Uutisarkisto 2014
Ruokakassien jako järjestetään uudelleen
Tampereen seurakuntien ruoka-apu vähävaraisille kaupunkilaisille järjestetään uudelleen. Uudistus alkaa jo 7. huhtikuuta.
– Tarkoituksena on, että kaikki seurakuntien ruuanjakelu organisoidaan ja toteutetaan tästä lähtien Ruokapankin ja RuokaNyssen avulla, kertoo Tampereen seurakuntien vt. diakoniajohtaja Ilkka Hjerppe.
Uudistus tarkoittaa muun muassa sitä, että
päivätoimintakeskus Musta Lammas ei enää jaa ruokakasseja asiakkailleen.
Aamupalatarjoilu sen sijaan jatkuu Mustassa Lampaassa entiseen tapaan.
– Uudistus varmistaa sen, että seurakuntien ruuanjakelu tapahtuu kaupungissa kontrolloidusti ja tasapuolisesti kaikille avuntarvitsijoille, perustelee Hjerppe.
Mustan Lampaan tiloihin tehtiin marraskuussa
terveystarkastus, jonka takia päiväkeskuksen toimintoja on jouduttu uudistamaan
pikaisella aikataululla. Terveystarkastuksessa erityisesti elintarvikkeiden käyttöön
kiinnitettiin huomiota.
Mustan Lampaan tiloissa ei voi säilyttää
elintarvikeavuksi tai aterianvalmistukseen käytettyjä elintarvikkeita.
Toimitilat ja kylmäkalusteet eivät täytä määräyksiä. Mustan Lampaan käytössä ei
ole myöskään vaadittavaa kylmäkuljetuskalustoa.
Lampaalle etsitään uusia tiloja
– Mustan Lampaan uusien toimitilojen kartoitus on
käynnissä. Tavoitteena on, että kevään 2014 aikana olisi mahdollista löytää toiminnalle
asianmukaiset tilat, kertoo vt. diakoniajohtaja.
Musta Lammas on Tampereen seurakuntien
päivätoimintakeskus päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Lammas toimi
osoitteessa Pellavatehtaankatu 17 G ja se on avoinna maanantaista torstaihin
kello 7.30–13 sekä perjantaisin kello 7.30–11.30.
Päihdeongelmaisia ja päihdekuntoutujia palvelee
tällä hetkellä myös Tampereen kaupungin päivätoimintakeskus Huoltsu, jossa saa
lämmintä ruokaa joka arkipäivä kello 14. Huoltsu on avoinna maanantaista perjantaihin
kello 13–19 ja se toimii osoitteessa Vuolteenkatu 13.