Uutisarkisto 2014
14.12.2014 20.12
Yli 8000 ihmistä lauloi joululauluja!
Kirkonpenkeissä oli sunnuntaina ahdasta kun tamperelaiset saapuivat joukolla laulamaan Kauneimpia Joululauluja. Yhteensä päivän aikana järjestettiin peräti 21 Kauneimmat Joululaulut –tilaisuutta ja väkeä niihin kokoontui yli 8000.
Eniten ihmisiä keräsivät keskustan kirkot: Tuomiokirkon tilaisuudessa kävijöitä oli 1400 ja Aleksanterin kirkon tilaisuudessa 1350. Myös Finlaysonin kirkon Lasten joululaulutilaisuudet keräsivät yhteensä liki 600 laulajaa. Kävijöitä riitti upeasti myös keskusta-alueen ulkopuolella: esimerkiksi itä-Tampereella Messukylän kirkon kahdessa joululaulutilaisuudessa kävijöitä oli yhteensä 1200.
Tampereen huikeat kävijäluvut ovat linjassa valtakunnallisten lukujen kanssa: vuosittain Kauneimpia Joululauluja laulaa noin miljoona suomalaista (lähde: Suomen Gallup 2009). Osallistujamäärät ovat kasvaneet vuodesta toiseen ja täksi jouluksi Suomen Lähetysseura on painattanut peräti 785 000 lauluvihkoa.
Kauneimmat Joululaulut –tilaisuuksien suosio näkyy myös painavampina kolehtihaaveina: viime jouluna tilaisuudet tuottivat 985 000 euroa, missä kasvua edellisvuoteen oli yli 40 000 euroa. Kolehdin kohteena olivat kehitysmaiden vammaiset lapset.
Tänä jouluna Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti kehitysmaiden äideille: Koulutusta saanut äiti huolehtii lapsensakin kouluun. Äiti, jolla on mahdollisuus tulonhankintaan ja valtaa perheensä talouteen, ei lähetä lastaan töihin tai naita tätä alaikäisenä. Äiti, joka selviää synnytyksestä ja välttää hiv-tartunnan, on lastensa turvana näiden varttuessa.
– Kehitysmaiden naiset ovat kahdenkertaisen ikeen alla olevia ihmisiä: ensiksikin he asuvat kehitysmaassa, toiseksi naiset ympäri maailmaa ovat näkymätön voimavara, he tekevät erittäin paljon työtä. Kehitysmaissa jopa seitsemänkymmentä prosenttia ruoan tuotannosta on naisten aikaansaamaa. Sen lisäksi, että he ovat äitejä, he ovat koko yhteisönsä huolehtijoita ja heidän asemansa parantaminen on ehdottoman tärkeää, sanoo presidentti Tarja Halonen, joka on tänä vuonna kampanjan suojelija.
Tampereella Kauneimpia Joululauluja veisataan 60 kertaa. Kaikki tilaisuudet löytyvät osoitteesta www.tampereenseurakunnat.fi/kauneimmatjoululaulut. Kirkkojen lisäksi Kauneimmat Joululaulut soivat myös esimerkiksi Salhojankadun Pubissa 16.12. klo 20. Yksi tunnelmallisimmista tilaisuuksista on Aitolahden vanhan kirkon Kauneimmat Joululaulut, joita järjestetään aaton aattona 23.12. peräti neljä kertaa suuren yleisömäärän vuoksi. Tilaisuudet ovat kello 17.30, 19, 20.30 ja 22. Kirkkoon mahtuu vain 250 ensimmäisenä tullutta, minkä vuoksi paikalle kannattaa tulla ajoissa.