Parisuhteesta kysyttyä
Mikä parisuhteessa on mukavaa?
Vai vaivaako meitä liiallinen itsekritiikki, vaativuus itseä ja parisuhdetta kohtaan, ja ainainen epävarmuus sen suhteen, meneekö toisilla paremmin kuin itsellä?
Meitä suomalaisia moititaan usein hiljaisiksi ja varautuneiksi. Puhumisenkin on sanottu olevan meille tosi vaikeaa. Mutta olemmeko enää tämän stereotypian vankeja?
Vai vaivaako meitä liiallinen itsekritiikki, vaativuus itseä ja parisuhdetta kohtaan, ja ainainen epävarmuus sen suhteen meneekö toisilla paremmin kuin itsellä.
Voisimmeko kääntää asiat toisin päin: Meillähän menee mukavasti ! Parisuhde on ihan OK, välillä on tosi kivaa. Suurimmat vaikeudet ( ainakin monet ) on jo voitettu, ja niistä ehkä jotain myös opittu. Mukavampi elää toisen kanssa vaikka pienten kahinoiden kanssa, kuin olla yksin.
Olemmeko liian ongelmakeskeisiä nykyään ? Missä parisuhde - siellä ongelma, niinkö me ajattelemme trendikkäästi ? Vai tuijotammeko liian helposti pieniinkin ongelmiin, ja puhummeko me niistä liikaa niin, ettemme huomaa, että isossa kuvassa parisuhteemmekin on ihan hyvä. Vai pitäisikö sanoa RIITTÄVÄN hyvä. Onnen huumaa, jota rakastumisen alkuvaihe usein on, ei kestä vuosikausia, ja miksi sen pitäisikään kestää. Vai voisiko ajatella, että huuma vaihtuu toisen tuntemiseen, ja suhteeseen tulee syvempiä tasoja, kuin ihastuminen ja ihailun kohteena oleminen, joka liittyy rakastumiseen.
Rakkaus on vaativa laji, siinä kun pitää ajatella toista, ja luopua aina välillä jostain omasta toisen hyväksi. Naistenlehdissä aina välillä joku julkkis kertoo palvelevansa puolisoa. Jotkut puhuvat myös uhrautumisesta toisen hyväksi. Tällaiset sanat eivät oikein ole tunnu sopivan nykyaikaan.
Toisen palveleminen ja uhrautuminen toisen hyväksi – eikös se ole jo jotain marttyyrin hommaa. Vai kuulemmeko nuo sanat liian kielteisesti ? Jos molemmat tekevät välillä vastavuoroisesti toisilleen pieniä palveluksia, ja asettavat toisen menot, asiat välillä omien edelle, niin eikös se ole ihan mukava keino vaalia parisuhdetta, rakkautta, ja osoittaa toiselle välittämistä.
Oman edun ajaminen, menestyminen ja itsekkyys ovat usein valttia nykyaikana ja etenkin työmarkkinoilla. Siksiköhän meillä on niin vaikeaa läheisissä suhteissamme muuttua kilteiksi, empaattisiksi ja toista huomioiviksi, ja välillä olla epäitsekkäitäkin yhteisen hyvämme = parisuhteemme hyväksi.
Mitäs jos uskoisimme välillä, että me ollaan ihan hyviä tyyppejä, samoin kuin oma parisuhteemmekin. Ja parisuhdetta voi aina kehittää, eli laittaa itseämme likoon uudella tavalla. Voimme olla toisillemme huomaavaisempia, hellempiä, ja kysyä mitä toinen toivoo ja mistä toinen ilahtuisi – ja sitten toteuttaa molempien toiveita. Siitä syntyy iloa, yhteisyyttä ja yhteisiä hyviä hetkiä, jotka auttavat silloin, kun tulee voimia koettelevia hetkiä.