Uutisarkisto 2014

29.12.2014 14.35

Partiolaisten jouluinen ekoteko

Partiolaiset keräsivät jälleen käytetyt joulukynttilät pois hautausmailta. Tampereella partiolaiset siivosivat Vatialan, Kalevankankaan, Messukylän, Teiskon ja Lamminpään hautausmaat tiistaina 30.12. Mukana tempauksessa oli 13 lippukuntaa.

Partiolaiset siivoamassa Kalevankankaan hautausmaata kynttilöistä joulunjälkeen 2012. Kuva: Tuomas Koskialho
Kynttilöiden keräämisestä huolehti joukko tamperelaisia partiolaisia sekä heidän perheenjäseniään. Mukana oli kymmeniä partiolaisia eri lippukunnista. Puisto-osaston työntekijät hakivat pois lajitellun jätteen.

Kynttilät piti kerätä haudoilta jo maanantaina 29.12., mutta kova pakkanen siirsi siivouksen tiistaille.

 

Tampereen seurakuntien hautaustoimen päällikkö Jyrki Lehtonen otti ilolla partiolaisten tempauksen vastaan. 

 

– Kyseessä on jo vuosien perinne, jossa yhdistyvät monet hyvät asiat, muun muassa hautausmaiden siivous, kierrätys sekä nuorten ympäristökasvatus. Lisäksi lippukunnat saavat toimintarahaa, kun seurakunnat maksaa työstä pienen korvauksen.

 

Lehtosen mukaan kynttiläjätettä kertyy hautausmaille vuosittain 5 000–6 000 kiloa.

– Kyseessä on siis iso asia myös ympäristönsuojelun kannalta.

 

– Led-kynttilöiden paristot ovat ongelmajätettä. Siksi toivomme, että omaiset huolehtivat niiden poisviemisestä itse.

 

- Kynttilälyhty on ympäristöystävällisin ratkaisu haudalla, Lehtonen muistuttaa.

– Kannattaa kuitenkin muistaa, että lyhty on kestotuote. Moni unohtaa hankkineensa lyhdyn omaisensa haudalle ja hankkii vuosittain uuden. Näistä kertyneistä lyhdyistä on tullut jo ongelma hautausmaan työntekijöille, kertoo Jyrki Lehtonen.


Palaa otsikoihin