Uutisarkisto 2014

11.4.2014 10.15

Risti katukuvassa muistuttaa kärsimystiestä

Hiljaisella viikolla Tampereen keskustaan tuodaan suuri koivuristi, jonka ääreen kulkija voi pysähtyä, rukoilla, jättää rukouspyynnön tai vaihtaa ajatuksia ristinkantajien kanssa.

 

Hiljaisella viikolla kaupunkilaiset saattavat nähdä katukuvassa koivuristin. Kyseessä on ekumeeninen pysäkki.

– Olemme halunneet tuoda hiljaisen viikon ja Kristuksen kärsimystien konkreettisesti keskelle kaupungin kiirettä ja liikenteen hälyä muistuttamaan meitä pääsiäisen ylösnousemusta edeltävistä tapahtumista, kertoo Kaija Jääskeläinen, yksi Tuomasmessun työryhmän jäsenistä.

 

Ristin juurella on katualttari, jonka ääreen kulkija voi pysähtyä, rukoilla, jättää rukouspyynnön tai vaihtaa ajatuksia päivystäjien kanssa. Tuomasmessulaisten lisäksi mukana on Tampereen seurakuntien diakoniatyöntekijöitä sekä sisarkirkkojen väkeä.

 

Katualttari on maanantaina 14.4. rautatieaseman tuntumassa, tiistaina Koskipuistossa, keskiviikkona Keskustorilla Raatihuoneen edessä ja torstaina Hämeenpuistossa.

 

Ristin kantajat lähtevät päivittäin kello 11 pidettävän rukouksen jälkeen Aleksanterin kirkolta ekumeeniselle pysäkille. Päivän päätteeksi palataan jälleen Aleksanterin kirkolle kello 17 pidettävään rukoushetkeen, jossa myös rukoillaan katualttarille jätettyjen esirukouspyyntöjen puolesta.

 

Kuva: Kirkon kuvapankki / Markku Pihlaja

 


Palaa otsikoihin