Uutiset 2022

11.5.2022 15.34

Tampereen seurakunnille Suomen dialogiteko 2021 -tunnustus

Erätauko-säätiö on myöntänyt Tampereen seurakunnille Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen demokratian vahvistamisesta.

Dialogiteko -tunnustuksen perusteluissa Tampereen seurakuntia kiitetään muun muassa yhteiskunnallisen keskustelun tukemisesta ja Poikkeusajan dialogit -kokonaisuuteen osallistumisesta sekä Erätauko-menetelmän kehittämisestä.

Vuoden 2021 dialogiteko -tunnustus on jaettu Tampereen seurakuntien lisäksi lähes seitsemällekymmenelle muulle toimijalle, kun aiemmin tunnustus on myönnetty yhdelle toimijalle.

Poikkeuksellisen maailmantilanteen vuoksi Erätauko-säätiö on halunnut tehdä monien toimijoiden dialogityötä näkyväksi, kiittää siitä, että erilaiset ihmiset tulevat kuulluksi, ja samalla rohkaista eri toimijoita edelleen tukemaan demokratiaa dialogin avulla. Kaikki tunnustuksen saajat on julkaistu Erätauko-säätiön verkkosivuilla.

Dialogiteko on tehty yhdessä ja yhteistyössä

Demokratian vahvistaminen tarkoittaa tekoja ja demokratian, luottamuksen ja keskustelukulttuurin vahvistaminen on pitkäjänteistä työtä. Sitä voi tehdä monin eri tavoin. Dialogi ja esimerkiksi Erätauko-menetelmä on yksi tapa tarttua toimeen.

Erätauko-säätiö kiittääkin tunnustuksen saajia siitä, että ne ovat tarttuneet toimeen ja luoneet hetkiä, joissa mahdollisimman moni on tullut kuulluksi, kun yhteisistä, tärkeistä asioista on puhuttu. Se on voinut tarkoittaa erilaisten merkityksellisten keskustelujen ja tilaisuuksien järjestämistä, oman yhteisön keskustelukulttuurin vahvistamista.

Keskustorin naapurisuhteita kehitetty Erätauko -keskusteluilla

Vanhan kirkon pihamaalle istutetaan vappuorvokkeja.
Vappuorvokkienistutus -tapahtuma Vanhan kirkon pihamaalle on toteuttettu yhteistyössä Tampereen Teatterin ja Kulttuuritalo Laikun kanssa.
Dialogin edistämisessä Tampereen seurakunnat on muuan muassa tukenut työntekijöiden Erätauko-ohjaajaksi kouluttautumista ja järjestänyt Erätauko-keskusteluja sekä lähtenyt mukaan YLEn ja Erätauko-säätiön Hyvin sanottu- hankkeeseen.

Vanhan kirkon pappi Olli Viljakainen on omalla panoksellaan edistänyt dialogia ja hyviä naapurussuhteita Keskustorin alueella. Naapurit Tampereen teatteri, Kulttuuritalo Laikku, tapahtumapaikka G Livelab Tampereja skeittarit, joiden taustalla vaikuttaa Kaarikoirat ry, sekä puistossa aikaa viettävät ihmiset ovat tulleet tutuiksi hänelle.

Syksyllä 2020 olin mukana päättämässä, että Tampereen Vanhassa kirkossa panostamme lähivuosina naapurisuhteisiin, Viljakainen toteaa.

– Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Olemme kokoontuneet yhteen useamman kerran ja suunnitelleet ja toteuttaneet Erätauko-keskustelun yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Kun olemme tulleet yhteen hiukan eri kulmista, on syntynyt uutta elämää ja ennakkoluuloja on karissut. Yhteiset tapaamisemme ovat avanneet meille uuden maan.

Kolme rennosti pukeutunutta miestä istuu tapulin edustalla terssipöydän ympärillä ja heistä kahdella on skeittiölaudat käsissään.
Vanhan kirkon pappi Olli Viljakainen (vas.) Skeittitapulin työharjoittelija Leevi Kelokaski (keskellä) ja Kaarikoirien tuottaja Peik Erhola Vanhan kirkon tapulin edustalla. Kuva Hannu Jukola
 Lue lisää YLEn ja Erätauko-säätiön Hyvin sanottu- hankkeen Olli Viljakaisen blogi: Matkalla kohti kaikkia kunnioittavaa Tamperetta.

Palaa otsikoihin