Uutisarkisto 2014
Toivo vai toivottomuus?
Mistä ammentaa toivoa kun toivottomuus vaanii ja uhkaa? Kysymystä pohditaan luentotilaisuudessa Tampereen Vanhan kirjastotalon luentosalissa torstaina 11.12. kello 18.
-Toivo ja toivottomuus ilmentävät osuvasti kahta omassakin ajassamme kamppailevaa kokonaisnäkemystä ihmiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta, sanoo luentotilaisuudessa puhuva emerituspiispa Juha Pihkala.
Pihkalan mukaan on paljon aihetta syvästi perusteltuun pessimismiin, jopa toivottomuuteen. Ilmastomuutoskeskustelu on siitä vain pintavaahtoa.
-Toisaalta ilmenee ylioptimistista scifi-luonteista uskoa siihen, että tiede ja teknologia ratkaisevat kaikki ihmisen ongelmat.
Emerituspiispa avaa puheenvuorossaan kolmatta tietä, josta Raamattu kertoo.
-Se on ihmisen lyhytnäköisen itsekkäisiin ponnisteluihin tuottaman syvän pessimismin ja Jumalan synnyttämän uskon herättämän, tulevaisuutta kohti kurottautuvan toivon yhdistelmä. Sekä pessimismi että optimismi kattavat täysin toisensa, kumpikin ovat siis yhtä aikaa voimassa.
Luentotilaisuudessa puhuu myös lääkärin ja papin tehtävissä työskentelevä Sirkka Simonen.
-Olen molempien urieni aikana kohdannut toivon ja toivottomuuden tunteita tavattuani eri-ikäisiä ihmisiä monenlaisissa elämäntilanteissa.
Simosta on mietityttänyt mm. se miten hän
ammattilaisena voi ja osaa tuoda toivoa toivottomuuden keskelle.
-Entä mistä itse löysin toivon oman vakavan sairauteni äärellä? Mistä ammennan toivoa kun toivottomuus vaanii ja uhkaa?
Tilaisuus on osa tämän syksyn Voimasanoja-raamattuluentosarjaa, jonka Tampereen seurakunnat, Ahjolan kansalaisopisto ja Pirkanmaan Pipliaseura järjestävät yhteistyössä. Tilaisuudet ovat maksuttomia.
Teksti: Vesa Keinonen