rss Uutiset 2025

9.10.2025 14.22

Kuolevainen-luentosarja käsittelee kuoleman muuttuvia merkityksiä

Kuoleman ja surun teemoja käsittelevän Kuolevaisen kulttuuriohjelmaan kuuluu kuusiosainen luentosarja, joka alkaa Kulttuuritalo Laikussa 21. lokakuuta. Sarjan on koonnut kuolematutkimukseen erikoistunut tutkija, dosentti Outi Hakola Itä-Suomen yliopistosta.

Kuoleman puutarha maalaus: Freskossa on kolmea tummakaapuista luurankoa, jotka hoitavat ruukkupuutarhaa.
Hugo Simbergin Kuoleman puutarha Tampereen tuomiokirkossa. Kuva: Hannu Jukola
– Kuolema yhdistää meitä kaikkia – kukaan ei voi sitä välttää. Se herättää suuria tunteita ja vaikeita kysymyksiä, joita sekä yksilöiden että yhteiskunnan on opittava käsittelemään. Kun tutkimme kuolemaa, puhumme aina myös elämästä, ja siitä, mitä pidämme merkityksellisenä, sanoo Hakola.

Suomessa tutkitaan Hakolan mukaan kuolemaa jopa yllättävän paljon, ja siksi lähtökohtia luentosarjalle oli useita. 

– Luentosarjan lähtökohdaksi valittiin kulttuurinen ja yhteiskunnallinen näkökulma, sillä näin voimme nostaa esiin Kuolevaisen tapahtumiin liittyviä uskonnon ja taiteen kysymyksiä, kertoo Hakola. 

Henkilökuvassa Outi Hakola.
Outi Hakola on kuolematutkimuksen asiantuntija. Kuva: Joel Grandell

Sarjan aloitusluento 21. lokakuuta on ”Kuoleman muuttuvat merkitykset”. Aiheeseen johdattavat dosentti Ville Vuolanto Tampereen yliopistosta ja folkloristiikan ja kansanuskontutkimuksen dosentti Kaarina Koski Turun yliopistosta. Heidän puheenvuoronsa kuljettavat kuulijat kansanuskon ajoista tekoälyn aikakauteen.

Muilla sarjan luennoilla pohditaan mm. kuolevaisuuteen liittyvää ahdistusta, surua ja lasten keinoja käsitellä surua. Sarjan viimeisellä luentokerralla keskustellaan mielipiteitä jakavasta aiheesta, avustetusta kuolemasta. 

Viisi kuudesta luennosta järjestetään Kulttuuritalo Laikussa. Poikkeus on Hugo Simbergin taidetta käsittelevä luento, joka pidetään luonnollisestikin Tampereen tuomiokirkossa, Simbergin taiteen äärellä. Luennoitsijana on Ateneumin taidemuseon intendentti, taidehistorian dosentti Marja Lahelma

Luennot ovat kaikille avoimia, ja tilaisuuksiin on vapaa pääsy. 

Tutkija paikalla Kuolevaisen tapahtumissa


Kuolevaisen tapahtumien yhteydessä tehdään tieteellistä tutkimusta suomalaisesta kuolemankulttuurista. Tutkija Outi Hakola havainnoi Kuolevaisen eri tilaisuuksia. Halukkailla on mahdollisuus osallistua lyhyeen, noin 10 minuutin haastatteluun, jossa keskustellaan kuolevaisuudesta ja tapahtuman herättämistä ajatuksista.

Tutkimus toteutetaan luottamuksellisesti, eikä yksittäisiä henkilöitä tunnisteta aineistosta. Tutkijan tunnistaa nimikyltistä "Outi Hakola - tutkija", ja hänen kanssaan voi tulla juttelemaan. Tutkijaan voi myös olla yhteydessä sähköpostitse, jos haluaa jakaa omia kokemuksiaan Kuolevaisesta. Lisätietoja: Outi Hakola (outi.hakola@uef.fi).

Kuolevainen-luentosarja:


Kuoleman muuttuvat merkitykset
Kulttuuritalo Laikku ti 21.10. kello 17
  • Kuolemaan liittyvät käsitykset ja perinteet ovat jatkuvassa muutoksessa. Luentokerralla matkataan kansanuskon ajoista tekoälyn aikakauteen ja pohditaan, miten erilaisin keinoin länsimaissa ja Suomessa on käsitelty kuolemaa ja kuolevaisuutta. Aiheeseen johdattavat yleisen historian dosentti Ville Vuolanto (Tampereen yliopisto) ja folkloristiikan ja kansanuskontutkimuksen dosentti Kaarina Koski (Turun yliopisto).

