Uutisarkisto 2014

22.7.2014 15.00

Tapaa ystävä pihakirkossa

Kirkonmeno ja kahvittelu yhdistyvät kotipihojen loistossa ympäri Tamperetta elokuun lopulle saakka. Kesäiset kirkkohetket ovat vapaamuotoisia hartaustilaisuuksia, joissa puhe ja virret vuorottelevat.

Huomenna keskiviikkona voi poiketa pihakirkkoon Ulla Louhivuoren puutarhaan Nekalan Kuokkamaantielle. Kiva vaihtoehto on Lielahden kirkon Tapulinmäen kotakahvit, jolloin kahvin ja luonnon ohella tuoksuu elävä tuli. Kodassa jutustellaan vielä kahtena keskiviikkona. Elokuun 20. päivänä Lielahden kirkon pihalla Ollinojankadulla laulatetaan erityisesti lapsiperheitä.

 

Mannerheimin kallio kesäkirkkona

Kesäkirkkoja järjestetään myös kotipihoilla, siirtolapuutarhassa, vanhustentalolla ja yllättävissäkin paikoissa. Tänä vuonna pidetään kesäkirkko Mannerheimin kalliolla Leinolassa.

– Hyvin moni ihminen kokee, että luonnossa on helppo kohdata Jumala, sanoo Messukylän pappi Anne-Maarit Rantanen.

 

Mannerheimin kalliolla järjestettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla pihakirkkoja. Nyt ajatus kirkkohetkestä Mannerheimin patsaan lähellä virisi Leinolan omakotiyhdistyksessä.

– Yritämme järjestää asukkaille monipuolista toimintaa. Ajattelimme kokeilla, innostuvatko ihmiset pihakirkosta. Olemme saaneet jo myönteistä palautetta etukäteen, sanoo yhdistyksen sihteeri Heidi Rantala.

 

Leinolan omakotiyhdistys järjestää tilaisuuden Messukylän seurakunnan kanssa torstaina 14. elokuuta. Kesäkirkko alkaa kello 18. Hartaushetken pitää pappi Janne Häkkinen ja kanttorina on Katja Viljamaa.

– Toivotaan, että tästä tulee perinne, sanoo Rantala.

Yhdistys tarjoaa osallistujille termospullokahvit.

– Katsotaan kuinka pitkälle kahvi riittää, paljonko tulee ihmisiä, naurahtaa Rantala.

– Tilaisuus ei ole vain aikuisille. Koulutkin ovat silloin sopivasti jo alkaneet ja olisi hienoa, että lapset otettaisiin mukaan, hän kutsuu.

Tapahtuma pidetään metsän keskellä, ja siellä on valmiina muutama penkki.

– Jos on jokin luontoon sopiva retkituoli, viltti tai muu, niin kannattaa ottaa se mukaan, Rantala vinkkaa.

 

Teksti: Elisa af Hällström

 

Loppukesän piha- ja kesäkirkot

23.7. klo 18 Kuokkamaantie 43, Nekala

29.7. klo 14 Tanhua-koti, Aitta-koti, Takahuhti

30.7. klo 18 Muotialantien vanhustentalot
30.7. klo 19 Raivaajantie 3, Ikuri

6.8. klo 18 Nekalan seurakuntatalo
6.8. klo 19 Saarenkärjenkatu 15, Villilänsaari

13.8. klo 18 Nekalan siirtolapuutarha
13.8. klo 19 Hervannan kirkon sisäpiha
13.8. klo 19 Haapalinnankylä, grilli Kraatarinraitin ja päiväkodin välissä

14.8. klo 18 Mannerheimin kallio, Leinola
15.8. klo 13 Kotipirtti, Käräjätörmä 12
20.8. klo 18 Lielahden kirkon piha

26.8. klo 18 Levonmäen seurakuntakoti
27.8. klo 13 Pappilanpuiston palvelutalo
27.8. klo 18 Nottbeckin hauta, Lielahti

 

Tapulinmäen kotakahvit

23.7. ja 30.7. klo 12–14

Lielahden kirkko

 

 

 

Ilkon kurssikeskuksen pihakirkkoon Kangasalle voi tehdä vaikka oman päiväretken.

 

 

 


Palaa otsikoihin