Uutisarkisto 2014

1.7.2014 15.00

Leirifiiliksessä on aurinkoa

Tampereen seurakuntien Leirikesään osallistuu kolmen kuukauden aikana noin 1300 lasta ja aikuista. Lastenleireillä kävijöitä on noin 800, perheleireillä noin 300 ja retkille osallistuu 200.

Torpan kurssikeskuksessa pidettävällä Poikien koottavat -leirillä heinäkuun puolivälissä on vielä vapaita paikkoja, samoin Isosaaren seikkailuleirillä viikko ennen koulujen alkamista. Myös kahdelle koko perheen retkelle otetaan ilmoittautumisia. Ähtärin eläinpuistoon matkataan 23. heinäkuuta ja Muumimaailmaan pääsee retkiporukassa 26. heinäkuuta. Koiraperheiden päivässä elokuun lopulla on niin ikään vapaita paikkoja.

– Perheleirit ovat olleet hyvin suosittuja ja moni on varapaikalla, sanoo Riikka Moilanen Tampereen seurakuntien nuorisotoimistosta.

Aiempien vuosien tapaan muutama Leirikesän tapahtuma on noussut ylitse muiden.

– Ehdoton suosikki oli Keppari-leiri, jolle haki yli 120 ja otettiin 30. Isien ja poikien saariseikkailukin täyttyi heti, kertaa Moilanen.

Moni kepparityttö pääsi onneksi hieman vastaavalle Mimmin kesälaitumella -leirille, jolla myös tehtiin oma keppari.

 

 

Oma keppari on in

 

Hevosharrastus on etenkin tyttöjen kestosuosikki, mutta keppari-innostus yllätti järjestäjät.

– Keppareiden suosio voi liittyä siihen, että yleisestikin roolipelit ovat suosiossa. On luvallista mennä mielikuvitusmaailmaan. Se ei ole enää noloa, miettii Keppari-leiriä vetänyt Sanna Kallioinen.

– Uskalletaan kuvitella, mitä kaikkea hevosten kanssa voi tehdä ja minne niiden kanssa voi mennä, hän jatkaa.

Kallioinen sanoo keppihevosharrastusta positiiviseksi ilmiöksi.

– Siinä saa liikuntaa, kavereita ja käden taidot kehittyvät.

 

Rajalassa pidetyllä Keppari-leirillä jokainen teki oman keppihevosen.
10–12-vuotiaiden Keppari-leirille osallistui 29 tyttöä ja yksi poika.

– Lapset olivat tosi innostuneita ja kaikki jaksoivat tehdä alusta loppuun oman keppihevosen, Kallioinen kertoo.

Hepoille tehtiin suitset ja niiden kanssa ratsastettiin ahkerasti Rajalan leirikeskuksessa ja lähimetsissä.

– Teimme lentopallokentästä ratsastuskentän ja siellä oli koulu- ja esteratsastusta, lapset tekivät esteet, ohjaaja kuvailee.

Ohjelmassa oli myös maastoretki, jolla pysähdyttiin syömään eväät. Lisäksi oli tavallista leiriohjelmaa, uimista ja saunomista.

– Toivottavasti ensi kesällekin saadaan kepparileiri, sanoo Sanna Kallioinen.

 

 

Saappaat ovat must

 

Leirille lähtijän on syytä ottaa huomioon sateinen kesä. Nuorisotyönohjaaja Sanna Lehtisaari kehottaa vanhempia pakkaamaan lapsen kanssa hyvät sadekamppeet leiritavaroihin. Leireily litimärissä kengissä ei ole kiva muisto.

– Meillä on täällä lapsia, joilla on vain yhdet kangaskengät mukana, Lehtisaari raportoi 10–14-vuotiaiden Aitolahden arvoitus -leiriltä.

– Ja kannattaa siis pakata tavarat lapsen kanssa, että hän tietää itsekin mitä on mukana. Vaatteita on hyvä olla enemmän kuin vähemmän, leirikonkari vinkkaa.

 

Onneksi huono sää tai muut hidasteet unohtuvat leirillä kuin leirillä hyvän tunnelman ja ruuan ansioista. Viisi kertaa päivässä syödään ja muitakin pähkinöitä tarjotaan purtavaksi.

– Olemme ratkoneet arvoitusta, eikä siitä ole paljastettu mitään etukäteen,

kertoo Elias Anson.

– Joku koodi pitää murtaa, tietää Emma Böök.

– Leirin nimessä on seikkailu ja valitsin leirin sen takia, hän lisää.

 

Useimmat Tampereen seurakuntien kesäleirit kestävät kolme päivää ja niihin mahtuu paljon liikuntaa. Ennen lounasta 24 leiriläistä viilettää tukka tuulessa hulmuten hippaa pitkin Pättinniemeä.

– Leikit ovat olleet kivointa tekemistä, miettii Aatu Siitonen.

Monien unelmissa on pulahdus Näsijärveen.

– Kunpa pääsisimme pian uimaan, lausahtaa Moona Huotari.

 

Teksti: Elisa af Hällström

Kuvat: Valpuri Tauriainen, Sanna Kallioinen

 

 

Ilmoittaudu Leirikesään arkisin p. 03 2190 377 ja nuorisotoimisto.tampere@evl.fi.

Lisätietoja leireistä

 

 


Palaa otsikoihin