Uutiset 2022
11.5.2022 16.00
Vanhassa kirkossa kisakonsertteja ja MM-lätkää
Tampereen Vanhassa kirkossa järjestetään kisojen aikana kisakonsertteja, joissa esintyy Elvis-tulkitsijana tunnettu Aron. Tampereen seurakunnat on läsnä myös Keskustorille 13.5. avattavalla aktiviteettialueella Taivas Varjele-kisapisteellä.

ARON tunnetaan lahjakkaana ja monipuolisena Elvis Presleyn musiikin tulkitsijana. Kuva Hannu Jukola
Konserttien yhteydessä kirkossa pidetään kisahartaus, nautitaan kiekkokahvit ja seurataan MM-otteluita kisakatsomossa. Lauantaina 21.5.
tilaisuudessa on puhujana entinen Leijona-luotsi Erkka Westerlund.
Konsertteihin ja kirkon kisakatsomoon on vapaa pääsy.
Tapahtumaa on organisoimassa Tampereen seurakuntien kaupunkiteologi Jiri Santaharju.
– Halusimme järjestää
turvallisen ja päihteettömän paikan, jossa jokainen voi päästä nauttimaan
kisatunnelmasta. Urheiluhan tuo meitä ihmisiä yhteen ja mikä sen parempi paikka
tulla yhteen kuin kirkko, jossa voi jännän paikan tullessa vaikkapa laittaa
kädet ristiin, kertoo Santaharju.


Tampereen seurakuntien kaupunkiteologi Jiri Santaharju. Kuva Janne Aejmelaeus
Tampereen seurakunnat on läsnä
myös Keskustorille 13.5. avattavalla aktiviteettialueella Taivas
Varjele -kisapisteellä. Pisteet aukeavat pelipäivinä tuntia ennen pelien
alkamista ja ovat avoinna iltapelin alkamiseen saakka. Sadesäällä pisteet ovat
kiinni.
Piste toimii kohtauspaikkana, jonne voi tulla kokeilemaan Game Changer
-peliä ja jossa perheen pienillä on mahdollisuus tulla askartelemaan omia
fanikylttejä.
Konsertit ja kisakatsomot Vanhassa kirkossa:
- pe 13.5. kello 19.30 (Suomi-Norja klo 20.20)
- ke 18.5. kello 19.30 (Suomi-Ruotsi klo 20.20)
- la 21.5. kello 15.30 (Itävalta-Suomi klo 16.20)