Sillanpää.
Sillanpää tietää, mistä puhuu sillä hänen nuorin tyttärensä Siiri menehtyi keväällä 2012 vain muutamia minuutteja syntymänsä jälkeen.
Sillanpää kertoo oman tarinansa Viinikan kirkon Tyhjän sylin messussa torstaina 6.11. kello 18.
- Aion kertoa omista kokemuksistani ja tuntemuksistani eri vaiheissa Siirin odotusaikana, syntymän ja kuoleman hetkillä sekä sen jälkeen. Haluan tuoda myös toivon ja lohdun näkökulmaa surun keskelle. Uskon siihen, että Siiri on Taivaassa ja on siellä hyvässä hoidossa. Uskon ja rukoilen, että jonain päivänä olemme koko perhe yhdessä Taivaan kodissa.
Messun musiikista vastaa muusikko Ville Leinonen. Messun jälkeen on pientä tarjoilua, jonka yhteydessä on mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun pastorin tai järjestöjen edustajan kanssa. Tampereella messusta vastaavat seurakuntien kanssa yhteistyössä NNKY:n Itu-projekti, Käpy ry ja Simpukka ry.
Viinikan kirkon alakerrassa on rukouksen ja toivon kappeli, jossa on kastettujen puu. Puuhun voi jokainen kirjoittaa oman lehden menetetylle lapselle tai toiveelle lapsesta.
Vertaistuki-illat enkeliperheille
Tampereen seurakuntien sairaalapastori Taru Varpenius järjestää talvella kolme vertaistuki-iltaa lapsensa menettäneille. Iltojen tarkoituksena on antaa jakaa kokemuksia ja ajatuksia ja tarjota lohtua ja toivoa surussa. Kokoontumiset ovat Iidesrannan seurakuntakodilla 8.12., 19.1. ja 23.2. kello 18-20. Ilta koostuu lyhyestä alustuksesta teemaan, keskustelusta ja lyhyestä hartaudesta. Hengelliset vertaistuki-illat syntyivät lapsensa menettäneiden vanhempien toiveesta sillä aiemmin sellaisia ei ole Tampereella järjestetty.