Uutisarkisto 2014

6.3.2014 19.01

Seurakunnat auttaa Etelä-Sudanin katastrofiuhreja

Yhteinen kirkkoneuvosto myönsi Etelä-Sudaniin 10 000 euroa katastrofiapua. Väkivaltaisuuksien repimän maan satokausi on vaarassa, mikä pahentaa tilannetta entisestään.

 Etelä-Sudanissa miljoonat ihmiset kärsivät ruuan puutteesta. Ruuan lisäksi Etelä-Sudaniin tarvitaan nopeasti lääke-, koulutus- ja kriisiapua. Apu toimitetaan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) kautta. Avustus otetaan lähetyksen ja kansainvälisen diakonian talousarviomäärärahoista.

 

Apu on tarkoitus kohdentaa erityisesti sellaisille ihmisille, joita muu avustustoiminta ei ole tavoittanut. Erityisen heikossa asemassa ovat naiset ja lapset, joilla ei ole ollut mahdollisuutta ylittää Ugandan rajaa ja päästä pakolaisleirille. He elävät tilapäisoloissa vailla kunnollista suojaa, vettä ja ruokaa.

 

Sley toimittaa rahallisen avustuksen Sudanin evankelis-luterilaiselle kirkolle, joka järjestää jakelun avuntarvitsijoille. Sley valvoo avustuksen perillemenoa ja jakelun toteutumista.

 



Palaa otsikoihin