Lapset, kuolema ja suru 
Kulttuuritalo Laikku ti 28.10. kello 17
  • Kuolema on osa myös lasten elämää, vaikka monesti lapsia halutaan suojella kuolemalta. Luentokerralla pureudutaan siihen, miten lasten ja nuorten kulttuurissa käsitellään kuolemaa, miten lapset ilmaisevat suruaan ja miten heitä voitaisiin tukea kuoleman käsittelyssä. Aiheesta ovat puhumassa kasvatustieteen professori Lasse Lipponen (Helsingin yliopisto) ja uskontotieteen väitöskirjatutkija Enni Salo (Turun yliopisto).

Kuolevaisuuteen liittyvä ahdistus ja kärsimys 
Kulttuuritalo Laikku ti 4.11. kello 17
  • Tietoisuus kuolemasta vaikuttaa ymmärrykseemme elämästä. Luennolla keskustellaan, mitä merkitsee, kun kuolevaisuus nousee käsinkosketeltavaksi yhtäältä kuolevan ihmisen surun ja toisaalta ilmastonmuutosahdistuksen ja planetaarisen kuoleman kautta. Aiheesta alustavat kirjallisuustieteen tutkijatohtori Astrid Joutseno (Turun yliopisto) ja nykykulttuurin ja visuaalisen kulttuurin tutkijatohtori Heidi Kosonen (Jyväskylän yliopisto). Luento sisältää myös musiikillisen osuuden, jonka myötä tutkitaan kuolemaan liittyvien tunteiden käsittelyä musiikin kautta.
Hugo Simbergin taide, kuolema ja Gothic Modern
Tuomiokirkko ke 12.11. kello 17
  • Luentosarja vierailee Tampereen tuomiokirkossa, jolloin Ateneumin taidemuseon intendentti, taidehistorian dosentti Marja Lahelma luennoi kuoleman teemasta Hugo Simbergin taiteessa. Samalla kuullaan näkökulmia Ateneum-taidemuseon valtavan suosittuun Gothic Modern -näyttelyyn (2024–2025).
Menetys ja sureminen 
Kulttuuritalo Laikku ti 18.11. kello 17
  • Kuolemaan liittyvä suru on merkittävä menetyksestä kertova kokemus. Terveystieteiden dosentin Anna Liisa Ahon (Tampereen yliopisto) ja käytännöllisen teologian dosentin, professori Auli Vähäkankaan (Helsingin yliopisto) johdolla pohditaan, miten suomalaisten sureminen on muuttunut ja miten kulttuurisesti suhtaudumme tunteiden näyttämiseen ja suremisen käsittelyyn.
   
Avustetun kuoleman näkökulmat dokumenttielokuva Jackie the Wolfin silmin (huom. englanninkielinen)/Assisted dying 
Kulttuuritalo Laikku ti 25.11. kello 17
  • Avustettu kuolema on mielipiteitä jakava aihepiiri. Luennolla pohditaan, millaisia henkilökohtaisia merkityksiä aihepiirille on rakennettu dokumenttielokuvissa. Puhujina ovat venezuelalainen dokumenttielokuvaohjaaja Tuki Jencquel ja elokuva- ja kulttuurintutkimuksen dosentti Outi Hakola (Itä-Suomen yliopisto). Keskustelun yhteydessä esitetään Tuki Jencquelin elokuva Jackie The Wolf (2023).

Outi Hakola on yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa, ja alue- ja kulttuuritutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa sekä mediatutkimuksen dosentti Turun yliopistossa. Hakola väitteli vuonna 2011 Turun yliopistosta elokuvatutkimuksen alalta. Hän on työskennellyt muun muassa Ihmisen kuolevaisuus -hankkeen parissa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa (2011–2013) sekä akatemiatutkijana Helsingin yliopistolla (2017–2022). Hänen tutkimusprojektinsa Hyvää kuolemaa rakentamassa käsitteli dokumenttielokuvien tapaa kuvata elämän loppuvaiheita, saattohoitoa ja eutanasian kysymyksiä. 


Kuolevaisessa Hakola organisoi luentosarjaa, toimii asiantuntijana, sekä koordinoi Arthouse Cinema Niagarassa nähtävää kuolemaa käsittelevien elokuvien sarjaa yhteistyössä toimittaja Niilo Rantalan kanssa. 










Palaa otsikoihin