Uutiset 2017

28.9.2017 15.11

Tampere-aiheinen pyhiinvaellusvärityskirja julkaistaan 1.10.

Tampereen päivänä 1.10. julkaistaan PyhiinvaellusTampere –värityskirja. Kirjan sivuilta löytyvät kuvat ovat Tammerkosken lukion kuvataidelinjalaisten kynästä.

IMG_6226
Lukiolaiset valitsivat itselleen mielenkiintoisia kohteita ympäristöistä, joissa Tampereen pyhiinvaellusreitit kulkevat. Kohteiksi valikoitui muun muassa kirkkoja, graffiteja ja kaupunkiluontoa. Väritettäviä piirroksia värityskirjaan syntyi yhteensä 45. Kuvat vaihtelevat tyyliltään, mukana on niin realistisia viivapiirroksia kuin abstrakteja tekstuuripintoja.

Joidenkin kuvien yhteydessä on mietiskelyyn johdattelevia saatesanoja värittäjille.

Kirjan sivulla olevaa kuvaa väriteen. Kuvassa nuorenparin hahmoviivat ja iso kissaelän.

Pyhiinvaeltaessa matkaa tehdään myös itseensä ja omaan sisäisyyteensä. Tämä voi tapahtua myös ottamatta askeltakaan, värityskirjan parissa.

– Kirjaa värittämällä voi tehdä samaa kuin reiteilläkin. Se voi olla oman elämänmatkan äärellä pysähtymistä ja mietiskelyä, havainnointia, huokailua tai rukousta, kuvailee hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen.

Värityskirjan voi ostaa kaikista Tampereen kirkoista ja Seurakuntien talon kirjastosta hintaan 10€.

IMG_6222

Värityskirjojen tuotto menee Suomen Lähetysseuran lukutaitotyön hyväksi Senegalissa, Nepalissa, Tansaniassa ja Pakistanissa. Lähetysseura tekee maailmalla pitkäjänteistä vaikutus- ja koulutustyötä lasten lukutaidon edistämiseksi: tukea lukutaitoluokille, opettajien koulutusta, kielentutkimusta ja kirjallisuuden tuottamista.

 Aiheesta Silta-lehdestä


Palaa otsikoihin