Uutiset 2022
5.8.2022 13.29
Viinikan Iltasoitto kuullaan viikonloppuna
Jo perinteeksi muodostunut Viinikan Iltasoitto kuullaan jälleen elokuun alkajaisiksi. Tapahtuma järjestetään nyt kuudetta kertaa.

Frans Kujanpää on ollut Iltasoiton muusikkona myös aiempina vuosina. Kuva: Martti Syrjäniemi
Komea virsi on toivottamassa lomakauden lopussa ja työkauden alkaessa alueen asukkaille siunauksen soivassa muodossa. Soiton kuulee parhaiten kirkon etupihalta, mutta trumpetin ääni kuuluu koko Viinikan kaupunginosaan ja hyvällä säällä kauemmaskin.
Iltasoiton jälkeen Viinikan kirkossa on lyhyt hartaus, jossa kuullaan päivän psalmi ja iltarukous. Lopuksi lauletaan iltavirsi.
Viinikan Iltasoitossa on tänä vuonna soittamassa trumpetistit Eero Ruhanen ja Frans Kujanpää.