Uutisarkisto 2014

10.7.2014 8.00

Poikkea lasten omassa kirkossa

Lasten katedraalina tunnettu Finlaysonin kirkko on Suomen ainoa lasten tiekirkko. Kesällä se tarjoaa paljon kivoja tapahtumia koko perheelle. Kirkossa voi piipahtaa vaikkapa ratsastamassa aasilla. Kuun lopulla katedraalissa konsertoi virolainen lapsikuoro.

Tampereen seurakuntien kesäsoittajat ilahduttavat Lasten katedraalin kävijöitä myös päiväsaikaan.

Lasten omassa kirkossa on kerrontanukkealttari, jolla on kuvattu Raamatun ikuisia kertomuksia ja Raamatusta tuttuja henkilöitä. Alttarilla voi leikkiä nukeilla ja eläimillä oman aikuisen tai kirkossa päivystävän lastenohjaajan kanssa.

 

Lasten katedraali on avoinna elokuun loppuun asti päivittäin kello 10–18, ja paikalla on kesäsoittajia ja opas. Sunnuntaisin vietetään Kirkkovarttia kello 15. Sunnuntaista perjantaihin on Viisivuotiaiden juhlavartti kello 17. Tänä vuonna viisi vuotta täyttävät lapset ovat saaneet Tampereen seurakunnilta kutsun juhlavarttiin. Kirkossa he kuulevat musiikkinumeroita ja saavat lahjan. Juhlimaan voi tulla äidin, isän, mummin, kummin tai vaikka koko perheen kanssa.

 

Heinäkuun 25. päivänä kirkossa soi lasten laulama hengellinen musiikki viroksi. Viron ev.lut. kirkon lasten edustuskuro Väike Küünal (Pieni kynttilä) koostuu Põltsamaan, Haapsalun, Hagerin, Raplan ja Tallinnan Nõmme Rahun seurakuntien 9-16-vuotiaista lapsista. Ennen konserttia kuorolaisilla on leiri Tampereella.

 

Elokuun 24. päivänä pidetään koko perheen perinteinen Elojuhla kello 12–18. Ohjelmaa on tasatunnein. Juhlassa herätellään henkiin tehdasajan perinteitä Finlaysonin alueelta ja maistellaan entisajan elämää. Tapahtumassa voi leikkiä kauppaa Katariina-neittyen lankapuodissa. Mamsellin mehupuodin valikoimiin kuuluu kakkua, virvokkeita, kaffetta ja kastettavaa.

 

Aleksanterin kirkko, Viinikan kirkko ja Lasten katedraali Finlaysonin kirkossa ovat valtakunnallisia tiekirkkoja. Myös muut Tampereen kirkot ovat kesällä avoinna.

 

Elisa af Hällström

 

Kirkot ja kappelit


Palaa otsikoihin